Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Sitte äiti neuvoi häntä asettamaan sormensa oikein, sillä sen hän muisti niiltä ajoilta, jolloin hän itse opetteli, eikä kauvan viipynytkään, ennenkuin poika osasi soittaa kaikki ne laulut ja lapsenrallatukset, jotka äiti iltasilla hänelle lauloi. Pitkä aika kului tällä tavoin, ja Torger synkistyi päivä päivältä synkistymistään. Hän huokaili niin syvään penkillä istuessaan.
Ja kun nyt pastori Rude vanhoilla päivillänsä suuresta nojatuolista pohjoisen puolella näki molempain ystävyksien uskollisina, kädet toistensa vyötäisillä, rientävän metsään tai istuvan penkillä puutarhassa samaa kirjaa tutkien, niin nyykäytti hän välistä itsekseen päätänsä, iloiten tästä kauniista lapsesta, joka hänen oli suotu korottaa hengen kuolemasta rikkaasen, jaloon tunne-elämään tajuamaan sekä elämän suuria voimia että hiljaisia viheriöiviä teitä, "joissa palmut itävät".
Muori jatkoi yhä, luuli nyt pojan sydämen löytäneensä, kun tämä ei vastaan sanonut. Itki, puhui Jumalan nimessä ja kehoitti Esaa jo vähän asettumaan ja alkamaan olla ihmisten lailla. Vihdoin meni Esa äidin luo, joka nuuskatoosineen uunin penkillä istui. Suu oli pojalla hymyssä. »Tekö neuvotte minua?» hän kysyi ja otti käteensä äidin käden, jossa vielä oli nuuskatoosa.
Mutta hän ei voinut, sillä hän ei olisi uskonut enää omia sanojaan. Eikä vapaaherra Carpin kasvoista näkynyt mitään muuta kuin pelkkää arvokasta, päivänpaisteista herttaisuutta. Niin, sanoi Johannes lopuksi. Täytyy miettiä asiaa. He olivat istuneet puiston penkillä, erään pienen lammikon rannalla, jossa oli rauhallista keskustella. Vapaaherra Carp nousi nyt ja ojensi kätensä hänelle.
Kenties ei hän ollutkaan mikään taituri, mutta hän osasi saada viulunsa haastelemaan vanhalle pariskunnalle, joka istui tuossa penkillä. Hän oli unohtanut heidät. Hän soitteli ulkona kylän viheriällä kentällä, ja kansa karkeloitsi kevätriuvun ympärillä.
Minä muistan, kuinka laiva jo laski rannalta, ja minä jätin hengessäni jäähyväiset noille kaduille, kaikille noille paikoille, joita minun ei enään milloinkaan pitänyt unhoittaman ja näin Hannan. Hän istui penkillä rannalla. Hänen kasvonsa olivat vaaleat, mutta eivät surulliset.
Kerran, eräänä kesä-iltana, istui Fredrik penkillä eukko Riedlerin huoneen edustalla ja piirusti. Hän teki työtä hyvin uutterasti, päivä kun jo alkoi mennä mailleen ja hän tahtoi alkamansa piirustuksen saada lopetetuksi ennen pimeän tultua.
Työntäytyi tuossa penkillä kököttäessä isännän mieleen monenmutkaisia ajatuksia, ja seassa oli semmoisia kuvitteluja kuin että jos nuori emäntä kävelisi tuossa lattialla, ja se olisi hyvin soma nähdä, jos sillä vielä olisi körttiröijyt, mutta ilman niittäkin välttäisi, jos se ei niitä huolisi.
"Ja niittämään ja haravoimaan?" "Johan nyt toki mutta aivanko totta, että tulet meille?" "Totta...." "No, voi minun päiviäni...." Muistatko vielä ? kun sitten jonain päivänä sen jälkeen istuimme penkillä puutarhan lehtimajassa. Minäkö olin sen ensin sanonut vai sinä? Mutta kun se oli sanottu, sanoit sinä: "Tiedä että olen rakastanut sinua siitä pitäen, kuin sinut ensi kerran näin."
Lind istui penkillä kajutan ulkopuolella paitahihasillaan ja poltti tupakkaa tähystäessään tähtiä... Rejer käveli edestakaisin kannella hänen edessään, oli vielä liian kuuma käydä levolle. Silloin tällöin vaihdettiin joku sana. Lind puheli surkutellen siitä, että he olivat ihan toisella puolella maapalloa, ja Rejer vastasi myöntämällä siihen.
Päivän Sana
Muut Etsivät