United States or Maldives ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mielelläni istun täällä Rannan kukkatarhassa; Omenoit' on pääni päällä, Ympär' ruusuin tuoksua. Tyynnä, rauhallisna noita Ruusuja ma katselen, Mieli ei tee omenoita Muuta, muuta aattelen. Saapuu ruusujen luo kukka, Alle omenaisen puun: Terässilmä, tummatukka, Sanat soivat ruususuun. Silloin rauha rinnassani Vaihtuu outoon tuskahan: Kukkaseksi muuttuvani Soisin neidon poimivan.
Voi sydäntuskat, ahjo kärsimysten, Kuink' oli kuumaks' sulle säädetty, Kansani kallis! Tulen, hävitysten Kautt' eipä hätäs kau'aks häädetty, Vaan, vaikka, uljas, sydänverelläsi Itselles ostit maasi armahan, Ja annoit alttarille elämäsi, Astuen nimettömään tuskahan,
Ja Aadolf, hän luuli varjoa todellisuudeksi, hänellä ei ollut aavistustakaan siitä autuaallisuudesta, jota moni nainen tuntee, nähdessään lemmittynsä tuskan ... sillä tämä tuskahan osottaa, että nainen tälle on kaikki kaikessa ... siitä hän tuntee suloista mielihyvää, joka samalla on omantunnon vaivaa ... siitä kärsii hän kipuja, jotka samalla ovat taivaallista hekkumaa.
Europa, kaukaa katsova meihin, maan polon tuskahan, kansan kyyneleihin, Englanti, lain koti, yksilön suoja, Saksa, tiedon tyyssija, Ranska, valontuoja, teillekö laulaisin taakse taivonrannan? Ei! Teihin saakka ei lauluni kanna.
Vaikka sä vaipuisit tuskahan, vereen, ei huku kauneus kansojen mereen. Jää taru, taika laulujen laineen, kuin uni lemmen tai teko maineen. Prof. Waldemar Ruinille omistettu.
Sun itsesikin silloin peittää jää, sun kutris hallan kitein kimmeltää, sydämes kuoli, tuskin elää pää, oot vanki vaivan ynnä kuolon kammoin; mut kun sa heräät uuteen kevääseen, se sulle kertoo kaikin kukkineen, tiet sulhon, aallotarta suudelleen, mi ajatuksistasi poiss' on ammoin. Aurinko armias, painuva mereen, kuin tuli taivahan tuskahan, vereen!
Myös he, nuo naiset, nuo hempeät hairahtuvaiset, tummat ja vaaleet, he luulivat samoin, ei pahoja olleet he kutkaan mun lapsensyömmelleni, mi palkaksi lemmen polot armahat tuskahan syöksi: ei rakastanutkaan. Tuo täytyi sanoa heille, he kärsivät siitä, eivätkä ymmärtäneet; ja sentään ei kironnut kukaan, ei kantanut kaunaa.