United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Uudelleen lennätti tuuli vainiolta kyntömiehen säveliä: Rintani on kuin järven jää, Kukapa sen viimeinkin lämmittää? Kuuletteko miten karahtelee kevättä kaipaavan kansan rinnassa kirsi! Sulina lainehtii jo järvemme, mutta monen rikkaan sydämen syvyyttä peittää routainen jää; niin ei siellä kuvastu ehjänä isänmaamme rannat kukkineen, taivas tähtineen, huomautti apulainen. Oi, Heleena!
Ajatteles vuodenaikojen vaihtelua, ajattele kevättä, kun kaikki sulaa ja puut rupeavat viheriöitsemään, sitten kesä kukkineen ja niittyineen elonkorjuu, syksypimeätkin ovat vaihtelevaisuutena miellyttäviä, entäs talvi! se on oikeen minun vuoden aikani, se valkonen lumi ja kylmä raitis ilma ja se tyyni hiljaisuus! Jaa yksi asia, Lyydi!
Ja samoin muutkin kaunistukset ... joutavine kukkineen, joiden tähden, mitä lienevätkään, pitäisi nyt tehdä tämä aita, etteivät elukat pääsisi niitä sotkemaan. Pitäisi viimeinkin! Ei tässä enää muu auta. Sillä Muttinen teki hänelle lopulta pakon: toi tänne maalle todistajat ... herratuttaviaan; ja komentaa kontrahdin nojalla tällaista tekemään.
Koetin päästä ulos salista, mutta Susannan tanssiessa Martinezin kanssa näin hänen kasvonsa kalpeina kuin ihmeen kauniin kuolleen kasvot, ja viheriä seppel keveine, valkoisine kukkineen riippui hänen hiuksissaan kuin märkä meriruoho. Näytti siltä, kuin valuisi hänestä vettä. Veri syöksähti sydämeeni.
»Kuten tahdot; mutta yö on kirkas ja vilpas tunnen jäsenissäni vielä heikkouden merkkejä äskeisestä sairaudestani ulkoilma virkistää minua kävelkäämme puutarhassa saamme olla siellä yhtä häiritsemättä kuin sisällä.» »Sopii hyvin», pappi vastasi, ja molemmat ystävät kävelivät edestakaisin terassilla, joka marmorimaljakkoineen ja nuokkuvine kukkineen kohoutui puutarhasta.
Nyt oli todellakin syksy; puut pääkaupungin puistoissa olivat lehdettömiä, ja sade virtaili alas harmaalta, pilviseltä taivaalta. Mennyt kesä auringonpaisteineen, kukkineen ja linnunlauluineen oli kuten unennäkö kaukana etäisyydessä tuon raskaan pilviseinän takana, joka nyt aina riippui torien ja katujen yli.
Tuossa huippu huipun vieressä, piikki piikin vieressä taivaan rantaan asti, ikäänkuin sotureita sinisissä vaipoissaan, ja alhaalla tunturin juurella, jossa sinä istut katselemassa, ruskea kanervikko punaisine kukkineen penikulmien pitkältä katajien ja pienien pensaitten välillä.
Siinä hän makasi, neitsyeellisen kauniina valkoisessa puvussaan. Hänen päähänsä oli sidottu keveä seppele valkoisine kukkineen ja vihreine lehtineen, ja silmänräpäykseksi välähti mielessäni näky, joka minulla oli ollut joulutanssiaisissa.
Kolkkona ja synkkänä kuvastuu syksyinen taivas ison ja pitkän Pielisjärven päilyviin vesiin, kun aina lyhyt kesä kukkineen, tuoksuineen, ja muuttolinnut poikineen ovat pohjoisesta paenneet pois luonto-äidin hellimmin lempimiin seutuihin.
Keveä seppel hienoine valkoisine kukkineen viheriäin lehtien lomassa sai hänen tukkansa näyttämään vieläkin tuuheammalta; pidin käsivarteni hänen vyötäisillään ja tunsin, miten joustavasti hän nojautui minuun liitäessään tanssissa iloisena ja turvallisena kuin lapsi.