United States or Japan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitte mentiin pöytään ja Valdemarin piti istua molempain vanhempainsa keskellä. Atrian loputtua vei Valdemar uuden isänsä erääsen nurkkaan ja sanoi: "Mutta sinun pitää kuitenkin sanoa minulle, mikä nimesi on." "Olli Akselinpoika," sanoi tämä jalo mies ja taputti Valdemarin kättä. "Entäs kauniin äitini nimi?" jatkoi poika. "Sinulle on hänen nimensä äiti; mutta muutoin on hän Elisabet.
Kyyneleet tukehduttivat hänen äänensä ja tulvasivat Valdemarin kasvoille. "Kuollut!" huusi hän, mutta hänen parkunsa kutsui turhaan häntä takaisin eloon. Nyt koettivat kaikki lohduttaa tuota isätöntä ja äititöntä, ja herra vakuutti tahtovansa olla hänelle isän sijassa.
Veri nousi Valdemarin poskille, ja harmilla katsoi hän kuninkaan himosta punottaviin kasvoihin. "Elkää antako armonne auringon valaista vaan puoliksi," jatkoi Signe; "vaan tunkeukoon sen säteet minun isäni pimeään vankeuteen, ja teidän kuninkaallinen sananne voipi katkaista hänen kahleensa." "Olkoon hän vapaa.
"Vie minut hänen luoksensa," sanoi hän kummastuneelle munkille, "tahi sano minulle missä hän on; sillä minä tahdon olla kahden kesken rakastettuni kanssa. Minun suuteloni palauttavat hänen elämään!" "Antaa sen hullun saada tahtonsa mukaan," sanoi Cecilia ja päästi irti munkin käden. Markus tarttui vastenmielisesti Valdemarin käteen ja vei häntä kanssansa.
Tuo vanha herra tuolla on hänen isänsä." "Vai niin; sitte on hän minun vaarini," sanoi Valdemar ja juoksi hänen luoksensa kysyen: "Mikä on nimesi?" "Niilo Haraldinpoika," vastasi tämä kunnioitettava herra ja suuteli Valdemarin otsaa. Kun Kristian ensi kerran lähestyi ovea ulos mennäksensä, juoksi Valdemar hänen perässänsä ja kysyi, mikä on valtakunnan drotsi.
"Hyvä on, että mies on vähän vanhempi vaimoa," sanoi Elisabet usein, kun hänen ja Akselinpojan puhe sattui tähän aineesen; "Valdemarin kypsyneempi järki johdattaa silloin Signen nuoruutta, ja me voimme laskeutua levolle siinä turvallisessa varmuudessa, että lapsemme tulevat onnellisiksi maan päällä ja viimein kohtaavat meitä taivaan autuudessa."
"Laittakaa minulle vähä viiniä," sanoi lääkäri, ja musta mies kantoi esiin pienen kultapikarin, josta hän valutti muutamia pisaroita Valdemarin suuhun, samalla kun rouva nosti hänen päätänsä. Musta mies kumarsihe sairaan vasemman käden ylitse, jota suuteli ja kostutti kyyneleillänsä. Valdemar tahtoi puhua, mutta ei hänellä ollut siihen kykyä.
Pieni Signe kasvoi ja tuli kauniiksi lapseksi. Heidän maalta jälleen pois muuttaessa saattoi hän jo käydä, ja kun he taas seuraavana vuonna muuttivat sinne, alkoi hän puhua. Hän oli koko perheen, etenkin Valdemarin lemmikki.
Signe nosti kyyneleillä täytetyt silmänsä taivaaseen päin, eikä löytänyt sanoja tunteillensa. Akselinpoika katsoi liikutettuna Valdemarin perään, ja sanoi vilkkaasti: "Noin nuori ja keveä olin minäkin kerran. Minä menin sotaan, niinkuin tanssiin; mutta nyt se on jo kaikki tyyni ollut ja mennyt. Nyt kumartuu vanha pääni maata kohden."
ROUVA VALTANEN: Ah, miksi ärsytät isää! Sinun on nyt pelastettava kauppahuoneemme. Tiedäppäs, eilen kävi pankinjohtaja luonamme tahtomassa minua suureen vekseliin, johon minulla periaatteessa ei kyllä ollut mitään vastaankaan. Hän veti esille paperin tunnustaakseni sen. No, vieläkö yskittää? Poikani Valdemarin suostumuksetta, sanoin, en ryhdy enää mihinkään.