United States or Italy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Joku muisto, armas, hyvä, joku lehti lemmen kirjan, joku katse kyyneltyvä, niinkuin nään nyt silmät Irjan; joku ilme, sointu, sana, joka vuotten takaa sulle suurtuu, kahta kauniimpana tuot' on Turunkorva mulle. Se on Sotkamossa talo, missä lapsuuspäivät vietin, jota saartaa sinisalo; siellä leikin, lemmin, mietin.
Kotimaahan tulla halaa korkeat myös konsistorit. Seisoo ruskoss' uuden aamun Hurtta niinkuin suolla honka, niinkuin varjo haudanhaamun taikka pitkä pilvenlonka; ymmärrä ei elämätä enää uutta, alkavaista, häipynyt on sielunhätä, sure ei hän nuorta naista. On jo niinkuin nöyräpäinen; ryösti ryssät kaiken hältä, hymy hyytyi hältä jäinen, murtui mieli miettijältä. Jäi vaan Turunkorva.
Raivaa tiensä halki hankivuoren, uksenkin jo ilmi kaivaa, kantaa sisään naisen nuoren, laskee perälautsan päähän; ikkuna on iljankona, lies on kylmä käynyt jäähän, lumipeite permantona. Etsii tulta, tuluksia; silloin Irja sairas herää, kuulee armaan askelia, raottaa jo silmäterää, haastaa hiljaa: »Missä liemme? Liekö Turunkorva tämä?» Vastaa Hurtta: »Sinne tiemme johti, sen on seinät nämä.»
Vien ma Turunkorvaan sinut, siell' on sadun, rauhan maasi.» Virkkaa Irja: »Vieös, kunne tahdot, omaan onnelaasi; vaan en Turunkorvaa tunne.» Sanoo silmät terhenessä Simo Hurtta: »Tunnet hyvin! Kullakin on sydämessä aina Turunkorva syvin: joku paikka, jonne eivät elon myrskytuulet kanna, vaikka kaiken, kalliin veivät, jot' ei kukaan ilmi anna...