United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Onkos tässä pesässä juotavaksi kelpaavaa viiniä? kysyi Athos. No eihän vaan! teidän viiniänne, ystäväni, vastasi d'Artagnan. Meidän viiniämmekö? kysyi Athos kummastuksissaan. Niin, samaa mitä lähetitte meille. Mekö olemme lähettäneet sinulle viiniä? Niin, tiedäthän, tuota Anjou-viiniä. En todellakaan tiedä mistä viinistä sinä puhut. Siitä viinistä, josta sinä niin paljo pidät.
KANTTORI ja POMMERI tulevat eteisestä käsikynkässä. POMMERI. No, onko nyt mielenne hyvä, kun olette saaneet koko kaupungin miten sinä kanttori sanoitkaan? KANTTORI. Blamaseeratuksi POMMERI. Ja sikaneeratuksi! Minä kysyn onko? PORMESTARI. Mekö, pormestarinna ja minäkö olemme sen tehneet? POMMERI. Kuka esitteli tänne Hurmerintaa sanomalehdentoimittajaksi? KANTTORI. Sinä, pormestari!
Hymyilkää, Martta hyräilköön. LEENA: Se on sanottu. LEENA: He sanoivat: isä-raukka. ROUVA VALTANEN: Mekö halvausta?! Mutta miksi, Aleksander? tämähän on tämähän on päinvastoin meille onni... UUNO: Niin, äiti tarkoittaa: mikä suuri onni, ettei Valdemarin tarvinnut tätä liikehuoneemme häviötä nähdä. VALTANEN: Istu, kultaseni puheliaanpa vähäsen!
Kuuletteko: ei saa itkeä eikä herjetä epätoivoon. Herran tähden, onhan meitä tässä miehiä, terveitä ja jykeviä. Ei suinkaan voimia puutu, vaikka pantakoon vuoria lohkomaan. Ja mekö antaisimme teidän puutetta nähdä? Tämmöiset käsivarret kun meillä on! Ei kuuna päivänä! ANTTI. Mutta mitä taivaan nimessä me näillä käsivarsilla teemme? Sano! Työtä ei saa, vaikka polvillaan rukoilisi.
KANTTORI. Minä en puhu väärin kuu puhun tulevaisuudestamme, lastemme puolesta, jotka, niin kauan kuin meillä ei ole koulua, ovat elävänä muistutuksena siitä, että emme ole velvollisuuttamme täyttäneet. Ja mekö olisimme ainoat jotka käyttävät viinaa sivistyksen kohoittamiseksi? Kuinka tekee valtio ja hallitus?
Siinä kaupparistillä. No mistä se meinaa ostaa? Sanoi että kyllä niitä on. Kysyi että emmekö mekin jo osta. Mekö? Kaisun huomio kiintyi keskusteluun, sillä äidin kysymys tuli harvinaisen kiihtyneellä äänenpainolla. Niin? Puolisot katsoivat toisiaan yli pöydän uteliaina, tutkivina, odottavina. No ja mitä sinä sanoit? kysyi vainio. Mitäs minä, vastasi mies, emmehän me ole siitä mitään ajatelleet.
Lausui noin ja sitten poistui taasen. "Voi kuin lapsellinen Jenny rukka! Mekö ahnehia? hitto vieköön! Oma lapsi soimaa vasten silmää. Kuule vaimo, neljää tynnyriä Väkemmän on tulo tämän vuoden, Siihen johti säännöllinen renki, Kuuluu käyttänehen ryykipuuta Ryykipuuta papin saatavissa! Päivän tili tekemättä vielä Kohta, toivon, saamme lehmää kaksi: Heikkona on Tuuran vanha muori, Kohta kuolee.
Kuinkahan minun nyt käynee! HANNA. Joko tulee ramppi-kuume? MAIJU. Kuulkaa yhtä teidän täytyy luvata minulle. HANNA. Nimittäin ? MAIJU. Te ette saa tulla teaatteriin tänä iltana, ette kumpikaan. JUSSI. Mitä hullua? Mekö emme saisi tulla teaatteriin? MAIJU. Ette millään ehdolla! Minä pyydän ja rukoilen: jääkää pois! HANNA. Mutta minkätähden?
Pois, pois! komensi linnan päällikkö samalla tuimalla äänellä, kääntyen itse poispäin, ettei kukaan näkisi petollista kyyneltä hänen silmännurkassaan. Kuuletteko vain? kuuletteko? kiljui eräs äiti vimmoissaan. Mekö pois! Tiedättekö, minkätähden hän niin sanoo? Sentähden, että hän itse on kahdesti karannut vihollisen käsistä.
Jo seisoi hän suuren asesalin kynnyksellä, kun kauhea rytinä ja jyske pani koko linnan horjumaan perustuksiaan myöten. Kalpeana hämmästyksestä pysähtyi hän ja samassa syöksyi sisään kreivi Lichtenstein. Mitä on tapahtunut? kysyi nuori neito. Kiittäkää pyhimyksiä, neitini, että eilen tottelitte ystävänne neuvoa. Torni on kukistunut. Ja mekö olemme hukassa? Ei vielä.