United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitä vastaan on minulla varalla väite, joka on hyvin pätevä, sanoi Johannes: jos olisin joutunut muualle, enhän silloin olisi tavannut Alinaa! Johannes katsoi Uunoon niinkuin olisi lausunut ihan peräymättömän todistuksen, ja odotti Uunon vastausta. Uuno puolestaan katsahti Henrikiin ja heidän katseensa tapasivat toisensa.
Vasta kun Henrik oli pitkän aikaa matkustanut yksin, palasi hänen tietoisuuteensa jälleen myöskin Johanneksen vaikutus ja asettui Uunon vaikutuksen rinnalle, joka oli ehtinyt anastaa kaiken tilan. Niinkuin kaksi suurta, vastakkain seisovaa vuorta kuvautui hänelle Johanneksen ja Uunon erilaiset puheet.
Ja kansa taas ei tiedä mitä ajatella. Se nyt on niin Johanneksen näköistä tuo, sanoi Uuno nuhtelevasti etusormellansa takoen. Henrik kulki heidän vieressään eikä puhunut mitään, mutta hän oli taipuvainen yhtymään Uunon mielipiteeseen, eikä myöskään oikein tiennyt miltä kannalta saarnaa arvostelisi.
Kaksi kertaa hän oli ollut aukasemassa suutansa, mutta sydän oli molemmilla kerroilla lyönyt niin, ettei hän voinut alottaa. Ei voinut koko sinä päivänä. Sanoa Uunolle se olisi ollut sama kuin ikuisiksi määrätä kaikki. Uunon olisi senjälkeen täytynyt jollakin erityisellä tavalla suhtautua tähän ilmoitukseen, eikä mitään voinut enää koskaan peruuttaa.
Hän heräsi puoli valveille, katsahti pelästyneesti Henrikiin ja sanoi: Mitä se oli? Ei mitään, ei mitään, olet varmaan nähnyt unta, sanoi Henrik hiljaa hänelle. Aha, pani Uuno ja nukkui taas, pari kertaa rauhallisesti nielaistuaan. Mutta seinän takaa kuului taas jotain sanoja, joita Henrik ei eroittanut Uunon kanssa pidetyn välikeskustelun tähden.
Hän melkein tahallaan haastoi pientä riitaa talonväen kanssa, "sanoi ylös," ja vähää ennen Uunon tuloa muutti tavaransa väliaikaisesti kesänajaksi yksikerroksiseen hienoon puurakennukseen Punanotkonkadun varrella, josta kortteerista hänen toverinsa oli matkustanut pois. Uuno tuli Säkjärveltä päivettyneenä ja pulleana.
Henrik ja muut veljet eivät olleet tavanneet Johannesta siitä saakka kuin tämä oli lähtenyt pohjoiseen päin, mennyt naimisiin ja perustanut siellä kodin, siis lähes neljään vuoteen. Mutta nyt tänä kevännä olivat he Uunon kanssa sopineet tavata toisensa lukukauden loputtua Helsingissä ja lähteä yhdessä pohjanmaalle Johannesta ja mammaa katsomaan. Mutta Uunoa ei Henrik ollut nähnyt viiteen vuoteen.
Etkö tule jo maata, Henrik? kuului samassa Uunon ääni. Hän seisoi paitahihasillaan hotellin ovessa. Henrikin olisi tehnyt mieli vielä nauttia kevätyön viileyttä ja kuulla ruisrääkkää, mutta hänen suhteensa Uunoon näytti väkisinkin muodostuvan semmoiseksi niinkuin Uuno olisi häntä vanhempi ja johtaisi hänen askeliaan.
Henrikin päässä ei voinut olla syntymättä hullunkurinen kuva: Uuno on suurena maffena korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa ja hän Henrik, koettaa Uunon kautta onkia itselleen edullista paikkaa. Minkä sinä sanoitkaan olevan jo alulla? kysyi Henrik. Uuno katsahti päätänsä kääntäen häneen. Tokko sinulle uskaltaa puhuakaan, kuka sinun tietää, oletko edes fenomaani. Ole nyt! sanoi Henrik.
Uunon leikillinen ja perin tavallinen viittaus ei miellyttänyt Henrikiä. Se näytti hänestä loukkaukselta tuota naista kohtaan, jonka valokuva hänellä oli käsissään. Henrik olisi pitänyt itseänsä onnellisena, jos hänellä olisi ollut tämmöinen suhde: jos joku olisi tullut saattamaan, jos olisi antanut valokuvan ja pyytänyt muistamaan. Mutta Uuno näytti tätäkin asiaa pitävän pikkuseikkana.