United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Täytyy asettuaksenne itsennekin edessä, eikä vain Herran edessä, kaikkein alimmalle asteelle, eikä vain näin matkan alussa, vaan aina eteenpäinkin, ja alkaa parannustyönne yhä uudestaan, aivan juuresta, joka päivä ja aina ja lakkaamatta sisällisesti ikävöiden Herraa, kun hän kasvonsa teiltä peittää siksi, kunnes päivä jälleen ruskottaa ja kointähti koittaa.
Kaukana tasangon reunan lähellä loistaa kointähti suurena ja kauniina, ja puotilas Olli kertoo Karenille juuri sen tähden johdattaneen paimenet Betlehemiin; mutta sen tietää Karen ennestään, sillä kaupungissa tiedetään kaikki, vaan Olli onkin maalta. Tie tekee vielä viimeisen polven ja lehdettömäin lehmuksien pitkäin varpujen välitse näkyy kirkko koko loistossaan.
Ei ole vielä kointähti kohonnut taivaan rannalle, kun hän kulkee pihan poikki, vetää liiteristä kirkkoreen ja kuljettaa tallista tiukukaulaisen, parhaaseen setolkkaan puetun ajohevosensa. Lumi narisee reen jalaksen alla, ja kevyt kavio soittaa kovaksi jäätynyttä maantietä. Vähän aikaa ajavat he yksin talotonta taivalta, jossa puut riippuvat luokkina lumen alla.
Isä ja äiti ne makasivat jo aikoja sitte maan povessa elämässä ja kuolemassa uskolliset. Heidän haudaltaan nousi ikäänkuin väikkyvä, läpikuultava linna ylös kosteaan utuun! Mutta itäisellä taivaalla loisti kirkkaana ja suloisena kointähti, niinkuin tahtoisi se ennustaa lapsiraukalle tulevia riemuisia päiviä.
Kointähti vastaa; "iloinnut Oon saada valoon kuolla Se kuolema on ihana." Näin ihmishenki aatelkoon Auringostaan ja iloitkoon, Kun saa myös hänkin sammua Viel' ihanammass' valossa. Ikävä on aikani, Pois kun menit luotani Ja mun jätit katalan Armahasen tuskahan. Päivällä ma astuilen Kukkakenttää hu'oaten, Kukissa näen muotosi, Tuuless' kuulen äänesi.
Kuin kointähti Suomen hän taivaalle nousi, kuin ehtoon ei tähtensä sammuva lie, maan tään hän on kilpi ja kalpa ja jousi, kuin kulkeekin Salliman sankean tie; kuin lyöneekin aikojen lyijyiset laineet, kuin rautainen kaartuukin kansojen yö, on vuossadat virkkava maailman maineet, mikä tääll' oli Valkean Kenraalin työ.
Maa-emo: Kirposi kipuna taivaan korkean maista kirkkaammin ei kuu, päivä, ei kointähti paista, virtenä vieri ja lauluna laaksojen yli. Tummua tuhkan auki on Maa-emon syli.
Jo loistaa idän reunaalla Tuoll' aamuruskon otsassa Kointähti armas, katselee Taivaalle, sekä sanelee: "Taas tähdet öisen taivahan Ma kohta näen sammuvan, Kun armas päivä koittavi Ja pimenen voittavi." Nää sanat tähdet kuulivat Ja puhujalle lausuivat: "Ent' itse? Päivän valoa Et itsekään voi katsoa!" "En teitä siit' oo soimannut."
Hänen suoriessaan vaatteita päälleen latasin pistoolini. Sitten otimme musketit kainaloomme ja syöksyimme kiireesti ulos. Oli vielä niin pimeä kuin tähtikirkkaana helmikuun yönä yleensä saattaa olla. Itäisellä taivaanrannalla näkyi vasta ohut kajastus, jonka yläpuolella vilkutteli kirkas kointähti.
Jo vuoret nouskaa, kohotkaa kukkulat, Tasalle Taaborin ja Hermonin! Jo kansat kasvakaa, yletkää ihmissuvut Mitalle Israelin sankarin! Hän, voiman Herra, lähtee linnastaan, Kuin Siinain vuorest' aurinko. Kointähti hällä airut on, Hän tiellään kaikki tähdet vaalentaa. Hän vihanvallat, kostokansat kukistaa.