United States or Guinea-Bissau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kädet ristissä ja äänetönnä Seisoi vanhus niinkun ukon lyömä, Poskensa olj valkeet, huulet liikkui, Kunne huoli valitukseen puhkes: "Tupain kurkiainen jo nyt katkes, Rakeet riisti viljan pelloltani, Taloain nyt kalliimpi on hauta. Mua voi, kun noin nyt nään sua jälleen; Kunniain ja vanhuuteni sauva, Taivaan lahja, vasta suurin, uljas, Vähäinen nyt oot kun hiekka tuossa."
Päivä painui, tähti sammui, Aino aaltoihin ajoihe, katoi kaunis ilman alta. Lankes laulajan unelma, katkes kielet kanteleesta, sydän hyytyi, järki jäätyi. Aika on nyt tuskan tullut, arki pitkä, auringoton, kausi karkean elämän. Metsä mykkä, taivas tyyni, luonto suuressa surussa, loitonnehet linnut kaikki. Voisin vaieta minäkin, kauas mennä näiltä mailta, niinkuin päivä, niinkuin pilvi.
siks kuin he huusivat: »Te keitä ootte?» Jo kanssapuhe meiltä katkes, heihin vain kaiken huomiomme jännitimme. En heitä tuntenut, mut tapahtuipa kuin usein sattua voi moinen, että nimeltä eräs toisen mainitsikin, sanoen: »Cianfa minne jäikään?» Tuosta Opasta huomauttaa tahdoin, panin vait'olon merkiks sormen huulilleni.
siks kuin he huusivat: »Te keitä ootte?» Jo kanssapuhe meiltä katkes, heihin vain kaiken huomiomme jännitimme. En heitä tuntenut, mut tapahtuipa kuin usein sattua voi moinen, että nimeltä eräs toisen mainitsikin, sanoen: »Cianfa minne jäikään?» Tuosta Opasta huomauttaa tahdoin, panin vait'olon merkiks sormen huulilleni.
GRATIANO. Hyv' että kuoli isäs, lapsi rukka! Avios hänet surmas; tuskast' aivan Hält' ikälanka katkes. Jos nyt eläis Ja näkis tään, hän epätoivoon lankeis, Kiroispa luotaan hyvän enkelinsä Ja kadotukseen syöksis. OTHELLO. Surkeaa! Mut Jago tietää, että sadat kerrat Hän Cassion kanss' on irstaast' elänyt.
Se on puussa kiinni; muuten se lähtisi juoksemaan ja menis kaikkien päälle. Liinakin, vaikk' on niin paksu, niin pudotti maitokiulun kädestään, että yksi vannekin katkes ja valkoinen maito kaikki meni maahan, kun orit rupesi tarhaan lehmien sekaan ryymäämään. Se ryntäsi niin, että kaikki lehmät hajosivat ympäri vainiota ja mylvivät pelosta vavisten." "Sepä koko pekuna on hevoseksi!
EDGAR. Sen tiedän, prinssi. ALBANIAN HERTTUA. Missä piileilitte? Kuink' isän kurjuus tuli tietyks teille? EDGAR. Ma häntä hoidin. Lyhyeen sen kerron, Ja kun se kerrottu on murru, sydän! Häll' anoin siunausta, kaikki kerroin Ma retkeni; mut särkynyt tuo sydän, Liiaksi heikko kestämähän kahta Niin eri tunnett': iloa ja tuskaa, Hymyhyn katkes.
Noh! huusi varis kun nokka katkes! Eihän se kahvi vielä kiehukkaan, eikä tulikaan pala! Ja-a, sen minä sanon että siinä vasta urakka on, ennenkuin sen palamaan saa! Siinä ollaan niin tiukalla kun Mannisen lehmä oven välissä, sanon minä! Teenkö tulta, vai? ELVIRA. Ei keitetä kahvia ollenkaan. Vieras meni pois, ei odottanut. Noh, mitäs nyt?
Kävi humaus kansassa kuin suuri tuuli, yön kauhu väistyi, orjan kahleet katkes ja toivo tuikahti kuin tulen patsas, mi kansat johdattaapi halki korven. Hänt' oli kohdannunna ruoskan isku, hänt' itseänsä painoi orjan ies. Siks näön ijät kaiket muistan ma: Ylhäällä balkongilla vanha mies, yö musta, katu täynnä kansoa. Nouskaa aatteet murheiden alta Luojan luokse niinkuin nousee usmat yön!
Yössä yhä Osmon onni itki, kahlehissa kulki kansan kieli, murtui Suomen laulun suojamuurit, katkes kansanhengen kurkihirret, raunioiksi vajos Suomen valta.