United States or Estonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ukolla ei muuta huolta, kulkee pitkin rivejään, korvaa tältä, partaa tuolta nyppäisevi mielissään. Väki virkkoi: »Tulimmainen! Tuoss' on tuores ukko vaari. Sydämessä eikös vainen veitikka viel' ennallaan! Varsi vuotten kuuristama, lumet tukkaan aika loi, silmästäpä poika sama yhä vielä viikaroi!» MATKAMIEHEN N
Ja miesten mieli kävi oudoks niin. He muistelivat jotain, unhoksiin jok' oli hautautunut vuotten taa Y-ii, y-ii, tsha-tsha-tsha-tsha-tshaa! Nyt katkes laulu. Hiljaisuus taas palas, niin äkkiä kuin isku salaman ois pudottanut linnut puista alas. Mik' oli niiden? Jotain liikkuvan he tunsi ympärillään. Vavisten ja kavioillaan maata kuopien miks päristeli ratsu? Mistä pelko? Mik' oli tullut?
"Palaatteko niin pian takaisin tämän monen tuhannen penikulman pitkän matkan?" kysyi Agnes. "Palaan, Ma'am", hän vastasi. "Minä lupasin sen Em'lylle, ennenkuin lähdin. Te näette, etten käy nuoremmaksi vuotten karttuessa, ja jollen nyt olisi lähtenyt liikkeelle, on varsin luultavaa, etten olisi koskaan lähtenyt.
Mutta kun poika nyt noin kokonaan omauntui isällensä viimeisenä iltana, minkä hän vietti kotonansa, riensivät hänen ajatuksensa ihmeellisesti ikävöiden tuon tuntemattoman, kadonneen äidin luo, sen äidin, jot' ei hän voinut muistaa, ja jot' eivät lappalaiset koskaan nimittäneet, luo sen äidin, joka vuotten kulull' oli muuttunut yhdeksi sen ikävöimisen kanssa, jota hän kantoi tuntematonta, "tuot' ulkon' olevaa" kohtaan, jonka hän olemass' olevan tiesi.
Luonto kutsuu, ihmissuvun aikaisimman elämän vaistot pyrkivät jälleen oikeuksiinsa; kymmenientuhansien, satojentuhansien vuotten väliajat häipyvät, entisyys ja nykyisyys kohtaavat toisensa. Luonnon keskellä tunnemme seisovamme jonkun suuren, salaperäisen, ylevän edessä. Kaipuumme on veressä, tunnossa, se on periytynyttä." "Niin, te osaatte kyllä puhua. Mutta ammuittepas kuitenkin.
Miss' olenkin, ma olen tiellä muiden, siks salli päättää minun päivät nää, suo soutaa rantaan Tuonen raitapuiden, päin käydä tupaa pientä, himmeää, ja vierren viikkoin, vierren vuotten, kuiden, katua kauhistavaa elämää, johon ma synnyin, itse syytä vailla, vaan josta vastuu mull' on muiden lailla.
Ja sitten lapsen-lapsen-lapsissanne kivien voimat kun on ilmenneet, niin jälkeen vuotten tuhat-tuhatten taas heidät kutsun istuimeni eteen. Täll' istuimella silloin istuva mua viisaampi on mies, ja puhuva. Nyt menkää! Tuomari niin lausui lauha. SALADIN. Jumala! Jumala! NATHAN. Josp' itse tunnet. Saladin, mies se viisaamp' olevas, tuo luvattu... Ma, jok' oon tomu, tyhjä? Ah Herra!
Joku muisto, armas, hyvä, joku lehti lemmen kirjan, joku katse kyyneltyvä, niinkuin nään nyt silmät Irjan; joku ilme, sointu, sana, joka vuotten takaa sulle suurtuu, kahta kauniimpana tuot' on Turunkorva mulle. Se on Sotkamossa talo, missä lapsuuspäivät vietin, jota saartaa sinisalo; siellä leikin, lemmin, mietin.
Mutta sen neuvon annan minä teille, herrat, että älkää lyökö laimin tämän illan näytelmää, sillä sen minä sanon, että tämän illan näytelmä on oleva koko 'Theatre Français'in' tulevaisuudelle tapaus, täysi tosi-tapahtuma; se nostaa kapinan näytelmätaiteesta; vielä satain vuotten perästä puhutaan tämän illan näytelmästä, kuin jostain taidehistorialle sangen tärkeästä hetkestä."
Tähtiyö, sa Hämeenlinnan jäillä valvottu, on sees vielä vuotten viertyäkin muistossa sun kajantees, vaikka miehuus pilkan peri, kaatui toivo katohon, voittomme vain unelmaksi saattoi raukka tunnoton.