Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. toukokuuta 2025
He vierivät tiehensä ja Jakob jäi portaille seisomaan vertaillen eräänlaisella tyytyväisyydellä päivänvarjon alla istuvan vaimonsa kaunista tyylikästä vartaloa serkun lyhyempään, tanakampaan, reippaampaan. Hän otti silmälasit nenältään ja pyyhki niitä hymyillen kaksimielinen ilme kasvoissaan. Tuollaisella serkulla ei ilmeisesti ole käsitystä muusta kuin oikeuksista...
Päinvastoin hän teki sen eräänlaisella hermostumisella ja peitti sen siihen hymyyn, jolla vastasi uuden ritarinsa kumarrukseen. Heikki oli masennuksissa. Epätoivoinen häpeä nosti veren hänen päähänsä. Mitä hän olikaan kuvitellut! Että Fanny olisi muistanut häntä, että olisi muistanut, mihin silloinen keskustelu oli pysähtynyt, keskustelu siellä Honkavaaran pihkaisella penkillä!
Volgan alueella oli vuoden 1901 katovuoden jälkeen kokonaisia kyliä, joissa kansa liikkumattomana makasi pirteissään, alentaaksensa eräänlaisella talviunella ruumiinsa aineenvaihdosta ja siten totuttaakseen itsensä olemaan syömättä, kyliä, joissa ravinnonpuutteesta ei ollut yhtään hiirtä, ei yhtään koiraa eikä kissaa, ei lehmää lypsettäväksi, ei hevosta auraa vetämään.
Mutta kuitenkin aina eräänlaisella elävällä harrastuksella, joka ei suinkaan jäänyt miehiltä huomaamatta ja joka näytti kätkevän huntunsa alla niin monta houkuttelevaa mahdollisuutta. Kaikkia muita, mutta ei Johannesta. Sillä Johannes oli pyhä, Johannes oli jumala ja jumalanpoika hänelle. Eikä Johannes ollut koskaan luonut häneen katsettaan häntä himoitakseen.
Hän ei tahtonut pilata hyvää tuultaan, sillä hän tiesi, ettei sieltä Soisaloa miellyttävämpää vierasta kuitenkaan tulisi. Kuitenkin kuunteli hän eräänlaisella jännityksellä, mitä tapahtuisi eteisen ovella. Hän kuuli oven aukeavan, mutta ei sanaakaan siitä, mitä hän oli käskenyt Hannan sanomaan, ainoastaan jonkinlaista epäselvää kuiskutusta... Kuinka? Eiköhän hän erehtynyt?
Eräänlaisella, viimeaikoina tavakseen ottamallaan hermostuneella ärähdyksellä hän koetti tulkita ettei siitä tarvitsisi enää puhua. Martti oli tänään kuitenkin aurinkoisella tuulella. Hän äesti kun isä kylvi. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Olihan se tuossa sentään *isä*. Väsyneeltä ja surkastuneelta ukko näytti. Väsähtänee pian ja luovuttaa *meille* talon, Hermannille ja hänelle.
Hän punastui hiukan ja hymyili puolikiusatusti ja puoli-ylenkatseellisesti, mutta kuitenkin eräänlaisella huvitetulla ilmeellä, joka teki Johanneksen heti mustasukkaiseksi. Miksi ei Liisa koskaan hänelle hymyillyt noin? Johannes koetti eritellä saamaansa vaikutusta mielessään. Mitä piili tuon hymyn alla? Mistä sielunliikkeistä se oli syntynyt ja mistä sydänlähteistä ilmi pulpahtanut?
Siksi hän odotti eräänlaisella kärsimättömyydellä tuonen iltaa ja ylösnousemuksen aamu-aurinkoa, jolloin hänet lopullisesti vuohipukeista erotettaisiin. Hän ikäänkuin häpesi käydä enää täällä alhaalla suruttomien ihmislasten keskellä niinkuin hän olisi yhä ollut yksi heistä.
Päivän Sana
Muut Etsivät