United States or Ireland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuollessain Ne vieläkin on mulla muistossain. Muistanpa aina silmäis loistehen, Kun puoleheni katsoit hymyellen. Kun kasvojesi näin hohtehen, Ma hurmoksissa seisoin ihaellen Ja huulilleis kun painoin suudelman... Ken tunteilleni keksis lauselman! Maat, taivahat ma silloin unohdin; Ja impyeni äänen koska kuulin, Ma autuaitten lailla vavahdin, Sit' enkelinpä kuiskeheksi luulin.
Sivulle silloin käännyin peljästyen ja itseni jo hyljätyksi luullen, kun vain mun eessäni maa musta oli. »Miks vielä epäilet?» näin Lohduttaja tuo lausui puoleheni käännähtäen, »kerallas enkö käy ja johda sua! Jo siell' on ilta, jonne haudattihin se ruumis, millä varjoa loin minä; on Brindisistä Napoliin se viety.
Oi autuuteni, kruununi, Mun Jumalani, Herrani! Sua sydämeni halajaa, Yöt päivät aina hehkuen, Vaan sit en lausutuksi saa, Sen vuoksi hiljaa rukoilen: Oi autuuteni, kruununi, Mun Jumalani, Herrani! Kun isäni liittyi meihin, äitini käski minun hänelle lukea seuraavan virren: Oi kuin kauheasti Mua säikytit, Kun katselit Mun puoleheni ankarasti, Miss' särkyneillä sydämin Ma Herran eessä makasin.
Syntivelka kyynelkäs Poista olemattomaks', Punaisella verellä, Mua huuhdo valkeaks', Kasvos käännä kirkkahat Puoleheni välehen, Siteet päästä raskahat, Sydän kivenkovuinen Murra, Jesus armias, Mulle ole laupias! Niinkuin ennen rukoilit: "Anna anteeks', isäni!"
Ja hän peitti siivillänsä Pyhän päänsä Jumalalta, Jonka palvelusta kansa Unhoittaen juhlaa vietti. Lausui Luoja armossansa: "Kutsu kuolon enkeliä, Hän voi tehdä tehtävänsä: Maasta ottakoon hän miehen, Jota kansa jumaloipi Ehkä suru rakkahasta Tuopi sielut puoleheni." JOULU-Y
Sun olennostasi on virrannut mun puoleheni pyhä valkeus, jonka loistaessa henkeni silmä on tunkeunut kauvas Jumalamme valtakuntaan. SAKEUS. Selam, mun lapseni, selam! Sinä saatoit mun näkemään autuutemme auringon. Hänen näin ja ikuisen rauhan sain. LEA. Hänen näin ja tämän kaiken sain.
Sivulle silloin käännyin peljästyen ja itseni jo hyljätyksi luullen, kun vain mun eessäni maa musta oli. »Miks vielä epäilet?» näin Lohduttaja tuo lausui puoleheni käännähtäen, »kerallas enkö käy ja johda sua! Jo siell' on ilta, jonne haudattihin se ruumis, millä varjoa loin minä; on Brindisistä Napoliin se viety.