Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
"Liisa, sinun pitää mennä asemalle, ottamaan vastaan Terningiä." Liisa istui kyökin penkillä, yksityiseen kirjeenvaihtoonsa kiintyneenä, ja maalaili vaan rauhassa suunnattoman suuria variksenvarpaita ruusunpunaiselle paperille eikä ollut tietävinäänkään rouvasta. "Liisa, sinun pitää mennä asemalle tuomaan pari ruokakoria, jotka mieheni tuo mukanaan." "Harvoin!" "Mitä siinä mollikoit?"
Hän puhui niin levollisesti, tyynesti ja suurella luottamuksella, eikä mitään katkeruutta tullut ilmi hänen sanoissaan tahi katseessaan. Aino katseli häntä ihmetellen. Ylioppilas puhui kauan hänen kanssansa; mutta Mathilda istui penkillä odottaen tuskallisesti, että ylioppilas lakkaisi puhelemasta.
Ja hän katsoo hyvin tarkkaan matkustajan kasvoihin, kun se nyt istuu penkillä ja tupakoi. 'Se on niin rehellisen ja hyvän näköinen', ajattelee tyttö. 'Kylläkai siihen voipi luottaa? Ja sitte tyttö menee hiljalleen kamariin, niinkuin menisi jotain hakemaan, ja ottaa jotakin piirongin laatikosta jotakin, jota hän on kauvan säilyttänyt. Etsii paperia tai pussia, eikä tahdo löytää.
He näkivät kuinka värit yhä sinertyivät ja harmaantuivat kaakossa; he näkivät niitty-maan ja kankaan sulaavan yhteen hämärässä, näkivät mättäiden muuttuvan tuhkan-värisiksi vuorisiksi, näkivät puuttoman seudun ihan paljastettuna. Ikäänkuin keskinäisestä sopimuksesta nostivat he päätänsä taivasta kohti ja tuijoittivat tuohon mahtavaan holviin. Nyt kääntyivät he penkillä ja katselivat aurinkoa.
Päinvastoin hän teki sen eräänlaisella hermostumisella ja peitti sen siihen hymyyn, jolla vastasi uuden ritarinsa kumarrukseen. Heikki oli masennuksissa. Epätoivoinen häpeä nosti veren hänen päähänsä. Mitä hän olikaan kuvitellut! Että Fanny olisi muistanut häntä, että olisi muistanut, mihin silloinen keskustelu oli pysähtynyt, keskustelu siellä Honkavaaran pihkaisella penkillä!
Ja silloin minun täytyi, erämaan rakkauteni ollessa tulisimmillaan, siitä erota. Mutta jos en olisi siitä eronnut, en olisi yhtynyt sinuun.... On kirkas syyspäivä kaupungissa. Istun kylmällä, keltaiseksi maalatulla koulun penkillä, edessä ruma, musta taulu ja jankkaava, ikävä opettaja.
Yleisöä edusti tässä tilaisuudessa joukko naisia, jotka kaikki istuivat yhdessä penkillä ja kutoivat sukkaa, ompelivat paitoja ja lapsenvaatteita, yhtä tyynimielisinä, kuin jos olisivat olleet kotonaan.
Kirkkoherra ei kuitenkaan saapuvilla ollut, mutta penkillä pöydän päässä istui harteva, punapartanen mies, jonka tuuheat, ohimoitten puolella ylös pyrkivät kulmakarvat jo yksistään todistivat, ruskeista silmistä ja koukkunenästä puhumattakaan, mikä hän oli miehiänsä.
Häntä niin tuskallisesti ahdisti kaksi asiaa: ensiksi se, että hän luki miehensä kasvoista, kun se selällään, piippu suussa ja kädet pään alla makasi penkillä, paatumuksen ja vihan ilmeen, toiseksi, että hän ymmärsi tuon ilmeen syyksi katovuoden pelon, joka kaikista merkeistä päättäen oli odotettavissa.
Tikku sammui pian, eikä hän sillä kauvas nähnyt. Hän otti uusia tikkuja usiampia ja sytytti niillä valkean loisteen. Nyt hän näki Ivarin pitkänään penkillä, katsellen avonaisilla silmillä tuvan lakea kohden. "Sinuahan minä juuri etsin, mies", huudahti Severin, "jos luulet olevasikin tähtien tutkia, niin et niitä katon läpitse näe." "Hm." "Niin, hm, tule ehtoolliselle ja maata." "Minua ei maita."
Päivän Sana
Muut Etsivät