United States or Argentina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei Gowryn suvilaaksot, ei Forthin norot armaat niin mieltäni viehdä kuin vuorenselät harmaat; lymyss' siimeisen rotkon on kirkas sinivuo, kaikk' aatokseni sinne käy lemmittyni luo. Lymyss' siimeisen rotkon on kirkas sinivuo, kaikk' aatokseni sinne käy lemmittyni luo.
Oi, kuinka nyt olen onnellinen, kuinka tämä hetki moninkertaisesti palkitsee kuusivuotisen ikävän ja orjuuden. Isä, äiti, mun armaat vanhempani! Oletteko voineet aavistaa, kuinka lapsenne näiden pitkien vuosien vieriessä on teitä kaihoen kaivannut, kuinka hän joka ilta levolle mennessään, joka aamu vuoteelta noustessaan on halannut teitä nähdä.
Tuolla rajoituksella voin minäkin jossakin määrin yhtyä edellisen. puhujan mielipiteeseen. He nauroivat ja kilistivät lasejaan. Johannes kehitteli edelleen kantaansa. Olihan tietysti hyvä, että hänen armaat maamiehensä matkustivat. Olihan se merkki maan nousevasta varallisuudesta, kasvavasta sivistyskaipuusta, europalaistumisesta, kansainvälistymisestä.
Hän valvoi vain ja kääntelehti vuoteellaan ja ajatteli seuraavaa aamua, jolloin hänen olisi lupa hovineitoineen mennä oikean meren rantaan ja kohdata oikean, ihanan todellisuuden ihmeellisyyksiä. Armaat, aineettomat kohtaukset tuon kumman kuvajaisen kanssa olivat niiden surullisesta, lempeästä suloudesta huolimatta käyneet hänelle todellakin sietämättömiksi. Hän halasi kuulla myrskyn pauhinaa!
Saloille loisti kalvas kuu, Siell' ulvoi ilves nälkäsuu, Kylästä kuului haukuntaa; Mies astui metsän reunamaa, Häll' erämaass' ol' mökkinen. Ol' kolkko joulu-iltanen. Kodissa lapset odottaa Nyt tietä tuiskun tukkimaa Mies alkoi rientää minkä voi; Hän kartanosta leipää toi, Jot' armaat söisi joulunaan, Petäistä syksyn purtuaan.
Mä synkissä haaveiluissa Hänen kuvaansa katselin, Ja salaa armaat kasvot Ne elää jo alkoikin. Ja hymy ihmeen hieno Jo huulille ilmaantui; Kuin kaihokyynelissä Hänen silmänsä kirkkaat ui. Myös multa kyynelet virtas Pois pitkin poskia mun, Ja, oi, en uskoa saata, Ett' tottakin hukkasin sun! Ma kovanonnen Atlas!
Tää päiv' on päivä rikasten ja ilollisten ilta, mut meille mieron köyhillen vain muiston musta silta. Siis tulkaa, vanhat ystävät, mun ainoat, mun armaat, te syksyn tunteet synkeät, te mieron katseet karmaat! Ma myöskin kanssa tuttavain tään illan tahdon olla ne saapuu, saapuu sadoittain, ne joutuu joukkiolla.
Nälkään nääntyvältä leipä riistä, viime toivo epätoivoiselta, armaat aartehensa saiturilta sitä murhetta et heille saata, kuin jos multa Annetteni veisit. TUOMMOINEN TYTT
Jospa Hinkki suuttuu! kuiskasi kapteeni hänelle hiljaa. Mutta vastaukseksi Magda yhä hellemmin painautui hänen rintaansa vasten tai pani armaat käsivartensa hänen päänsä ympäri. Kello on jo puoli kaksitoista, kuiskasi Magda, tulkaa toisen kerran, mutta älkää enää olko täällä. Mutta ei kapteeni halunnut lähteä, sillä hänen oli kauhean hauskaa ja hän oli kuin tulessa Magdan syleilyjen vuoksi.
Pihalt' armaalt' laulut kuului, Nyt ne lepää laulajat, Siiven alle peittäin päänsä Pesässään he nukkuvat, Vielä heinäsirkan ään' Niityllä soi heleään, Lapsen', laskeu siis vaan Rauhass' aivan nukkumaan. Pihall' armaat kukkaistertut Korren päässä nyökkyvät, Kuunvaloa hengittäin, he Suloist' unta näkevät. Nukkuu omenakin puu, Kukat puussa uneksuu. Lapsen', laskeu siis vaan Rauhass' aivan nukkumaan.