United States or Equatorial Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Vaikka te halveksitte lapsellista lörpötystä, herra Claudius", lausui hän ja hänen kimakka äänensä tuli tikarin teräväksi "niin virvoittaa ja vahvistaa se minua ja tuhatta muuta oikeata kristillistä sielua... Tahtoohan Herramme meitä vaeltamaan lapsellisessa yksinkertaisuudessa ja sentähden saammekin ennen armoa hänen silmäinsä edessä kuin lukiessamme 'kuolemattomien' herrojen Schillerin ja Goethen mestariteoksia, jotka luonnollisesti eivät turmele kieltämme.
NIKO. Mitä huolimme passista; olemmehan Suomalaisia kaikki! SAKERI. Tosin haastat kieltämme, mutta ken taitaa vaan siitä sua vannoa Suomalaiseksi? Ja luulenpa havaitsevani niinkuin jotain vierasta murrosta puheesi laadussa. Näytäppäs minulle passis, mies! Passi! NIKO. Sinä et taida sitä lukea! SAKERI. Taidan, jos se vaan on äitimme kieltä! NIKO. Se on ruotsia! SAKERI. Näytä se kuitenkin!
Hän puhuu meidän kieltämme, kuni se olisi hänen äitin kielensä. Esirippu vedettiin ylös. Oskari huomasi itsensä häiriöltä voitetuksi. Se olikin Viola, aivan samanlainen kuin silloinkin, koska hän viimeksi näki hänen, Sama vaatetus, sama jumalaton ja kiihtyvä luonne, sama sukkeluus liikunnossa ja sama sointu äänessä. Ei löytynyt mitään kun olisi puuttunut.
He olivat hyvänahkaisia, yksinkertaisia ja vaatimattomia miehiä ja elivät yksinomaan vain ammattinsa hyväksi, tietämättä vähääkään kaupungin ja maan harrastuksista ja asioista, mongerrellen kieltämme usein tavattoman naurettavalla tavalla.
"'Muutamana yönä herätti minut nerokas Maarina, vanhin sisareni, ja kuiskasi korvaani: ''vartioitsijamme makaavat, nyt on pa'olle pyrkiminen. Kolme yötä, kolme päivää juoksimme kuin pedot metsissä. Vihdoin jouduimme Ojatti-joelle, Vepsäläisten luo. He ymmärsivät meidän kieltämme ja suojelivat meitä. Nerokas Maarina joutui kohta talonemännäksi. Minä paimenena palvelin pitkät vuodet.
Jos Vänrikki Stoolin tarinat jo silloin olisivat ilmestyneet, niin olisimmepa epäilemättä oppineet laulamaan Maamme-laulun, Porilaisten marssin j. n. e. venäläisillä sanoilla! Vasta kello 8 jälkeen illalla saimme oikeuden rangaistuksetta puhua omaa kieltämme.
Jaloissa olivat ihka uudet kalossit, ja luultavasti sentähden hän ei niitä päästänytkään pois jaloistaan. »Onko se herra, joka kutsutan Kaarpo Jeskeleinen?» kysyi hän minulta. Tuo kysymys kyllä oli siksi huonoa kieltä, etten suinkaan olisi ollut velvoitettu mitään vastaamaan. Mutta me suomalaiset olemme kiitolliset, jos herrasväki osaa kieltämme edes rääkätä.
Sun jalo, puhdas luontehes Se lapsen lainen on, Ja vilpitön on sydämmes Ja elos tahraton, Sun tieltäs väistyy vihakin Ja ilkimielen ivakin. Sä äidiltäsi kieltämme Et kyllä saanutkaan, Mut lauluihis sä mieltämme Sait yllin kyllin vaan, Ja »vieras lippu» peittänyt Ei Suomen miehen töitä nyt.
Sen vuoksi on nuoren polven asia elävässä työssä kehittää kansallista kieltämme, niin että se minkä edellinen polvi on voittanut laiksi paperille, nuoren suvun elämässä ilmestyisi tekoina. Kieli on kehitettävä käytöllisen elämän ja tieteen aloilla, taiteen ja kirjallisuuden aloilla semmoiseksi, että se joka kohdassa pystyy tulkitsemaan tarkoitettua sisällystä.
Panin merkille maakappaleen, jossa oli kuusi asumusta ja joka on melkein saari, niin että se kahdessa päivässä voitaisiin eristää saareksi, vaikka se mielestäni ei olekaan tarpeellista, kun tämä kansa on aseiden käyttöön hyvin perehtymätöntä, niinkuin Teidän Korkeutenne saattaa todeta niistä seitsemästä, jotka olen ottanut mukaani, jotta he oppisivat kieltämme ja palaisivat sitten tänne.