United States or Afghanistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta ihmeellinen ja tuontuostakin uudistuva luonnonilmiö häiritsi perin kiusallisesti kapteenin mietelmiä: Kertun kaunis pää alkoi näkyä joka paikasta, mihin ikinä kapteeni katsahtelikaan, ei ainoastaan puiden vihreissä latvoissa, jotka vallien alta nousivat hänen jalkojensa tasalle, vaan meren läikkyviltä laineilta, ja itse Viaporinkin valleilta, jotka ilta-auringon valossa hohtivat.
Tuo silloin laineilta laulu soi: Ain ollut hän ei kivi kuollut, hänet myös elonhehkuhun Luoja loi, hän myös on lempinyt, huollut, mies saarelle nous, pois aamulla sous, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Kielet hiljaa illan tyynehessä Kaikuu laineilta järvien, Ahden lapset kaislavaattehessa Lyövät kieliä kanteleen, Ahti kaijuttaapi suurta soitintaan, Siihen tyttärensä säestävät vaan, Vetten karja jo havahtaa Ja ihailemaan tuota matkajaa.
"Se on totta, sen minäkin myönnän, mutta siinä parhaastaan silmällä pidettiin, missä on hyvä hamina, johon laivat voivat veden syvyyden tähden hyvin laskea ja missä niillä on suojusta ison meren laineilta. Usko pois, mutta meidän maamme rannoilla on harva paikka, johon isot laivat rantaan pääsevät, vesi kun näet on liian matalaa.
Voimallisella kädellään ohjasi hän laivan sinne, ja kohta kiiti priki erään kallion ympäri välkkyvällä lahdelman pinnalla, jota varjeli tuulelta ja laineilta jyrkkä vuori, hiljaa ja huomaamatta viheriäiseen rantaan, johon se seisahti rauhallisena ja liikkumattomana.
Ja päivät ja viikot ne vierivät pois, kuut kulkevat niinkuin aaveet, on joskus kuin kuoroa ilmassa ois, kuin laineilta sankarilauluja sois, taas pilvinä päivän tieltä ne haihtuvat kuin kotihaaveet. Runonpäitä. Terve rauha, rakkaus, Suomen suuri kukoistus, kohta tääll' ei vihaa kukaan, mennään kaikki muiden mukaan.
Nuo tummat, säteilevät silmät katselivat haaveellisina pitkien, mustien ripsiensä alta meren pintaa pitkin niinkuin olisivat koettaneet sen laineilta saada selitystä sydämen sekaviin unelmiin.
"Vai niin." "Nyt olen maannut valveilla koko yön ja ajatellut laulua; mutta en saa sitä kokonaiseksi. Laulu oli pienestä tytöstä, joka kävi karjassa." Ja nyt lauloi tyttö: "Käy orponen metsällä paimenna Ja torvensa vuorilla kaikuu, Ja äänen hän kuulee laineilta, Siell' Ahdin kantelo raikuu.
Ja koira se haukkuvi, hullautuu ja se pyörivi, piehtaroi kiel' ulkona ulvoen, vaahdossa suu Ja soitto se soi ja soi. Yöperhonen nuori se nukkui lepän lehdellä yksikseen. Mut näkki se aaltoja souti, näki perhosen päällä veen. Heräs äkkiä nukkuja hento kas, laineilta laulua soi. Se rintahan riemukkaasen niin kummaa kaihoa loi. Ja perho se lentää ja lentää. Mihin häipynyt hämyhyn lie.
Jokseenkin samanlaiset olivat Stiinan mietteet kun hän yht'äkkiä niemekkeen takana olevalta lahdelta kuuli raikkaan, mutta ruman äänen laulavan: Käy orponen metsällä paimenna Ja torvensa vuorilla kaikuu, Ja äänen hän kuulee laineilta, Siell' Ahdin kantelo raikuu.