aunoineen

Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025

Sikri oli viety ja kesä oli kulunut jo lokakuuhun saakka. Pekkilästä päin ei kuulunut hiiren hiiskausta. Mutta eräänä päivänä Mikko Aunoineen ja Matti-poikineen istui päivällispöydässään mitään pahaa aavistamatta. Väliin he katselivat ulos, kun pilvien raosta paistavat auringon valolevyt tuulen nopeudella kulkivat vaarojen rinteitä ja laaksojen pohjia jättäen harmaan pimennon jälkeensä.

Heikki Meriläinen - Kuusten juurella: Romaani