United States or Cuba ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oi, huuda: "hunnun multa Jos pois te tahdotte, Niin käykää Golgatalle Ja Hermon-vuorelle!" Hiljaa kasvavi kukkanen, Hiljaa nousevi maasta puu. Hiljaa päiväkin talvinen Keväisin jatkuu, kirkastuu. Hiljaa hengenkin kukkanen Juurtuu rintahan ihmisen; Hiljaa kasvavi tiedon puu, Hiljan, yö henkinen kirkastuu. Päivän noustessa, laskiessa, Ai'an hetkien vaihdellessa. Mihin toivon ja uskallan?
Istunut tuoll' usein lakan all' olen, hartahin mielin kuunnellut tarinaa ai'an muinoisen, nähnyt valtavat hahmot sen sekä rohkeudella taas tulevaisuuden verhoa nostellut; nähnyt kaunoiset unet maalleni, toivonut sille, toivonut taivasten antimet runsaimmat, toivonut sille kuun hopeoita ja kultia päivän, teilleen valkeuden, rauhoa rannoilleen... Niin, mitä toivoinkaan, mitä aattelinkaan, mitä näinkään tuolla sun helmassas, kukkainen salomaa!
Vähän ai'an perästä näin Harryn synkkänä ja alakuloisena menevän portista ja Lettien kummallisen rajulla silmäyksellä sisään; minulle ei ollut mieluinen tuo hänen kasvoinsa liike. Kun Mrs Crofts häneltä kysyi menikö Harry jo pois, antoi Lettie hänelle lyhyen vastauksen ja meni huoneesensa. "Harry tulee menemään kohta Londoosen.
Päivän noustessa, laskiessa, Ai'an hetkien vaihdellessa Sua rintani kaihoaa; Sinuun eloni kevähässä Ja sen syksyssä synkeässä Vain voin onneni rakentaa! Sinust' eloni syntyi, lähti, Sä oot eloni johtotähti, Sä sen alku ja määränpää! Suo siis, Herra, ett' aina oisin Sinun lapsesi, Sulle voisin Työni, toimeni pyhittää!
Se aik' on tuleva, vaan vielä Laps'puolen elät elämää. Viel' ai'an suuret aatevirrat Sua ehtineet ei elvyttää. Sa vielä uinut unta sikeätä, Mut ai'an uuden toivoa en jätä! Oi, Herra, anna ääni mulle, Mi uinuvat vois herättää! Pois ikävöis' en, työni kautta Jos elpyis erämaa vain tää! Oi, Herra, siunaa, siunaa heikon työtä Ja voimaa anna poistamahan yötä! SURUN SYNKK
"Vuotta kolmekymment' aalloissansa Ai'an virt' on vienyt mukanansa; Kaikk' on muuttunut, jo kaikk' on toisin: Tuskin silmää uskoa mä voisin, Jollei synnyinpaikan muisto pyhä Mieless' säilyis muuttumatta yhä. "Tässä synnyin, tässä mieheks vartuin, Auran kurkeen ensi kerran tartuin.
Se eikö auttais? Sen auttaa täytyy, täytyvi! Mut tuleen, ahjoon raudat ensin! Ja ahjot valmiiks' ensiksi! Siis: ahjoja! ens' ehto on se sulle, Mun kansalleni, paljon vaivatulle! Voin toivon silmin nähdä ai'an Sen sulle, kuollut erämaa, Jo koittavan mä, jolloin riennot Ihanat, uudet puhkeaa; Sen ai'an, jolloin loistat lailla puiston Ja erämaasta säilytät vain muiston.
Mutta lempeni sen yksin Suomi, Suomen impi saa! Nukutko, nuorukainen, viel' unta sikeää, Vaikk' isänmaasi huokaa huolten alla? Nukutko, ilmapuntar' vaikk' ilmaa synkeää Viel' ennustaa ja läsnä liikkuu halla? Nukutko, nuori polvi, työn kalliin ai'an pois? Nukutko, mieli valpas vaikk' kullankallis ois?
Talon rakennukset eivät enää ole samat, kuin kerrottavamme tapahtuman aikana. Ai'an hammas on ne mitättömiksi syönyt ja uudet ovat sijaan rakennetut. Taloa hallitsi, vuosia sitten, rikas onnellinen aviopari. Isäntä oli paikkakunnan miehiä ja häntä pidettiinkin suuressa arvossa. Emäntä oli oikea vaimoin esikuva.
Muistanpa ai'an, jolloin lasna muinoin ma kirkassilmänä ja huoletonna kuin päivän säde leikin, laulelin; kotoinen lahti päilyi peilityynnä, kotoiset koivut huojui huminoiden ja käki kukkui mulle riemujaan.