United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
Turhaan kuvaelee lemmikkinsä surmaa pelkäävä hellä äiti hänelle kaikkia sodan hirmuja. Uljaasti vastaa hän jalolla ylistyksellä soturin kuolemasta: »En mä silloin suohon sorru, Enkä kaau kankahalle, Korppien kotisijoille, Variksien vainioille, Kun sorrun sotatiloille, Vaivun vainotanterille! Somap' on sotahan kuolla, Kaunis miekan kalskehesen:
Syvemmälle rintaani Kätken hurjan syömmeni, Siellä riehukohon vainen. Raivotkoon ja pauhatkohon, Kyllä tyyntymähän saan sen Konsa vaivun kuolohon. Sillä tääll' ei rauhoa Sydämmeni saavuta. Vasta haudan tuolla puolla, Siellä syömmein levon saa, Oi, jos saisin ma jo kuolla, Tervetullut, kuolema! Elias. Yks' ompi tunne mun syömmessäin Ma kertoa en sitä voi.
Vaan lelu tyhjä on Kunnia kultineen, Mainekin mahtineen Maailmassa. Kunnian, mainehen Ainoa lohdutus, Ainoa siunaus On isänmaa. Sen povi nouskohon, Sen nimi soikohon! Sen onni ainoa Onnemme on. Nöyristy, ihminen! Liittäy Luojahas, Mainehes, kunnias, Unhoittaen! Oi, Jumal' auta miestä minusta! Ma yhä syvemmälle vaivun Ja uppoan kuin lapsi liejussa.
ARAM. Tämä on päätetty siis? LEA. Ainiaaksi. ARAM. Eikä enään toivon haamettakaan löydy. LEA. Ei, ystäväni. Mutta ole kuitenkin lohdutettu, sinä unohdat minun pian ja valitset itsellesi Jerikon palmumetsissä toisen morsiamen. ARAM. Nyt olkoon hautani se morsian, jonka helmaan vaivun. LEA. Aram, Aram, miksi riehut? ARAM. Miksi eläisin enään? LEA. Sielusi autuuden tähden. ARAM. Hm.
Siellä jynkässä loukossansa tahtoo hän murehtia päivänsä päähän. Mutta minä, minä vaivun hautahaani. VARRO. Sehän kaikista pahin. Sinua en tahdo kadottaa, kiipeen ennen hirteen. Rutto kimppuus, poika! Nuori ritari toimia näin? Mutta niinpä on täällä lemmen hanskoissa nuori mies. Ja mitä ei tehdä korean tytön tähden, tytön ja viinin? »Medchen, vein und sang, Trallalaa! Medchen, vein und sang.»
Kohta vaivun huokuen alas kuin tyhjäksi käypä rakko, härjänrakko. Ah olis tässä yksi lämpimäisleipä ja voita sen päällä! TIMO. Ja voin päällä vielä maan kauhea pyllimakkara. JUHANI. Olis tässä seitsemän lämpymäisleipää, seitsemän naulaa voita ja seitsemän pystyvalkean ääressä haudottua makkaraa; kas siitä nousis kesti. EERO. Kirkas tuli ja leimaus!
Purskahdan itkuun ja vaivun hänen syliinsä. Aamu valkenee. Puhallan kynttilän sammuksiin. Lapseni makaa horroksissa silmät puoliavoimena. Heittäydyn vieressä olevalle vuoteelle ja vaivun uneen.
KULLERVO. Enpä silloin suohon sorru, kuin kaadun sotatiloille, vainotanterille vaivun; soma sotahan kuolla on, kaunis miekan kalskehesen, sorea on sodan tauti: äkin tulevi poika pois, laihtumatta lankeavi. Emoni, nyt ainiaaksi hyvästi jää! Neljäs Näytös. TIERA. Peijakas! nyt parempi maata panna, kuin harhaillen näin rämeitä hukkaan sotkea. Miehet, kuinka seisovat ilmat nyt?
Minä tiedän, että nyt se siellä menee, että se on oleva lopullinen käännekohta, viimeinen koetus ja että sitten en voi enää mitään. Ja minä vaivun sen johdosta fatalistin tyyneen rauhaan. Työni, johon olen päässyt toden teolla käsiksi, sujuu kuin koneen käynti, ja minä vietän melkein kaiken aikani kansalliskirjastossa.
Sun sanas' haikeimman Vie tuskan rinnastain, Ja onnen kirkkahimman Sun hengestäs mä sain. Ma vaivun rinnallesi, Mua älä heitä pois! Jos murtuis sydämesi, En sua jättää vois, Kun harmeneepi pääni, Ja hautaan kallistuu, Mun ystäväni ääni Taas luokseen kutsuu mun. On mieli hyvä mulla Ja sielu riemuissaan, Ett' osalliseks tulla Sun tuskistas ma saan.