United States or Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin aikaa muistamatta retkeilimme unhoittaen kaikki paitsi onnellista nykyhetkeä.
Elä onnellisena, toivoo Johannes«. Yö kului, ja sen kuluessa koveni yhä ilma. Vuoret kaikuivat ukkosen jyrinästä; sade valui taivaan täydeltä. Maria oli vetänyt akkunan kiini. «Nyt ne muut iloitsevat Louhensaarella«, puhui hän, unhoittaen ilman hirmuisuuden. «Minäkin olisin saattanut olla iloinen ja riemuita siellä; minun iloni olisi saattanut suurin olla!
Senpä tähden hän vain käskettikin kantajiaan seisomaan paikoillansa ja sill'aikaa, kun ylimmäinen vastaan-ottaja, arvonsa unhoittaen riensi ilmoittamaan hänen tuloansa kuninkaalle, hän viittasi ylhäisimmät valtakunnan ylimykset luoksensa lausuaksensa heille kylmän ystävällisesti muutamia armollisia sanoja.
Vasta nyt kun kirkot suljettiin ja juhlakellojen kaikukin on satojen sydämmessä hiljaa vai'ennut, astun eteesi ja tuon kirjan. Oi Isä! Harvat niistä, jotka yöllä hylkäsivät tarjoomani lahjat, ovat niistä kirkossa huolineet; muut palasivat, suurempi kirous sydämmessään, kuin heillä oli sinne tullessaan. Ja nyt he hurjassa kilvassa kiitävät kotiin unhoittaen sinut sekä itsensä ja tämän kirjan."
Jumala siunatkoon sinua ja kaikkia omaisiani jotka jätin unhoittaen ensimmäisen, kalliimman velvollisuuteni!" "Hyvä Jumala, anna anteeksi!..." Vavahdus kävi läpi hänen ruumiinsa, silmänluomet sulkeutuivat ja pää painui alas pielukselle. Rouva Rossiter nousi ja painoi suutelon miehensä kylmälle otsalle.
Ajatteliko hän kirveleviä jalkojansa, ajatteliko hän erämaassa väijyen hiipivää tiikeriä, vai ajatteliko hän Salik Sardar Khaanin ihanata morsianta, joka nyt seisoi kaikessa komeudessansa koristettuna, kuin hopeanhohtavain pilvien lomassa täysikuu ja Salikin palavia silmäyksiä, jotka, unhoittaen Alheidin, nyt ainoastaan uuden morsiamen ihanuudesta hurmautuivat?
Ja hän peitti siivillänsä Pyhän päänsä Jumalalta, Jonka palvelusta kansa Unhoittaen juhlaa vietti. Lausui Luoja armossansa: "Kutsu kuolon enkeliä, Hän voi tehdä tehtävänsä: Maasta ottakoon hän miehen, Jota kansa jumaloipi Ehkä suru rakkahasta Tuopi sielut puoleheni." JOULU-Y
Vaan lelu tyhjä on Kunnia kultineen, Mainekin mahtineen Maailmassa. Kunnian, mainehen Ainoa lohdutus, Ainoa siunaus On isänmaa. Sen povi nouskohon, Sen nimi soikohon! Sen onni ainoa Onnemme on. Nöyristy, ihminen! Liittäy Luojahas, Mainehes, kunnias, Unhoittaen! Oi, Jumal' auta miestä minusta! Ma yhä syvemmälle vaivun Ja uppoan kuin lapsi liejussa.
Hänen sieraimensa, jotka kaikissa elämänvaiheissa olivat kasvojen enimmän silmäänpistävä osa, laajenivat levälleen, kunnes kokonaan peittivät kasvojen keskikohdan korvasta korvaan, ja huomaamattansa painoi hän ruskeat, luiset kätensä syvälle lumeen, hetken levottomuuden tähden unhoittaen syntyperäisen kammonsa kylmää vastaan.
Kouluhuoneen ikkunoista oli hän nähnyt kuinka Amosta oli houkuteltu värvääjien luokse; ja vaikka naiset muuten tavallisesti pakenivat tätä raakaa sotilasväkeä metsiin ja piilivät kellareihin, riensi hän kaiken vaaran ja häpeän unhoittaen keskelle joukkoa; sillä hänestä tuntui kuin olisi hänen kiittämätön nuoruuden ystävänsä ruumiin ja sielun puolesta kadotettu, jos ei hän häntä nyt pelastaisi.