United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kristian istui sängyn viereen ja otti Valdemarin terveen käden omaansa. Valdemar nukkui. Kolmantena päivänä tunsi sairas jo itsensä niin hyväksi että saattoi istua sängyssä. Kristian seisoi hänen luonansa. "Kuinka vanha sinä olet, musta Kristian?" kysyi hän ja otti hänen kätensä. "Kahdeksantoista vuoden vanha," oli vastaus. "Kuinka sinä olet iso!" sanoi Valdemar.
Tätä itki hän vielä usein, erittäinkin kuin vanha Märta, joka täälläkin oli tullut hänen passari eukoksensa, usein muistutti häntä vahingostansa. Aika ja hänen hyväntekiäinsä ääretön hyvyys, oli vähän lievittänyt sen nuoren mielen murhetta, kun Akselinpoika vaimonensa tuli Valdemarin tykö, joka oli yksinään Kristianin kanssa, joka harvoin jätti pojan, jonka hengen hän oli pelastanut.
Heidän kuollessaan lankesi Akselinpojalle suummattomat rikkaudet; mutta niillä ei enää ollut hänestä mitään arvoa. Kuitenkin koki hän Signen ja Valdemarin tähden käyttää niitä parhaalla tavalla. Hän teki Valdemarin edesmenneen isänsä linnan omistajaksi, ja neljä kaunista ritaritaloa odotti Signen tulevaa miestä morsiuslahjana.
UUNO: Juuri sitä mitä sanoin: että veljeni Valdemarin juuri sinä hetkenä sattunutta kuolemaa voi pitää suurena onnena. ROUVA VALTANEN: Nyt hän tunnustaa! POLISIMESTARI: Pitää kuolemaa onnena?! Hyvästi Uuno, hän huusi, työnnettyään airon minulle, ja ikäänkuin kiirehti vajoamaan aaltoihin, ennenkuin minä ehdin tulla tajuihini ja viskata hänelle airon takaisin.
PANKINJOHTAJA: Niin eikös Valdemar hukkunut siksi, että Uuno tempasi häneltä airon? VALTANEN: Uunon kertomuksen mukaan Valdemar sen hänelle luovutti vapaaehtoisesti. Paljon paljon sinä Valtanen olet kadottanut, kun Valdemarin kadotit! VALTANEN: Kamppailu airosta?! PANKINJOHTAJA: Sano minulle, Valtanen, tiesikö Uuno siitä testamentista, jonka sanoit tehneesi poikasi Valdemarin hyväksi?
Hän otti nyt kellon esiin, ripusti seinälle ja veti sen ihastuneen Valdemarin nähden, joka ei vielä koskaan ollut nähnyt kelloa, mikä siihen aikaan olikin aivan harvinainen. "Mitä sinä teet sille nyt?" kysyi poika. "Minä vedän sitä," sanoi Akselinpoika, "sillä muutoin ei se käy eikä näytä aikaa." "Se on elävä," huusi Valdemar iloa täynnä. "Kuulehan vaan, kuinka se napsuttaa!"
"Minun päivätyöni on loppunut." sanoi kunnioitettava ukko hartaasti, kun vaunu, johon rakastettu tytär istui, katosi hänen näkyvistään. "Nyt, Herra, lasket sinä palveliasi rauhaan menemään." "Ei;" huusi Guldborg, "teidän pitää vielä elämän kauan, kunnioitettava isäni, ja tuuditella lastenlapsianne polvillanne." "Sitä olen jo kauan toivonut tehdä," sanoi Petter ja nosti Valdemarin polvellensa.
Tietää, että sinä kuljet jossain siellä maailmalla ja ajattelet meitä halveksien, se olisi minulle vielä raskaampaa kuin tämä Valdemarin kuolema. LEENA: Uuno! PALVELIJA: Polisimestari ja kaksi konstaapelia. Kysyvät herra Kauppaneuvosta. UUNO: Isäni toivomuksella on puolensa. Istukaa, herra Polisimestari.
"Tämäkö minun sisareni?" huusi Valdemar ja oli vähällä tukehduttaa tuon äsken-syntyneen suuteloillaan. Onnellinen isä otti lapsen syliinsä ja laski sen sitte jälleen äitinsä rinnoille. Valdemarin ilo oli sanomaton. "Mikä hänen nimensä on?" kysyi hän. "Hänellä ei vielä olekaan nimeä," sanoi Akselinpoika. "Jaa, todellakin, Elisabet; miksi nimitämme hänet?"
Kuninkaan tulinen silmäys oli liikkumatta suunnitettu vaaleaan ihmeen kauniisen morsiameen, ja hänen palava kiihkonsa näkyi selvästi koko hänen olennossaan. "Täyttääkö teidän majesteettinne nyt armollisen lupauksensa?" sanoi prinsessa rukoillen syvästi liikutetulle yksivaltiaalle. "Täytän, prinsessa!" sanoi kuningas ja tarjosi Signelle käsivartensa. Dorothea viittasi Valdemarin luoksensa.