United States or Slovenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
En, että maan, nyt mullekin niin rakkaan, eestä antoi verensä innoll' alttihin, jalosti kalpaa kantoi. Niin olin nuori, riehakas, hän vänrikki, ma kuningas. Mut kerran, kuinka ollakaan, jo riehuun mieli kyltyi. Talv' oli päivää vaaksa vaan, mut sekin pitkäks yltyi; ol' outo olla tykkänään, en ollut päähän päästäkään.
Pistän kättä kiukahalle: kivet kylmät kiukahassa; käännän kättä hiilokselle: hiilet kylmät hiiloksessa. "Veikko lautsalla lamovi, päässä pankon pöllöttävi, syli syttä hartioilla, vaaksa muulla vartalolla, kyynärä kyventä päässä, kortteli kovaa nokea. "Kysyi veikko vierahalta, tutkaeli tullehelta: 'Mistä vieras veen takoa? Minä vainen vastaelin: 'Etkö tunne siskoasi, entistä emosi lasta?
Ja taas oli hänen tapansa toisin vuoroin raskaasti huoahtaa: Me ihmiset voimme tehdä hyvää tai pahaa toisillemme vain vaaksanverran. Mutta joskus voi tuo vaaksa määrätä koko ihmisen olemassa-olon. Kansa kuunteli mielellään hänen sanojaan. Ja monet ihmettelivät, että hän, joka oli vielä nuori vuosiltaan, oli jo niin vanha viisaudessa ja elämäntuntemuksessa.
Oi! jos lievitettäis mulle vielä elon langasta muutama vaaksa, niin kuinka tekisin?
Veikko penkillä venyvi, Syli syttä hartioilla, Vaaksa muulla vartalolla, Kyynärä kyentä päässä, Kortteli kovaa nokea. Kysyi veikko vierahalta: "Mistä vieras veen takoa?" "Minä vanhin sikkojasi, Ensimmäinen emosi lapsi." Kun löyät emosi vanhan Läävähän läkähtynehen, Kuollehen kupo sylihin. Itke, itke meiän neito! Kun itket, hyvinki itke.
Se koettaa aina saada kovaa maata jalkasi alle, hakee harjuja ja välttelee veteliä ja likaisia paikkoja. Se on se, metsäpolku, joka on keksinyt sananlaskun: »parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan». Ja kuinka taitavasti se vuorelle nousee! Ei koskaan kapua rinnettä suoraan ylös, mutta aina kuitenkin löytää lyhimmän ja helpoimman matkan, ottaa kuin varkain vastamäestä voiton.
Elä luule lurjukseksi, Katso karjan paimeneksi, Enmä lurjus liene'känä, En katala karjan paimen; Mie olen opissa ollut, Seisonut sepon pajassa; Sepän pihtiä piellyt, Sepän vartta valkotellut, Syönyt tynnyrin sysiä, Nelikön terästä niellyt, Syli syttä hartioilla, Vaaksa vaahtia otsassa.
»Juokseppas sinä, Kanasen akka, ne hakemassa!» komensi Kenonen. Maija Liisa nouti vaatteet. Kenonen silmäili niitä, mittaili nauhallansa ja vihelteli. Saatuansa mittauksen loppuun julisti hän: »Muuten ne vielä sopivat, vaan housunpersuuksissa on kokonainen vaaksa liikaa!» »Se Ihalainen on semmoinen runsasruumiinen mies varsinkin niiltä paikoin!» pisti joku mies. Mutta Kenonen kerskasi: »No olkoon!
Ennemmin virsta väärää kuin vaaksa vaaraa! Tuon syvämielisen tunnuslauseen oli Musti jo varhaisessa nuoruudessaan monien katkerien kokemusten opastamana omaksunut. Muuten oli hänellä tässä odottaessaan aika ajatella mitä hyvänsä. Jos hänen isäntänsä viipyi liian kauan tuolla sisällä, saattoi häntä ruveta myös vahvasti nukuttamaan.
Lukematonta äärettömyyttäänkö Sa pelimarkoiss' aiot laskea? Ja moiseen jättirunkoon sovittaa Niin pientä vaaksa- taikka tuumamittaa Kuin pelkuruus ja järki? Häpy, hoi! HELENUS. Ei ihme, että järkeen noin sa isket, Kuin itse sitä puutut. Isämmekö Ei vallan voimaa käyttäis järjellä, Siks ett' on sinun puhees järjetöntä? TROILUS. Uneksit vain ja hourit, pappi-veikko; Sisustat kintaas järjellä.