Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
York-vanhus siellä, oi, min näkeekään? Vain suojat autiot ja paljaat muurit, Varastot tyhjät, käymättömät ukset, Ja tervehdykseks kaikuu valitukset. Terveiset vain! Miks etsis vierahista Surua, jonka löytää vaikka mistä? Lohdutta, lohdutta käyn kuolohon; Viimeinen hyvästini kyynel on. Kolmas kohtaus. Aukea tasanko Coventryn lähellä. Aituus ja valtaistuin. Airuita y.m.
Niitä oli paljon, niitä seisoi kuin solakoita, surullisia koivuja metsänä hänen ympärillään: tuttavia, tovereita, ehkäpä hänen omat sisarensakin, jotka vasta olivat astuneet toiveittensa elämään, mutta joita se ehkä kerran itkettäisi, niinkuin häntä nyt. Ja siitä kuivi kyynel ja kyynelen lähde, ja tuli sääli ja surku itseä ja kaikkia ja koko maailmaa.
Aurinko nousi ja sen ensimmäiset säteet herättivät uinuksista kauniit metsätähdet, jotka pirteinä karistivat unen jäännöksiä seitsemästä silmästään. Velttona kohotti sininen kissankello päätään ja kyynel kiilsi tuon raukan kuvussa, niin vastenmielistä oli hänestä päivän työhön ryhtyminen.
Mut ihme! liesi puolisammunut On miehen kasvot täysin valaissut: Eip' ollut sen, ken murhamiellä tuli, Tää katse lempeä ja suruinen! Ja yhä lempeemmäks se vielä suli, Ja kyynel viimein vieri poskellen. Hän katsoi, katsoi, vilkkumatta pois, Kuin sieluuns' imeä tään näön sois: Tuvassa nukkui kaikki rauhaisasti Sit' unta, jonka puhdas sydän suo.
Voittava Parsifal ratsastaisi säken'rintaisena, säken'otsaisena Graalin säihkyväheijasteiseen temppeliin. Neidot kohtaa vaeltava Parsifal, kuutamomieli neidot, neidot kuin vaaleat viljuvaljut iltaisten vetten rannoilla, ne uneksumusneidot hiipivät hiljaishartaaseen rintaan kuin viileyttävä kyynel ihanasti liikutettuun silmään, Parsifal herää valkeasieluisena niiden neitojen silmiin katsoessaan.
Juhlallisessa jännityksessä, hiljaisessa silkin ja haastelun sorinassa oli koko sali; kunniavierasta vielä odotettiin. Jo rämähti lehteriltä juhlamarssi. Ovet aukenivat selälleen ja siinä hän seisoi itse, tuo harmaapäinen vanhus, Juhana Vilhelm Snellman. Hän astui vakaasti sisälle, hiljaa kumarrellen oikealle ja vasemmalle, silmissä vilpittömän liikutuksen kyynel.
Valvan silmistä vieri muutama kyynel ja hän vastasi: "Sanotaanhan, että vuosien kuluessa pahimmatkin haavat arpeen menevät, mutta mahdottomalta se minusta tuntuu. Olen mieleltäni parissa viikossa käynyt niin välinpitämättömäksi kaikesta, etten tunne itseäni." "Sinulla on paljon työtä kodissasi, ja työ sekä Jumalan sanan tutkiminen antaa parahiten lohdutusta."
"Häntä multaan saatoin, itkin Haudallaan ma hetkisen. Kyynel poskipäätä pitkin Vieri, jääksi hyytyen. "Siitä asti tepastellut Olen mieron tietä ain' Jopa sulle kertoellut Olen, metsä, muistelmain. "Hopsis, jalat, joutukaa jo Muuten yövyn korpehen. Varjot synkät lankeaa jo, Tuolla päivä laskeiksen." Yhä kiitää, vaan ei vielä Ihmis-asuntoa näy. Metsän haamut poikaa tiellä Uhkaa, mustaks yö jo käy.
Kuin sokean silmästä kyynel vaan On ikuisuudesta vuosi: Mä kyllähän kyynelet vierivän nään Ja aavistamaan Ne saattavat syntymälähdettään Mut sielun pohjan ja syvyyden, Ne peittävi terhene ijäinen. Kun saituri ahnein aarteitaan Vain ihmissilmiltä vahtii, Niin salaisuuttahan ikuisuus.
"Paras on itkeä ehtoolla pois itkut, niin herää aamulla iloisena." Mari puhui siis leikilläänkin ihan totta. Hän oli nukkunut ehtoolla kyynel silmissä. Ja herätessään, kun hän muisti illan tapaukset, oli suru ensimmäinen tunne hänen mielessänsä. Mutta kun hän astui ulos raittiisen aamu-ilmaan, katosi tuo raskas mielen vivahdus ja hän tunsi sydämensä keveämmäksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät