Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
»Voi, kuinka kirkas on illan kuu, Ja välkkyvä virran kalvo! Ei linnut liiku, ei oks', ei puu, Ei muut kuni tähdet valvo; Voi kuinka nyt kuolema kaunis ois, Kun kultansa kanssa nyt kuolla vois!» Näin Anna äänteli hiljalleen, Sen silmähän kyynel entää; Mut koski se kiihtyvi eellehen, Sen voimassa venhe lentää; Vaan Vilho on oppinut laskemaan, Tää kulku se on hänen riemujaan.
Yksinäin, yksinäin Täytyi pois mun rientämäin! Silmän' täyttää kyynel karmas, Loitos jäi mun maani armas, Kauvas kaunis Synnyinmaan'! Synnyinmaan', synnyinmaan'! Konsa taas sun nähdä saan? Konsa kumpus mulle loistaa, Helmas hellä huolen poistaa Kaipaavalta kyynelin? Kyynelin, kyynelin Vierahissa kuljeksin!
Eeva ei voinut olla välinpitämätön niille rakkaudenilmauksille, mutta hän ei ottanut niitä ilolla vastaan. Polttava puna ja kova kalpeus vaihtelivat vuoroin hänen poskillansa ja välistä näytti siltä, kuin kyynel, katumuksen kyynel olisi ollut nousemaisillaan hänen silmiinsä. Kuitenkin palasi siitä hetkestä alkaen entinen suhde ja entinen rauha osaksi perheesen.
Pantakoon kultainen rengas hänen käsivarteensa, tuotakoon syöttövasikka hänelle ilonateriaksi hän ei voi olla onnellinen eikä iloinen! Muistin lähteestä pulppuaa katkeroittava kyynel. Samaten oli Saaran laita ja hän tunsi sen sitä syvemmin, mitä enemmän hänen sydämmensä todellakin oli puhdistunut ja jalostunut.
Vähitellen vaipui hän ajatuksiinsa; viimein kyynel vieri vitkaan poskea alas, mutta ei hän muuten liikahtanut, oli ikäänkuin luja päätös olisi ollut tekeillä hänen aivuissansa. Nyt hän yht'äkkiä nousi paikaltaan, kumartui Ingrid'iin ja suuteli häntä innokkaasti: "Jos hänestä tulee raajarikko, niin minä häntä hoitelen. Huomenna puhun asiasta vanhemmilleni!"
Mutta kiiriipä jo sama aurinko Taivaan alasmäkeä; tok viipyy vielä Atalantta ikävyyden niitulla. Mutta eihän enään kyynel vuoda Eikä rinta jätise, vaan tyyven taas Onpi hänen olentonsa, tyyven, kylmä; Katse yhtiälle yhä tuijottaa. Viimein niitun heittää hän ja käyskeleevi Jalona ja huoletonna eteenpäin Vakavilla askeleilla.
Puna posken purppuroittaa, Kirkkaana kuin tähti koittaa Kyynel silmässä: Tuskaa, onneako ollee? Kuule! Näin hän puolisolleen Kuiskaa, sydän Vasten sydäntä: »Seidin taivas!» näin hän haastaa, »Kodin laaksost' onnekkaasta Muisto minullen Immest', ystäväst' on suotu; Hetken loistoks oli luotu, Servian kauno Oli nimi sen.
Milloin saa hän tuomionsa, milloin töistään vastata, siitä että taappäin kulki, kun voi eespäin astua, siit' ett' on hän miehuuttamme, mainettamme häväissyt; että kyynel vuoti, miss' ois verta vuotaa pitänyt? Horjuimmeko Siikajoella, kun sai koittaa viimeinkin? Jalkoihinko Revonlahdell' luotettiin vai käsihin?
Tuhmasti hän teki, sen tiesi hän, mutta mitäpä hän sille mahtoi, "hänen tuli ikävä takaisin", kertoi hän hymyillen, ja kyynel kiilsi hänen silmässään. Suuresti hän oli iloinen, kuullessaan, että veljellensä kaikki kävi hyvin; vakaisena nyykähdytti hän silloin päätään, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: "Niin, niin, hän sen kyllä voi!"
Hän lehdost' esiin tunkee ja siivet ojentaa mut ah, poiss' on niiden nostokyky, tuskin maasta nousta voi hän, saada jonkun halvan saaliin. Surullisna asettuu hän kivikolle puron ääreen, katsoo tammipuuhun ylös ja taivaan lakeen ja kyynel silmähänsä kiertyy.
Päivän Sana
Muut Etsivät