Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Toisinaan taasen tuntui tätä levotonta uteliaisuutta nostattavan kysymys: mitähän mahtavat ihmiset tuumata kun myin Pihlajaniemen, isän perintötalon, ja nyt olen torpasta? Torpasta, ajatteli hän. Vaikka on rahaa, mutta mitä ne siitä! Kun joku kosketti puheissaan näitä asioita, kuunteli tarkemmin ja koetti arvata puhuttiinko peitetyin sanoin.
Kuinka isä olisi muuten voinutkaan Liisan tulevaisuuden turvata ja mihin käsiin hän olisi voinut paremmin uskoa Vuorelan vanhan perintötalon kuin Juhon ja Liisan! Se oli kaikki viisaasti ajateltu ja tehty! Ja Heikki oli kuin lamautunut. Mitenkä Liisa taisi! Selvästi muisti Heikki Liisan koko olemuksen semmoisena kuin tämä seisoi Honkavaaran polulla esiliinaansa oikoen.
Sitte kysyi Mikonperä: Eikö ole jo katunut, kun myi perintötalon? Tiedä, sanoi Jaakko Jaakonpoika ja naurahti. Entä sinä? Katunut olen, lemmosti! Mies väänsi päätä. Katsoi suoraan toista silmiin ja jatkoi: Minä ostan pian talon, muuten tässä menee aika aivan juomiseen. Vai tuumaat sinä taloa? Jaakko Jaakonpoika kiinnitti katseensa terävän kysyvänä Mikonperään. Varmaan! Soo'o.
Mitään pahaa aavistamatta koettelikin hän parhaansa mukaan tuossa rähinässä tehdä selkoa sekä itsestään että suhteistaan. Kärsivällisesti kertoi hän yhdelle olevansa perintötalon poika sieltä ja sieltä, ja toimitti toiselle, että hänen takkinsa ei ollut teetetty hänen isälleen, vaan hänelle itselleen sen räätäli Matti oli ommellut.
"Ja kuitenkin täytyy sinun mennä, se on isäsi tahto ja minun toivoni, ja isä ja Antti ostavat teille perintötalon, missä saatte elää kuin linnut paratiisissa," vastasi äiti tyynesti. "Vaikka ostaisivat minulle koko taivaan, jään kuitenkin Tahvolle kylmäksi, taikka saatte ennen häitä viedä minut morsiuspuvussani kalmistoon.
Kömpelöllä käsialallaan, tuskin ymmärrettävästi hän siinä koetti kertoa isäntä-vainajan ja hänen välisestä kaupasta, joka tehtiin Heikki-maisterin lähdettyä. Vainaja oli myynyt perintötalon hänelle semmoisilla ehdoilla, että saisi nauttia elinkautista syytinkiä talosta ja että määrätty kauppasumma suoritettaisiin hänen pojalleen Heikille.
Hän oli muutamia vuosia sitten muuttanut tänne Belgiasta, ottaakseen haltuunsa vanhan setänsä jälkeen jättämän pienen perintötalon, joka sijaitsi metsän reunassa aivan myllyä vastapäätä. Hän sanoi aikovansa myydä sen ja sitten jälleen palata kotiseudulleen, mutta kaunis ympäristö varmaankin viehätti häntä, sillä hän jäi paikalleen.
Emäntä taas toivoi avaran ruishuuhdan tuloilla saatavan varsinkin puolet kauppamiehen tavaroista Huuhkavaaraan siirretyiksi, sillä olihan sanomaton häpeä, kun hänellä, perintötalon emännällä, ei ollut yhtään silkkihuiviakaan, vaikka jokaisen loisakankin päässä nyt jo semmoinen kahisi; ja vieläkin suurempi häpeä oli se, ettei Iska enää sanonut heidän kannattavan aamusellakaan kahvia juoda, vaikka sitä joka torpassa keittää turuutettiin pari kolme kertaa päivässä.
"Sitä ei tarvitse kysyä; sanalla sanottu; minä en olisi tänään perintötalon isäntänä, jollei tyttärenne olisi minua siksi tehnyt." "Et suinkaan, Leena, ole Ristolle salaa rahaa lainannut," kysyi Tommi säikähtyen. "Ei rahaa," vastasi Risto, "mutta jotakin rahaa kalliimpaa, se on, halua ja mielenvoimaa hankkia itselleni omaa tupaa ja oma lupaa, se on ollut minun onneni tie tähän saakka."
Ja niille torppareille, jotka eivät tydy kohtaloonsa, on annettava se neuvo, että he kukin ostavat itsellensä perintötalon ja asuvat sitä hyvin, niin ei kukaan tule käskemään heitä päivätyölle eikä ajamaan heitä pois tilaltaan. Puolamäen torppari ei ollut tytymätön. Hän oli itse, niinkuin jo sanoimme, metsästä raivannut tämän tilan.
Päivän Sana
Muut Etsivät