United States or Bhutan ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Malta sinä, Terhenitär», lausui Pellervoinen, »luuletko minua usvalla peloittavasi. Kiitä vaan onnea, ettei ole minulla asetta mukanani.» Terhenitär nauroi, mutta taukosi kuitenkin seulomasta. »Suotta taistelisit mun kanssani», lausui Terhenitär, »sillä jos oletkin miestä olevinasi tuolla alhaalla maan tomussa, olet sä kuitenkin täällä mitätön kuin tuulelta tuuditeltu untuva.
Tulkaa kaikki", sanoi Yrjänä ottaen kirveen, meni vähän matkan päähän ja hakkasi poikki tuuhean näreen toisensa jälkeen, jotka pojat raahasivat nuotion ääreen, missä ne asetettiin puolikehään makuusijojen ympärille. Näreiden päälle potkittiin lunta, kunnes syntyi kohtalaisen korkea valli yösijan ympäri ja suojeli sen tuulelta ja tuiskulta.
Mutta vasta puolen yön aikaan rupesi hienosti tihuttelemaan vettä, joka hiljalleen muuttui raskaammaksi sateeksi. Viluaan ilmaisevat miehet kyyristyivät nuttuihinsa, missä venheen laita suojasi tuulelta, ja vaikka vilu yhtämittaa hienosti värisytti ruumista, niin somalta vain tuntui, kun venhe aaltojen keinuttamana sihisten ja kohisten halkaisi vettä.
Seinät olivat monessa mutkassa, katot tuulelta raiskatut ja sillensä jääneet, ilman korjaamata; akkunanklasit rikki, ja reijät rievuilla kiinni tukitut eli tuohilla paikatut. Kuin sisälle mentiin, tuli paha löyhkä eli haju vastaan; likaa oli joka paikassa, pöydät ja penkit pesemätä, laattia oli sekä rikki että myös musta, juuri kuin ei olisi koskaan nähnyt vettä, niin siihen oli likaa paatunut.
Voimallisella kädellään ohjasi hän laivan sinne, ja kohta kiiti priki erään kallion ympäri välkkyvällä lahdelman pinnalla, jota varjeli tuulelta ja laineilta jyrkkä vuori, hiljaa ja huomaamatta viheriäiseen rantaan, johon se seisahti rauhallisena ja liikkumattomana.
Puhalla, armas pohjatuuli, Rintaani lemmen sanelma: Kun impen' ei lie hallahuuli, Hän kukkani suo puhjeta. Mä kenties sentään syystä luulen Niin armahaksi pohjatuulen. Oi ruusut rintani, Oi vilustunehet, Oi surkastunehet! Oi ruusut rintani, Kuink' ovat kuollehet! Kuink' uskalsin ja voin Hyyn, hallan tuulelta Rukoilla rakkautta! Kuink' uskalsin ja voin Toi talven pohjola!
Kotka se lenteli taivahan alla, Sorsa se souteli aalloilla; Kulta on Saimaan rannalla, Lähteä ei tohi tuulelta. Tuuli on tuima ja ankarat aallot, Ruuhet on rannalla pienoiset; Ruuhet on aivan pienoiset, Kultani sormet on hienoiset. Elä lähe kultani aaltojen valtaan! Aallot ne pian sinun pettäisi; Sitte ei suru mua heittäisi, Ennenkuin multaki peittäisi. Kant. Es. 7. KULTAANSA IK
Ikävä on aikani, päivät, on pitkät, Surutont' en hetkeä muistakaan; Voi mikä lienee tullutkaan, Kun jo ei kultani kuulukaan! Toivon riemu ja autuuen aika Suruani harvoin lievittää; Rintani on kun järven jää Kukapa sen viimenki lämmittää? Kotka se lenteli taivahan alla, Sorsa se souteli aalloilla; Kulta on Saiman rannalla, Lähteä ei tohi tuulelta.
Sitten hän taivutti vahvat, tuuheat kuusenoksat, jotka riippuivat luolan suulla, vielä matalammalle suojellakseen asuntoaan vielä paremmin tuulelta. Tuuheat oksat peittivät nyt luolan suun kuin tummanvihreä verho ja levittivät sinne miellyttävää hämärää. Hirven lämmin hengitys ja huokuminen lämmitti sitä suloisesti.
Kalle tuli ja jäi seisomaan hänen taakseen. Hanna ei tuulelta kuullut hänen tuloaan. Helga näki, että Kallella on aikomus salaa tarttua häntä hartioihin. Silloin Hanna käännähti, löi alas hänen kätensä ja lähti menemään, pysähtyen kuitenkin kohta, jolloin Kalle taas saavutti hänet. Miksi sinä nyt noin, Hanna? Miksi sinä nyt taas olet noin tyly?