United States or Puerto Rico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta tässä jaarittelemme asioista, joista ei meillä hipalettakaan ole tekemistä, ja laskemme karjan sutten kitaan. Riennetään perässä; mene tuota kohden sinä, ja jos yhdenkin mullin suohon päästät, niin katso niskas, mies. Mennään nyt. KULLERVO. Samaan paikkaan, luulen minä, joudun taas. Seuraa minua, impi! Tähän kuusten suojaan istumme haastelemaan lemmen kieltä; tule, neitoseni!
SELMA. Etkö pysäy tähän vaiheillemme, Kilian, tähän kuusten suojaan? KILIAN. Minä en viivy tässä. Toki, sun torves äänen kuultuani, Konrad, sillon kiidän takasin nuolena. Mutta ääntääkö tämä kerran? KONRAD. Ole varma siitä. SELMA. Mutta »noita jäi ilman», luulen minä. THEKLA. Ha, ha, ha! KONRAD. Tule tänne! THEKLA. Häpee! KONRAD. Minä käsken! THEKLA. Minä tottelinko? TAAVETTI. Patruuni Herman!
Ja katso! Katto se kohosi ja mökistä suur' tuli talo. Katso! Mökki laajeni maailmaks ja maailma suureks ja avaraks ja laulua täys oli avaruus ja aurinko oli kuin uus. Se lauloi laulua kotoista, miten vilkkuvi ikkunan valo, vaikk' ympäri korpi on kaamea ja synkkänä huojuvi salo. Se lemmen lämpöä lauleli, oman kodin se onnea ylisti, ja joulua kuusten ja kynttiläin ja lapsien leikkiväin.
Ja yht'äkkiä ilmestyi vuoren rinteen takaa kuusten oksien lomitse kuu punaisena, suunnattoman suurena, kuin unen horroksissa vielä. Ilma oli niin lauha, että vaunun ikkunat pidettiin auki. Jeanne lepäsi nyt unelmiensa raukaisemana, onnellisten näkyjensä tyydyttämänä.
Syksyn kolkko, synkkä ilta kattaa kaupungin ja maan, raskahasti rannan aalto vastaa kuusten huminaan. Kuusten alla seisoo suojus, sepä kattotorvestaan sukkelasti suitsuttavi säkeniä ilmahan. Säkenet ne säihkyellen tuulen kanssa tanssivat, heloittavat hetken aian, tuikahtavat, sammuvat. Lämmintä ei niistä lähde, valkene ei valju yö, mut ne kertoo, kuinka siellä ahkera on alla työ.
Minä kurja synnin lapsi Astun arkivaatteissain, Paljas rinta, takkuhapsi, Eikä pappi aatteissain. Minä kuljen kukkulalle, Jolla nurmi vihannoi; Istun sinne kuusten alle, Kuulen kuinka kuuset soi. Kuulen kuinka linnut laulaa, Kuinka laine loiskuaa, Katson kuinka aallot kaulaa Sulo saaren rantamaa. Täällä istun yksin aivan, Enkä veisaa, äännä en, Näen päällän' sinitaivaan, Töitä luonnon katselen.
Pihalle tultua näki Elli kirkkaassa kuutamossa vilahdukselta enää vain lierihattuun ja kaapuun puetun ratsastajan, joka samassa katosi kuusten taa metsään. Poikani! huusi Inkeri tukahutetulla äänellä, astui muutaman askelen eteenpäin, niinkuin olisi hän mielinyt rientää hänen jälkeensä, ojensi kätensä pois kiitävää haamua kohti ja vaipui alas lumeen.
Mut kosk tumma puol-yön valo pohjaa Kuusten tutkaimille hengittää, Huoneens sauvuvilla raunioilla
Taas vaivuin nuokkumaan kärryn nykäysten mukana, katselin kiviaidan yli vainajien hiljaiseen kalmistoon, josta kuusten keskeltä vilahteli tuttuja hautapatsaita. Mitähän, jos äitimuori olisi kuollut, tai juuri kuolemaisillaan olisi sairaana... Vanha hän oli ja raihnainen... Ei, mistä tuo musta ajatus nyt tuli. Mutta kenties häntä on sääli yöllä häiritä.
Hän heitti viitan ylleen ja käyskenteli kauan metsässä. Edetessään yhä syvemmälle kuusten juhlallisiin pylväsholveihin, oli hän tällä hetkellä kyllästynyt ihmismaailman ikuiseen eripuraisuuteen, ja toivoi, että hänen suotaisiin elää loitolla vertaisistaan luonnon rauhaisassa helmassa. Sill'aikaa keskustelivat laamanni Skytte ja pastori Svenonius tärkeistä asioista.