United States or Malaysia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun erosimme, Niin sylelimme, Muiskua soin mä kullalleni; Nurmi se silloin oli vihanta, Kuultihin rastaan lauleloa. Väinämö soittaa, Kieliä koittaa, Silläpä lientää hän suruain. Laulajain lippu. Lippusemme kohouupi Taivahille sinisille, Joka silmä riemastuupi, Laulu lausuu sydämille.
Siell' ennen liehuit kiihoitellen, mistä Soi sotatorvet saloin sydämiin. Siell' ennen liehuit, missä parkua Vaan kuultihin, ei juhlaveisua, Ja kuulain pauke rummun räminähän Sekaantui siellä kuolon kutsuna, Vaan täällä taivas vuotaa elämähän, Täält' ilon, rauhan raikuu sanoma.
En tieä poloinen poika Poloisiksi päivikseni, Elettihin meillä ennen, Asuttihin aikoinani, Kuultihin kalat kutevan, Lohen purstot loiskuttavan; Vaanpa nyt tätä nykyä Ei kuulu kuettajia, Pois on kaonneet kalatki, Lohen purstot loiskahtanna.
MEFISTOFELES. Ell'emme erhety, me kuultihin Täält' äsken köörilaulun oivan. Tämmöisen holvin alla varmaankin Ma luulen laulun mahtavasti soivan. FROSCH. Olette lauluniekka vai? MEFISTOFELES. Kyll' ompi halu suur', vaan mistä voimat sai? ALTMAYER, Yks' laulu laskekaa! SlEBEL. Yks' ihka uusi! MEFISTOFELES. Ma niitä lasken teille vaikka kuusi.
Mut kerran tietää tahtoi Nyt Lappalaiset nuo, Kuin syvä olla mahtoi Inarinjärvi tuo. Köys katkes; laulu kuultihin: »Niin syvä oon kuin pitkäkin!» Sen syvyyttä ei ole Mitattu sittemmin. Oi, järvi pohjolassa, Sa köyhämaineinen, Ei toista maailmassa Sun laistas, poloinen; Siell' lymyss' olet vuoriston, Hylätty, halpa, arvoton, Ja lyhyet on kesäs Ja talves pitkät on. Maamme kirja 1878-1905.
Istuessa illoin kahden; pilvi kuun yli kulkee. Barbaarein joukkoon joutunut on Alkibiades, siks sydän hält' on sammunut ja mennyt mieli sees. Hän, Hellaan helmi kirkkahin, syvälle syösty on, syö armoleipää tyrannin laps vapaan auringon. Kyll' itki immet Attikan, kun kumma kuultihin: on sota vienyt sorjimman, pois karkas pontevin.
Korvesta tultiin, kuultihin myös kodin kuusta, kauniimpaa ei laulua laulettu koskaan; ei runo raiu nyt pyhän pihlajan puusta, raikuvi myrskyjä rautaisen vuossadan, joskaan emme me ijäti inhasti uskoa saata, ettei kauneus kerran kaitsisi maata, sois pyhä virsi vieläkin henkisen mahdin, sois yli tykkien jyskeen ja ratsujen tahdin. Untenko kansa? Siinä me uskossa kuollaan.