United States or Jersey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siell' alla puiden toisten, toisen taivaan Sua kaikesta ma kiittää tahtoisin, kun suostuit kerran Suomen karhun laivaan, eloni aavan astuit myrskyihin, mun vangitunkin murheeseen ja vaivaan, Sa ihmisistä armain, ihanin, min silmiss' on kuin siinto tähtein toisten, tai terhen aamun rantain aurinkoisten.
Ei kukaan huonosti palkituista tehtainsa työväestä, eli heidän nääntyneistä ja puoli alastomista lapsistansa rukoilisi edestänsä; eivätkäpä merimiehet sitä tekisi, jotka huonolla palkalla antauvat myrskyihin, omistajan vakaana hyöhemissä komean asuntonsa muurien sisällä levätessä; heillä oli kyllä ajattelemista omasta pelastuksestansa, kun alati näkivät itsensä piiritettyinä rannattomalta, pohjattomalta vedeltä.
Ne päättyivät, nämä kertomukset, usein runsaisiin saaliisiin, mutta usein myöskin myrskyihin ja menetettyihin verkkoihin ja välistä rannalle jääneisiin leskiin ja orpoihin. Toiselta puolen taas oli tässä yöllisessä keinumisessa meren ulapalla jotakin salaista viehätystä.
Vain sinun henkäykses minun sieluni kirkkahaks saattaa, vain sinä taivahinen, vain sinä voimakas oot, kruunaat onnella pääni ja onnella rintani täytät, juhlaks arkeni teet, karkeloks kulkuni mun, annat mun leipääni viinin ja kyyneleihini lohdun, rauhan öljyä tuot mieleni myrskyihin, nähdä sa suot runon siintävät kentät ja, ah, sinun kanssas täysi on tyhjyyskin, laulava hiljaisuus.
Voimani ovat murtuneet ... en jaksa ... kuulla lasteni uikuttavan puolialastomina, nälkäisinä! Vanhempani! Siskoni! Auttakaa! «On yö! Tuulee niin kylmästi! Minun on vilu ... laineet kuohuvat ja kuohuvat... Ne kuljettavat laivanhylyn rantaa kohti; ne tahtovat murtaa sen pirstaleiksi rannan kiviä vasten!... Oi ... minkä tähden se ei kerrassaan uponnut aavan meren myrskyihin?
Hän eli niinkuin Suomen mies Ja kuoli hirsipuussa. Ol' Ilkka talonpoika vaan, Siis suur' ei suvultansa; Mut jaloin poika Suomenmaan Hän oli aikanansa. Hänt' ajan hurjan myrskyihin Vei oikku onnetarten; Hän sopi niihin kuitenkin Kuin tehty niitä varten. Se aik' ol' ajoist' ankarin Ja itkun aika varmaan, Kun käsissä Klaus Flemingin Ol' ohjat maamme armaan.
Käy myrskyihin maan päällä, Lepoa taivaista kun sait nyt täällä: Lepoa hetken vainen, Kun ketjuun kohtalos oot kuuluvainen. Pakosta merten taakse matkas taipuu. Siks' kunnes siipes syvään hautaan vaipuu.
Siis ulos taasen meren myrskyihin, harjanteille vaahtopäisten laineitten, kentiesi uusiin vaaroihin ja kärsimyksiin ja ehkä sittenkin saamaan kostean haudan levottoman meren pohjassa syvyydessä! Mutta mitäpäs siitä; sepä se onkin merimiehen oikea hauta, samoin kuin sotilaan verinen taistelutanner. Eikä olekaan merimiehen tapa surra eikä olla alakuloinen.
Mieleni on paha, hyvä Loviisa, kun näin olen ollut syynä sinun onnettomuuteesi, sinun, jonka onnen tähden mielelläni elämäni antaisin, mutta ettei kohtaloni enää teitä kiusaisi, jätän nyt synnyinseutuni ja lähden maailman myrskyihin etsimään rauhallista valkamaa, jonka kohtaloiden Herra varmaan lienee minullekin jossain valmistanut, jos ei muualla, niin haudassa.
Suuret, heille käsittämättömät asiat kiidättivät hänet taas takaisin sinne, mistä hän oli tullutkin, taakse etäisten, siintävien taivaanrantojen, maailmoihin, joita he vain aavistivat, ja myrskyihin, joiden kaukaisen, kammottavan huminan he kuulivat vain joskus oman sydämensä sykkimättömäksi seisahtaessa...