Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Vain hetken viivyit elon taisteloissa, Kun polkus kääntyi kalmistoon jo päin. Ylevä, sydän, jalo, puhdas henki, Mi totuutt' etsi, hehkui taistohon, Niin varhain sammui, veikkois toivehenki, Mi liittyi Sinuun, tuoni vienyt on. Lupashan kevät viljakesän tuoda. Ens'va'oistas jo nähtiin kyntömies. Ne siemenet, jotk' ehdit maahan luoda, Sadoista runsaist' ennustaa jo ties.
Mutta kun nuo aina ennen niin kalpeina ja näljistyneinä olleet ihmiset seisoivat hyvinvoipina ja iloisina edessäni, samalla kun muut kansalaiset kulkivat horjuen ja kalpeina, niinkuin kalmistoon suljetut haamut, jotka odottivat vaan sitä hetkeä, milloin heidän jalkansa torkahti ja he suistuvat haudan ammottavaan kitaan niin otin kiitollisuudella vastaan heidän kutsunsa. Tultiin mökille.
Tästä huolimatta liikutti tuo perinpohjainen muutos nuorta isäntää vähän tuskalloisesti olipa hän kuitenkin hyväksynyt sen, siitä tietämättä. "Aika jo olikin, että ymmärtäväinen ihminen kerran astui tähän kalmistoon", jatkoi rouva Griebel vähääkän huolimatta nuoren herran noloudesta.
Sinne vilkkuivat Utuselän hopeiset laineet, sinne näkyi nurkka Valkaman isosta päärakennuksesta. Vernerkin ehkä joskus ikkunastaan katsahtaisi kalmistoon päin. Eräänä keväänä otti Arnold kartanon omaan hoitoonsa. Hän hankki kymmenen komeata hevosta, lähes sata lehmää ja kaikki taloustarpeet. Valkamaan tuli toisenlainen homma ja puuha kuin ennen.
"Ja kuitenkin täytyy sinun mennä, se on isäsi tahto ja minun toivoni, ja isä ja Antti ostavat teille perintötalon, missä saatte elää kuin linnut paratiisissa," vastasi äiti tyynesti. "Vaikka ostaisivat minulle koko taivaan, jään kuitenkin Tahvolle kylmäksi, taikka saatte ennen häitä viedä minut morsiuspuvussani kalmistoon.
Tultuaan hautausmaan portille, astui hän maahan, sitoi ratsunsa ohjista aitaan ja kulki itse kalmistoon.
Tuon marjakuusen alle laske maata Ja paina korvas kiinni onttoon maahan; Ei kukaan jalkaans' astu kalmistoon Sun kuulemattas, sillä haudat tekee Maan löyhäks, ontoksi. Jos jonkun kuulet Sa tulevan, vihellä merkiks mulle. Nuo kukat anna; toimi niin kuin käskin. PALVELIJA. Ma kammon yksin kirkkomaalla olla, Vaan uskallanpa koittaa. PARIS. Kaunis kukka!
Läikkyvänä laine päilyy, Lainehilla pursi häilyy, Kultain viiri pursipuussa Nuokkuilee. Lännestä tuulonen viestiä tuo, Riemua virtana rintaani luo, Mutta hetkeks ainoasti Pian rinta riehuu taas. Karvas huoli! Kahleitas Kantaa saanko hautaan asti? Ei! Rautasi ma annan ruostuttaa, Rauhaa tahdon. Enkö sitä saa? Kalmistoon käyn joka ilta Riemun kerjuun kuollehilta; Mullassakin veljen rinta Lämmin on.
Mutta onpa kenties laita, ettei päätykkään tiemme kalmistoon, vaan juoksee siitä vielä äärettömiin mailmoihin, ja orjan, merkittynä, myötä seurata täytyy niin kauvas kuin kestää. 1:N PAIMEN. Mies, missä verkastelet? 2:N PAIMEN. Toverini, minä ihmeen näin, näin Tuulikin, Tapion tyttären, ja tästä syystä, armas toverini, olen sekä iloinen että hämmästynyt.
Taas vaivuin nuokkumaan kärryn nykäysten mukana, katselin kiviaidan yli vainajien hiljaiseen kalmistoon, josta kuusten keskeltä vilahteli tuttuja hautapatsaita. Mitähän, jos äitimuori olisi kuollut, tai juuri kuolemaisillaan olisi sairaana... Vanha hän oli ja raihnainen... Ei, mistä tuo musta ajatus nyt tuli. Mutta kenties häntä on sääli yöllä häiritä.
Päivän Sana
Muut Etsivät