United States or Macao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vain sinun henkäykses minun sieluni kirkkahaks saattaa, vain sinä taivahinen, vain sinä voimakas oot, kruunaat onnella pääni ja onnella rintani täytät, juhlaks arkeni teet, karkeloks kulkuni mun, annat mun leipääni viinin ja kyyneleihini lohdun, rauhan öljyä tuot mieleni myrskyihin, nähdä sa suot runon siintävät kentät ja, ah, sinun kanssas täysi on tyhjyyskin, laulava hiljaisuus.
Näin hänen sauvallaan kopeloiden kävelevän suoraan soiden poikki ja orjantappurapensaiden läpi, kunnes hän kääntyi muutaman kummun taa ja hävisi näkyvistäni seuraavaan laaksoon. Suuntasin kulkuni jälleen Torosayta kohti ja olin mielissäni, kun minun ei tarvinnut sellaisen oppineen miehen kanssa vaeltaa.
Toinen iski peruukkinsa vihan vimmassa katuun ja kiroili kauheasti. Sitten viittasivat he muutaman ohikulkevan sotamiehen siivoamaan itseään. Nauroin puodin oven suojassa partaani, ja kun he olivat lähteneet paikalta, nousin satulaan ja ratsastin tieheni. Turusta suuntasin kulkuni Piikkiön ja Paimion kautta Halikkoon. Siellä päätin mennä edellämainitun pastori Paulinin luo.
Jo parinsadan metrin päästä näin, että puron suu oli kahdella rysällä suljettu. Rysäaidat ulottuivat järvelle päin ja näkyivät pitkine seipäineen kauas. Kulkuni tästä paikasta puron rannalle tapahtui sellaisella varovaisuudella, että luulisin itse Cooperin Hirventappajankin sen hyväksyneen.
Minä olisin hidastuttanut kulkuni, sillä olin äskeisestä väsynyt, mutta juuri nyt tuntui entistä vielä kuumempi levottomuus vallanneen saattajani.
Päätin siis pyrkiä lähimpään satamaan ja lähteä merelle niin pian kuin ensimmäinen sopiva tilaisuus ilmaantuisi. New Brunswick oli tästä 150 Englannin peninkulmaa eteläänpäin. Tiesin sen olevan vilkasliikkeisen satamakaupungin. Sinne siis kohtalo kulkuni ohjatkoon, mietin itsekseni, ja sitä kohti suunnistin askeleeni.
Minnepäin hän oli kulkunsa suunnannut, sitä he eivät voineet sanoa. Mutta minulle olikin tällä hetkellä tärkeintä ja rohkaisevinta varma tieto siitä, että Riika oli vielä elossa. Nyt en enää ollenkaan epäillyt tapaavani hänet vielä joskus. Saaristosta ohjasin kulkuni Taivassaloon, jossa sain vaihdetuksi päälleni talonpoikaisvaatteet.
Mutta liikkeelle en kyennyt lähtemään, sillä saappaani olivat kokonaan jäätyneet ja pusersivat armottomasti jalkojani. Sain ne jotenkuten kiskotuksi pois, jonka jälkeen hieromalla ja puristelemalla sain jalkateriini hiukan tuntoa. Sitten pistin saappaat kainalooni ja lähdin sukkasillani marssimaan takaisin jäälle, jossa kulkuni suuntasin luonaaseen, Getan saarta kohti.
Seuraavina päivinä pidettiinkin minusta oikein isällistä huolta, ja ett'en saisi vilustuttaa itseäni ulkona-olemisella, vartioittiin minua kuin pahantekijää ikään. Viimein onnistuin kuitenkin eräänä viileänä aamuna pääsemään karkuteille. Tietysti ohjasin kulkuni Margarethan asunnolle.
Nyt on elämällä taas viehätystä. Minä voin taas puuhata, toivoa, pelätä vieläpä vihatakin. Niin, minä vihaan tuota poikaa, joka uskaltaa lapsellisella kädellään sekautua minun suunnitelmiini. Hän tahtoo uhitella minua pysäyttää minun kulkuni; hän asettuu minun tielleni. Hän minun tielleni. Hyvä! Kestäköön hän myöskin seuraukset."