United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen lähdettyään otti sairas esille paperia ja lyijykynän ja kirjoitti heikolla, vapisevalla kädellä seuraavat sanat: «En ehdi perille, tunnen sen! Hukun ennen kuin ehdin satamaan. Oi, kasvatusvanhempani! armaat siskot!
Liikutettuna, kyynelöiden lupasi Frans sen, ja tuo lupaus näkyi rauhoittavan kuolevaista, sillä pikainen ilonväre kirkasti hetkeksi hänen kasvonsa. "Nyt kuolen rauhassa" sanoi hän. "Oi, armaat lapseni, älkäät unohtako, että kaikki, mitä olen kärsinyt, olen teidän tähtenne kärsinyt, ja pysykää eroittamattomina elämässä, niinkuin olette eroittamattomina pysyneet rakkaudessani".
Hyljätty tyttö. Lehdet, ruohot ja kukkaset, Liljat vaaleat, kosteiset, Ruusu lempeähymyinen, Teistä solmin hääseppelen. Muistokukkanen Vellamon Rannall', oksas on oaton. Oi! sun kaltaises kuink' on tuo, Jonka rintani ilmi luo, Joll' on okaita oksillaan Ja mun mieltäni vihloo vaan! Vuo ja koski, häävirttäin soi! Armaat lähtehet, aallot, oi!
Ja sitte luulin näkeväni, miten nuot hurjat kähärät tuolla tutulla liikunnolla heitettiin niskaan ja suuret, armaat, pahat silmät riippuivat neiti Fliednerin kertomissa huulissa." Minä unhotin kaikki, mitä vielä erottavaisesti oli välillämme ja antauduin vastustamatta hetken valtaan. "Ah, hän ei käsittänyt minua niin hyvin", lausuin nopeasti ja ajattelemattomasti.
Kun rinnoilles ma painallun, Niin taivaan riemu täyttää mun; Mut lausunet: "Sua lemmin ain!" Niin katkerasti itken vain. Sun kasvos vienot, armaat näin Ma unissani äskettäin, Ne on niin taivaanihanat, Mut kalvaat, tuskankalpeat. Ja huulet vain ne rusottaa, Mut kuolo jo ne kalpeiks saa, Pian sammuu taivaankirkkaus tuo, Jost' armas silmäs tuikkeen luo.
Ei ykskään petturi saa eloon jäädä. ANTONIUS. Seis, kansalaiset! 1 KANSALAINEN. Vait siellä! Jalo Antonius puhuu. 2 KANSALAINEN. Kuulemme häntä, seuraamme häntä, kuolemme hänen kanssaan. ANTONIUS. Mut hyvät, armaat ystävät, en teitä Noin hurjaan kapinaan ma kiihtää tahdo. Tuon työn on, nähkääs, tehneet kunnon miehet.
Voi armaat veljet ja sukulaiset ja saman äitin kantamat! te näitte kuinka hän lierutti tämän otsavihkoni etusormensa ympäri, kahmasi sitten kaikella kourallansa näin, kas tällä tavalla, ja sitten ravisti hän, että hampaat helähti. Hm! TUOMAS. Minä näin sen ja poski-lihani pullistuivat vihasta.
Eihän liene väärin toivoa, että nuot armaat pienokaiset, niillä lemmenkahleilla, joilla me heihin olemme sidotut, vetävät meidät jäljessänsä valon maailmaan, jonne he itse muuttavat; sillä eihän löydy puhtaampaa, rehellisempää lempeä, kuin se, jonka me heille omistamme. Väliin ajattelen, ett'en olisikaan toivonut "Lempikukkaani" kauemmin eläväksi.
Toisess' armaat häät, ilojuhlat juur' oli: soihduin morsio saatettiin läpi kaupungin, heleästi 492 helkkyi ilmoihin häälaulu, ja jäi talo taaton; nuoret kiepuen karkelivat, kisatanterehella huilut pauhaten soi, kitaratkin; kaikk' ovihinsa karkasi ihmeissään, ihaellen naapurinaiset. Vaan torill' oikeutt' istuttiin, väki kooll' oli taaja. Hengensakkopa siell' oli riitana.
Te kädet armaat, saapui surut, huolet ja elon päivän helle polttavin. Mun kuormastani kannoitte te puolet, pois polton veitte sormin viilehin. Te kädet armaat, teidän tukeanne sain kokea ma kesken myrskyjen. Te kunne osoititte sormellanne näin tuikkivan ma tähden kaukaisen. Te kädet armaat, mykät vaalijani, mua talven pimeään te seuratkaa.