Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. lokakuuta 2025
»Muut ne antoivat sen olla, Hävittää ei voineet vaan, Ei Murillo, mestar' itse, Minä kuinka voisinkaan? Ei, hän huomenna mua piesköön, Piirrettä en pyyhikään. Kuvas, pyhä äiti, kuvaan Niinkuin edessän' sen nään!» Silmä säihkyi, uskaljaasti Pensselin hän sieppasi, Ryhtyi maalaamaan, ja sydän Pyhään intoon leimahti.
Arakne hullu oi, sun myöskin näin ma jo puoleks hämähäkkinä; sa olit omihin käynyt turman verkkoihisi! Oi, Rehabeam, ei kuvas täällä ole uhkaava, mutta sentään kauhistava, vaunuissa, joita vainoojat ei tapaa! Esitti vielä kova paasi, kuinka Alkmeon äidillensä kallihiksi tuon turmaa-tuovan kaulanauhan teki.
Kaikk' ihanuus ja sulo maahan suistuu, Ja kuolee pois, kun uusi juuret saa. Niin jälkeläisissäsi yksin pysyy Sun muistosi, kun niittomies sua kysyy. Josp' oisit oma itsesi! Sen ajan Sit' olet vain, kun täällä vaellat. Siis muista, kunnes tulee muutto majan, Ett' toiselle sa kuvas talletat.
Niin kimaltelevista, syvyyksistä Ei heijastele hopeainen kuu, Kuin kuvas minun, kurjan, kyynelistä: Jok' itkunkarpaloon se kuvastuu. Jokainen kyynel, joka silmään kierii, Triumfivaunussaan sun voittoon vie. Kas, kuinka kyynelvirta yhä vierii! Mun tuskani sun maineesi on tie.
Tuoss' on se, ilkeä kuin rupikonna Tään seudun kauniin rodun keskellä. Tuon äiti sulle laittaa, oman kuvas, Ja käskee sun sen kastaa tikarilla. AARON. Kirottu alju! Niinkö musta halpaa? Ei, pullosuu, sin' olet kaunis kukka! DEMETRIUS. Mit' olet sinä tehnyt, konna? AARON. Sen, Mit' et saa sinä tekemättömäksi. CHIRON. Teit äidillemme, konna, tuhotyön. AARON. Tein äidillesi, konna, uho pojan.
Ma hälle: »Jotain jumalaista loistaa ihmeellisillä kasvoillanne, joka kuvanne kuolevaiset himmentävi. Siks vitkaan vasta mulle muisto palas; mut nyt mua auttaa, mitä virkoit, siksi helpompi mieleen palauttaa on kuvas. Mut lausu: Te, tääll' iki-autuahat, kai kaihoatte paikkaa korkeampaa, enemmän nähdä, enemp' ystäviä?»
Yksi puu vain viel' on ainoin Lehdissänsä murheissaan, Puistaa kyynelvetten painoin Vihantia kutrejaan. Sydän tää on syksytieno, Mutta puu, mi vihannoi, Se on kaunis kuvas hieno, Sinun, armas rouva, oi! Niitä näitä Kuun välkkehessä meri on, Veet hiekkaan hiljaa suistuu; On sydän raskas, rauhaton, Ja mieleen laulu muistuu.
Ol' armas hän kuin aukeneva kukka, Kuin kuvustansa käyvä liljanen; Kaulalle valui kellertävä tukka, Silmistä loisti sini taivosen. Ja sydän hällä raitis, puhdas päilyi, Kuin lähde keskell' lehdon varjokkaan; Siell' onni, tyyni, rauhallisuus säilyi, Se kuvas kukkamaailmata vaan.
Hellällä huolella tahdon aina muistella sinua ja visusti kätkeä sun kirkkaan kuvas sydämeeni! ANTEBO S. Iloitsetko hänen kuolemastansa? EBBA. Iloitsen. Miks'en iloitsisi? Ompa Sven nyt autuaitten seurassa, kaukana tästä kurjasta murheen laaksosta! Mitenkä hän kuoli'? ANTEEO S. Valassansa vakaana. EBBA Kenen kalpa hänet kaasi? ANTERO S. Tahdotko kuulla sen miehen nimen, jonka kalpa hänet kaasi?
Mun sieluin! kolkko maa sä lienet, Tält' auringolta valos saat; Mut himmeyden poisti maasta Jo rakkauden sätehet! Hän nousi kuni aamu armas, Mi loistaa Syrian taivaalla; Ja synkkää voimaa silmä säihkyi, Ja valtaa kuvas' vartalo! "Kerta vielä, kerta vielä! Oi! laulakaat tämä laulu kerta vielä!" Prinsessa säikähti ja katsoi ympärillensä. Alroy seisoi hänen edessään.
Päivän Sana
Muut Etsivät