United States or Estonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Alamme tanssisaleista, poimimme huvipaikoista, peilien äärestä, valtakaduilta; mutta huomaamme, että esimerkkien sarja voi jatkua ihan toisille aloille, missä ei enää ole kysymys huvituksesta eikä kevytmielisyydestä.
»Kallias», Arbakes virkkoi vapautetulle orjalleen, joka juuri kiinnitti hänen vyötään, »olen kyllästynyt Pompeijiin; aijon jättää sen kolmen päivän perästä, jos on sopiva tuuli. Tunnet laivan, joka on satamassa ja joka on aleksandrialaisen kauppiaan Narseksen laivoja. Olen sen ostanut häneltä. Ylihuomenna alamme kuljettaa tavaroitani siihen.» »Niinkö pian? Hyvä on. Arbakeen käskyjä totellaan.
Minulla on niin kehnot waateriewut, ett'en woi sitä powessani säilyttää; pankaa se poweenne tahi lakkariinne", pyysi hän sitte. Minä otin pullon wastaan ja pistin sen powilakkariini. "Nyt me alamme!" sanoin, ja katsoin ukkoa silmiin; joissa hawaitsin kyyneleitä. "En woi wastustaa teidän ystäwällistä pyyntöänne. Te olette niin hywä ja osanottawainen.
Ajatelkaa tätä kun puhutte surevan ystäväni kanssa, niin te'ette hänelle hyvää, samoin kuin olette minulle tehnyt, ymmärtämättä kuinka ihminen, joka etsii kauneutta, niinkuin te, voi viedä meitä mukaansa matkallansa, niin että mekin alamme kauneutta hakea ja huomaamme kedon kukkia, joita emme ennen ole nähneet."
Me sanomme, ettemmehän ole kaikki enkelejä. Tai me alamme luetella esimerkkejä, joissa vähitellen kadotamme tyyneytemme ja kiivastumme yhä enemmän. Ja vihdoin olemme valmiit inholla viskaamaan luotamme koko »teorian». Ne esimerkit, joita me luettelemme ja joita kuvailemme ottavamme aivan sattumalta sieltä täältä elämän eri suhteista, ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin satunnaisia.
Samassa on vuorenhuippukin kadonnut, kun sen rinnettä alamme kohota. Levähdetään talossa, joka on noin puolimatkassa vaaran laelta. Se on noita pieniä karjalaisia taloja, jotka ovat käpristäytyneet jyrkän mäen kupeelle ja joiden paikan on määrännyt kallion kylestä lirisevä lähde.
Ihmisiä täällä ei näy muita kuin joitain lapsia, jotka ovat juosseet alas rantaan. Astumme venheeseen ja lähdemme soutamaan valkamasta. Näköala ja ympäristömme ei ole juuri ilahuttavimpia. Joki, jota alamme kulkea, on leveänlainen, se on tulvillaan ja ikäänkuin läkähtymäisillään vesisateista.
Samalla ovat supisuomalaiset kolmannen luokan matkustajat vähitellen tippuneet tielle; yhä harvemmin sattuu korvaan hämäläiskorkoinen suomalainen sana ja vaunussa alkaa päästä voitolle ymmärtämättömän kielen porina. Ja nekin, jotka suomea puhuvat, ne puhuvat sitä vieraalla murteella; seassa on outoja sanoja ja ääntäminen soi muukalaiselta. Käsitämmehän toisemme kuitenkin ja alamme puhella.
Me alamme metsästää, vähintäkään selkoa tekemättä siitä ristiriitaisuudesta, josta voisivat meitä syyttää sorsat, telkät ja haapanat, jos ne kurjat osaisivat puhua meille ymmärrettävää kieltä. Meillä on pyssy tuossa seinällä, peuran sarviin ripustettuna. Kun alkaa surullisesti paistaa 14 päivän ilta-aurinko, niin ajautuu sisäämme outo hengetär.
Millainen muuten on elämä, selviää paraiten, kuin sanon, mitä täältä puuttuu. Meillä, ei ole mitään teaatteria, ei mitään konsertteja, ei sirkusta, ei edes metsästysretkiäkään, vaikka kaupunki on keskellä erämaata. Ei mitään seuraa, ei ylimystöä, ei sotilaita, ei ketään, joka osaisi meidän kieltämme esteettömästi kuin äidinkieltänsä. Ei kerrassaan mitään. Arvostele itse. Alamme arvohenkilöistä.