United States or Lesotho ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aamulla varhain kun Lassi heräsi, puhalsi hän liedestä valkean päreen päähän ja pisti toisen pään seinän rakoon, niinkuin tapa oli. Hän näki Riston makaavan penkillä tuvan nurkassa.
"Tanssiaisissa merimieshuoneessa toissa vuonna, kun te istuitte siellä penkillä miehenä mielestänne ja niin hangoittelevana tirkistelitte minuun ja meihin kaikkiin, ajattelin minä, ett'en kenenkään huonomman miehen kanssa tahdo mennä naimiseen!... Myöhemmin iltasella tiesin myös, ett'ei se tapahtuisi kenenkään muun kanssa, jos olisin ollut niinkuin muut, eikä minulla olisi ollut niitä, joista tulee murehtia... Sentähden ajattelin, että hänelle ei sinun pidä antaa semmoisia ajatuksia päähän, niin että se sitten koskisi häneen, kun sinun pitäisi sanoa ei!... Minä tein, mitä voin, Juhl!"
Kerran taas, kun pakkanen oli ollut tavallista ankarampi, Jussi entistä viluisempi ja laiskempi, istui hän, hyvin ansaitut torat saatuaan, muurin penkillä lämmittelemässä. Siinä päätti hän itseksensä, että hänen elämänsä tätä nykyä oli kurjaakin kurjempi, joka kyllä oli totta sekin.
"Hirmuisestihan sinä puhdistelet taloa," sanoi Sidse eräänä päivänä pilkallisella äänellä. "Nyt alamme asua hienosti." Mads istui penkillä ja söi illallista. "Niin, minä aion naida." "Mitä aiot?" kysäsi äiti vihaisesti ja käännähti toisaalle. "Pitää häitä," sanoi poika suu täynnä puuroa.
Mutta Flinta asui vielä rappiolle joutuneessa tuvassaan; hän ei mielellään olisi muuttanut siitä. Kun muutan, sanoi hän, niin muutan "edemmäksi". Nyt istui hän penkillä portaiden vieressä, kehräsi villalankaa talveksi ja hyräili itseksensä virttä. Rannassa puuhaili hänen poikansa poika, Martti, kaksikymmenvuotias kalastaja, viheltäen iloista laulua ja tervaten kumollaan olevaa venettä.
Kerran jälkeen puolenpäivän, heidän levätessään kujanteen perällä olevalla penkillä, huomasivat he yhtäkkiä kujanteen toisesta päästä lihavan papin astuvan heitä kohti. Pappi tervehti etäältä, hymyili, tervehti uudelleen ja huudahti: Rouva paronitar, kuinkas nyt voidaan? Se oli paikkakunnan pappi.
Täällä laaksossa oli hänen lempipaikkansa eräällä penkillä, joka jo aikoja sitten oli asetettu kauniiseen metsälehtoon, jonka vanhinta puuta sanottiin Juhana Flemmingin istuttamaksi, kun hän myrskyn ajamana lepäsi Gammelbackassa kotimatkallaan Puolasta.
Tupa oli vielä melkein tyhjä; kissa vaan kehräsi penkillä, neljätoistavuotias tyttö hämmenteli pataa ja Meri istui käsitöitä tehden takan luona. Meri parka oli tointunut, mutta oli vielä kalpea. Hänen pitkä, keltainen tukkansa aaltoili vapaasti puoleksi paljailla olkapäillä, hän katsahti tuon tuostakin arasti oveen päin, niinkuin olisi joka hetki pelännyt isän astuvan sisään.
Vasta nyt pari päivää sitten hän sen kertoi Olgalle. Kertoi oikein juurta jaksaen koko heidän rakkautensa historian, kuinka se ensin alkoi ja kuinka se kehittyi, kasvoi kerta kerralta kun he toisiaan tapasivat ja sitten myöskin sen hetken siellä Lehtiniemen penkillä. Olga oli kuunnellut niin hartaasti ja niin jännitettynä, että oli aivan kuin olisi itse elänyt mukana.
Eikä hän enää ollut, voinut muuttaa itseänsä, vaan läksi, muka ystävällisellä ylemmyydellä nyökäyttäen heille päätänsä. Juuri samaa voittamatonta ujoutta hän nytkin tunsi tämän suuren, vieraan joukon keskellä. Hän istui arkana ja huomiota paeten syrjäisimmällä penkillä, sama Helena, joka esiintyi vapaana ja varmana missä muualla tahansa.