Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Sitten kohoaa ilmanrannalta jälleen pilvistö niin kuin märkä vaate. Maailma pimenee... Ja sataa. Välistä on hiukan tyyntä. Usva painaa laaksojen povea ... ikään kuin imee maata ... imee siltä viimeisen lämmön ... palelluttaa loputkin kasvit. Kylän pelloilla haiskahtaa lakastuneilta kaaliksilta ja mädänneiltä perunanvarsilta.
Mitä koskevi meihin tuo ilve, verivirrat ja julmuus sen, ken huipuilta katsoo, hän nauraa surunäytöstä laaksojen, suku tänään jos sortuvi toinen, niin huomenna nousee jo uus, vain yksi on hengelle myrkky: tasa-arvo ja vertaisuus!
Ilmeistä on, etteivät ne luonnontilassa, synnyinmetsiensä tai Aasian laaksojen helmassa, missä ne luultavasti elivät tertiääriaikakauden päivinä, milloinkaan ole tavanneet sellaista ainetta.
Minä luulin sun eloni onneksi, sinä olitkin elämä itse, joka kuljetit kautta riemujen, mut kuljetit myös murehitse. Minä luulin sun henkeni herättäjäks, sinä olitkin unhotar unen, joka lahjoitit ruusut laaksojen, mut myöskin vuorten lumen. Minä luulin sun yöni salamaks, sinä olitkin itse yöhyt, min kupeilla mantteli musta on. mut otsalla tähtivyöhyt. Mitä on tää?
Kuulakkaa taivasta vasten kaareilevat selänteet, vaarat ja harjut, siellä täällä laaksojen, notkojen, jokien ja jäätyneiden järvien katkaisemina, muodostivat näköalan, jolta ei päiväpaisteessa puuttunut värivaihteluakaan.
Niin miekkonen sinä, vankilas Kun murtui! Maan pääll' on vaan sydän autuas Ku turtui. Tääll' ei oo rauhaa, Tääll' aika pauhaa; Vaan tyyntä rauhaa ja unta lauhaa Suo hauta. Henk' autuas, nuku turhuuden Huolilta, Kuin kaste, jonk' yli laaksojen Kylv' ilta; Kunnekka koittaa, Yön päivä voittaa Ja nukkujat herehille soittaa Haudasta.
Oi, itketä impi mun syöntäni ain sinä tuskilla särmäisillä, kun tuskani tummat sa verhoat vain taas haaveilla härmäisillä! Oi, istuos impeni tänne, niin annamme aattehen, niin annamme aattehen lentää yli vuorien, laaksojen. Me lennämme lemmen siivin kotiseutuhun kultaiseen, mi yksin talvi-yössä nyt nukkuvi mökkineen.
Oli niinkuin oisi me laskettu sen kallion kaunihin alle ja kaahlattu hietaa valkeaa ja kuljettu kukkulalle. Ja eikö aurinko laskenut taa saarien, salmensuiden, ja tullut ilta ja tullut yö yli laaksojen, laulupuiden? Ylt'ympäri tanhusi terhenet yön, utu ulapan aalloilla sousi, unen vallassa laaksojen lammet ui ja uni se nousi ja nousi.
Sikri oli viety ja kesä oli kulunut jo lokakuuhun saakka. Pekkilästä päin ei kuulunut hiiren hiiskausta. Mutta eräänä päivänä Mikko Aunoineen ja Matti-poikineen istui päivällispöydässään mitään pahaa aavistamatta. Väliin he katselivat ulos, kun pilvien raosta paistavat auringon valolevyt tuulen nopeudella kulkivat vaarojen rinteitä ja laaksojen pohjia jättäen harmaan pimennon jälkeensä.
Oli harmaa, alakuloinen marraskuun päivä, kun "isän pikku Mai" laskettiin hautaan. Taivas oli kuin lyijynharmaa kupu ja koko luonto oli niin äänetön ja hiljaa, että luuli metsien ja ketojen ja laaksojen nukkuvan yhtä syvää unta kuin kuolleet kirkkomaan kunnaitten ja hautamerkkien alla.
Päivän Sana
Muut Etsivät