Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. lokakuuta 2025
Virkkivät noin; Kronossyntypä heit' ei mielinyt kuulla. Vaan Priamos sanan lausui nyt, uros Dardanon juurta: "Kuulkaa, Troian kansa ja myös varusääret akhaijit! Pois jo ma lähden Ilionin avotuulisen turviin, sillä en silmin katsoa voi, kun poikani armas astuu kamppailuun kera miehekkään Menelaon. Zeus sen tietää vain sekä kaitsevat kaikk' ikivallat, kumpaiselleko heist' on kuolon kohtalo säätty."
ALBA. Niin tekevät, sikäli kuin heit' ei voida estää. Sen tähden kuningas vaatii neuvoa ja apua jokaiselta ruhtinaalta ja ankaruutta jokaiselta vallanpitäjältä eikä vaan selityksiä asiain tilasta ynnä siitä, mitä voisi tapahtua, jos annettaisiin kaiken tyynni mennä tuulen teitä.
Heit' ei mikään kaupunki Niin hartaasti kuin Siidon palvele; Mut missä kantaa toimi hedelmät Sen runsaammat, kuin siellä kantavi, Ja kuka taitaa seudun mainita Sen rikkaamman ja onnellisemman?
CORNWALLIN HERTTUA. Siis minunkin kenties, ja tuon ja tämän? KENTIN KREIVI. Mun virkani on, herra, olla suora: Parempia ma kasvoj' olen nähnyt Kuin yhdenkään nään hartioilla tässä. CORNWALLIN HERTTUA. Tuo niit' on, jotka, kun on suoruudesta Heit' ylistetty, raakaa julkeutta Tavoittelevat, teeskennellen muuksi Kuin ovat. Hän, hän ei voi imarrella!
Euboian asujoita, abantteja aimoja, joille Kalkhis, Eretria, Kerinthos merenäärinen kuului, tarhat Histiaian rypäleiset, korkea Dion, miehiä, joill' oli hallussaan Styra ynnä Karystos, heit' Elefenor johtaen toi, Khalkodonin poika, Areen juurt', uromielten abanttien ruhtinas.
Se sitten sortuu vuorostaan, kun kolme kulunut vuotta on, ja toinen nousee avulla erään, nyt jo vaanivaisen. Se päänsä korkealla kauan kantaa pitäen toista raskaan ikeen alla, se kuinka hävennee ja huoanneekin. Kaks on vanhurskasta, mut heit' ei kuulla: säentä kolme, kateus, ahneus, ylpeys, sydämet kaikki siell' on sytyttänyt.» Puheensa surullinen päättyi tähän.
Siis kannat ensin seppeliä Tuonen Ja sitten päähäs painat morsiuskruunun, Päinvastoin impein kohtaloa ennen. Heit' ensin templi vartoi Hyymenin Ja vasta sitten kuolon kylmä kranssi. Makeesti makaa, ja kun heräyt, Sua syleilevi oma sulhases, Ja Paulin kultasena Hannan kohtaat. Oi, aika armas, olla morsianna Ja päivät lemmen juhlaan lukea Hääpukuansa neuloin valkoista!
Ja sitten seuras aika niin kolkko, sumuinen, Ja yhä Suomi sortui poluilta isien, Ja hurmevuohon hukkui jo joukko jumalain, Ei maassa sorretussa soi ääni laulajain. Ja yhä Suomen peittää verinen vainon-yö, Ja vihamiehen kalpa sen lapset yhä lyö, Sen lapset nälkä tappaa, ne perii vieras maa: Heit' unissansa Suomi se surren vaikertaa.
Nyt hän pelkää onneaan: Kuningas jos suuttuis hälle, Syöksis varmaan kuolemaan! Silloin Ester ihanainen Puhuu kansan puolesta: »Minä olen Juutalainen, Kuningas, heit' armahda!
Heit' itke, jotka vietiin virtain taa, joilt' templi ryöstettiin, jäi uneks maa; sä itke, Juudan harppu rikki on, kodissa Herran asuu uskoton! Miss', Israil, pesset jalkas vertyneen? Oi, milloin taas saa laulus säveleen? Ja milloin, Siion, riemuvirtes soi ja taivaansoinnuin rinnat haltioi? Väsynyt kansa, jota miero vie, oi, minne häädyt, missä päättyy tie?
Päivän Sana
Muut Etsivät