Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. toukokuuta 2025
Halla harmaja emäntä tunsi tähtien puhuvan kaivotietä käydessänsä: "Kuollehet on kumpainenkin, molemmat mennehet manalle, maammoansa muistamatta, kotimaille koitumatta!"
HUKKA: Antakaa ketun puhua! Hällä on sitä sisässä, jota älliksi sanotaan. KETTU: Siispä ääneni koroitan. Armaat, viljon viinaveikot! VILLIKISSA: Sano peikot! ILVES: Viinapeikot! KETTU: Armaat pikku piinapeikot KAIKKI: Hyvä! Hyvä! Piinapeikot! KETTU: Kun ja koska me nyt olemme, kuin sanotaan, maan kuninkaat KAIKKI: Hyvä! Hyvä! Maan kuninkaat! KETTU: ajatella meill' ois aika valtakuntamme parasta.
Ja jos ei yleistä ihmettä sit' oisi lainkaan, täysikäinen ei varmaan koskaan ihmeeks sanoisi, mitä siksi sanoo lapsi, jok' avosuin vain tavatonta tarkkaa ja uutukaista. Hällä ilmankin on aivot kiihtyneet, te aiotteko noill' ylevyyksillänne kerrassaan ne särkeä? NATHAN. Ei huolta! Eikö ihmeeks se riitä Rechalle, ett' ihminen pelasti hänet, mies, jonk' itsensä pelasti ihme vain, niin, suuri ihme!
Sanaakaan sanomatta nousi hän raskaasti ja väsyneesti aidan ylitse maantielle, joka siinä oli hyvin korkealla. Halla, joksi sumu nyt oli alkanut muodostua, oli jo laskeutunut niin alas, että sen ylitse näki kirkasta taivasta vasten kylän tummat rakennukset.
He istuivat rekeen ja vaipuivat niin syvälle heiniin, että päät vain näkyivät laitain yli. Musti seurasi heitä äreästi haukkuen portista ulos. Rovasti ei voinut pidättäytyä, vaan virkkoi pilkallisesti: Rekryyteiltä puuttuu enää vain univormulakki. Musti nähtävästi jo pelkää nahkaansa. Tuon tuostakin kuuluu koiria taloloista katoilevan. Se on halla hyville koirille tämä herännäisyys.
SERVILIUS. Hän nyt vain lähettää pienen kiireellisen pyynnön teidän armollenne, että suvaitsisitte hetken tarpeeseen lainata hänelle noin viisikymmentä talentttia. LUCIUS. Nyt hänen armonsa vain laskee pilaa; Satoja, tuhansia hält' ei puutu. SERVILIUS. Nyt toki hältä vähempikin puuttuu; Jos ehdoton ei tarve hällä ois, En hetkinkään näin kiusaamalla kiusais.
CORNELIUS. Kuningatar mun, nähkääs, usein käski Sekoittaa hälle myrkkyä; syyks sanoi Hän tiedonhaluaan: hän tappaa tahtoi Vain kissoja ja koiria ja muuta Pient' elukkaa. Peläten, että hällä Pahemmat oli aikeet, juoman laitoin, Jok' oiti nautittua tyreytti Kaikk' elinhenget, mutta ennen pitkää Taas päästi luonnon voimat valloilleen. Te sitä nautitteko? IMOGEN. Totta kai, Kosk' olin kuollut.
Ei tiedä Hän koskaan varojansa, eikä siedä Mun näyttää, kuink' on sydän hällä köyhä, Kun sill' ei voimaa täyttää toiveitaan. Niin yli varainsa hän lupaa, että Puheensa kaikk' on velkaa; joka sana On panttina; hyvyyttään vielä koron Niist' antaa hän; maat kirjoissa on heillä. Jos virastani hyväll' irti oisin, Ennenkuin minut karkoitetaan vallan!
Mies silloin kokemusten koulutieltä, Elämän aartehisto rinnassansa, Esille astui: armast' oli kaksi Vaan hällä: valistus ja Suomen kansa. Ne vihkiä hän tahtoi toisihinsa Ja kutsui kaikki Suomen nuorukaiset Häävierahiksi; sulhaspojat niistä Hän valitsi ja etsi nuodenaiset.
Helposti täällä kuulen Ne laulutkin, Mi myötä vienon tuulen Soi laaksoihin. Käy usein armas kulta Mua kohtaamaan; Tääll' lausuu lemmen tulta Hän lauluillaan. Tuon soinnun, vohlat, varmaan Te tunnetten! Ah, rintahainpa armaan Pian sulkenen. Kun päivä tunturilta Taas vilkaisee, Näen kullan; kunnahilta Hän astelee; Kädessä hällä loistaa Sulo seppelyt, Jon rannan apiloista On köyttänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät