Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Ottakoon Kalevalasta oppia jokainen suomalainen, minkälaiseen ihanaan suhteeseen hyvä ja hellä ihminen voi joutua rakastavaan, vaikka mykkään luontoon. Eikä Kalevala syvässä luonnontuntemuksessaan pysähdy n.k. elolliseen luontoon: elotonkin on sille tajuinen ja tunteva, sekin iloitsee Väinämöisen, tietäjä-ihmisen mahtavasta soitosta. Kun hän ulkona soitti, niin
Vaan ei ainoastaan Väinämöinen itse ollut hänelle vastenmielinen, nuo koristeetkin kävivät hänelle vastenmielisiksi, niitä olivat saastuttaneet Väinämöisen näitä koristeita koskevat sanat, niiden kauneutta oli häirinnyt se ajatus, jonka Väinämöinen oli rohjennut niihin yhdistää kosimapuheessaan. Ne eivät enää neidon mielestä olleet yhtä kirkkaita, yhtä puhtaita.
Vaan ei vielä virret kaikki Gottlunnin kotona käynyt, Eikä kielellen kerinnyt: Viel' on lauluja Lapissa, Karjalassa kanteleita, Savossa runon sanoja, Viel' on vanhan Väinämöisen Laulunluonto liikkehellä, Monen poikasen povessa, Monen vaimon vartalossa; Suomi syytääpi sanoja, Savon lapset lausehia.
Nyt on vuoro Väinämöisen, Lauluniekan laihemmankin Vuoro torvin toitotella, Soitella sotaisin äänin, Jotta untelot eläjät, Suosiat suloisen soiton, Saisi sitkaimen vetohon, Vaon pitkän pientarelle; Ehtis maahan siementouko, Touko henkinen itäisi, Josta nousis nuori vilja, Oras hento heilimöisi, Ennen kaakon kalmatuulta, Hallan harmajan tuloa. M. A. CASTR
Kasvoi iloks' ensi aikojansa, Nuorna ollen kukki kunnioiksi, Kunnes ylentihe ylpeäksi, Suoriaikse suureks' yli suurten, Kuun ja päivän otti oksihinsa: Tiedon maallisen ja taivahisen Kätki valtikkansa vahvikkeeksi, Levitteeksi oman lehvistönsä, Että ikävissä istuskellen, Kaiutellen surukanneltansa Kaipasi jo kansa Väinämöisen Syvempien syitten lausujata, Valon päästäjätä paistamahan, Jakajata tammijättiläisen, Opin kirkollisen yksivallan, Kansakunnan onneks' yhteiseksi.
Sanan virkkoi, noin nimesi: "Lienet veikkoni venonen elikkä isoni pursi, niin koe kohin kotia, käänny päin omille maille, nenin näihin valkamoihin, perin muille valkamoille! Lienet pursi ventovieras, ulommaksi uiksennellos, vastoin muita valkamoita, perin näihin valkamoihin!" Ei ollut veno kotoinen eikä pursi ventovieras: olipa pursi Väinämöisen, laiva laulajan ikuisen.
Tuop' on nuori Joukahainen, laiha poika lappalainen, jou'utti tulisen jousen, koppoi kaaren kaunihimman pään varalle Väinämöisen, surmaksi suvantolaisen. Ennätti emo kysyä, vanhempansa tutkaella: "Kellen jousta jouahutat, kaarta rauta rauahutat?"
Runo kertoo ensinnäkin, kuinka eläimet kaikki kokoontuvat kuuntelemaan Väinämöisen soittoa: Ja runo mainitsee nimenomaan kaikkinaisia villitilassa olevia eläimiä: oravat, kärpät, hirvet, ilvekset, sudet, karhut, kokot, haukat, allit, joutsenet, peipposet, sirkut, leivot, hauit, lohet, siikaset, säret, ahvenet, mujeet. Kaikki tottelivat tietäjän kutsua, kaikkien sydän ilosta ailahti.
Nyt on vuoro Väinämöisen, lauluniekan laihemmankin vuoro torvin toitotella, soitella sotaisin äänin, jotta untelot eläjät, suosijat suloisen soiton, saisi sitkaimen vetohon, va'on pitkän pientarelle; ehtis maahan siemenkylvö, touko henkinen itäisi, josta nousis nuori vilja, oras hento heilimöisi, ennen kaakon kalmatuulta, hallan harmajan tuloa.
Ajoi Väinölän ahoja, Kalevalan kankahia: hepo juoksi, matka joutui, koti jääpi, tie lyheni. Jo ajoi meren selälle, ulapalle aukealle kapioisen kastumatta, vuohisen vajoumatta. Olipa nuori Joukahainen, laiha poika lappalainen. Piti viikoista vihoa, ylen kauaista kaetta kera vanhan Väinämöisen, päälle laulajan ikuisen.
Päivän Sana
Muut Etsivät