United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Riensivät Atreun poika ja johtajat muut jumalaiset joukkoja järjestäin, kera päilyväsilmä Athene, vammaton, vaipumaton, ikikallis kilpenä aigis: saarteli reunaa sen sata ripsua solmukesorjaa, kultaa kaikki, jok' ainoa ois sata maksanut härkää; kesken akhaijein kiiti hän kilpeä välkähytellen, kulkua kiihti ja intoa loi joka rientäjän rintaan, tarmoa taistelohon sekä uljuutt' uupumatonta.
Kuin ori parrestaan, rehuseimen ruokkima runsaan, päitset katkoen karkaa pois, tömisyttäen kenttää, virran vierivän luo, kuss' aina on tottunut uimaan, uljuutt' uhkuen, pää ylähällä ja ympäri kaulan leiskuva, lentävä harja, se korskana kauneudestaan päin tutun laidunmaan hepolaumaa laukaten kiitää: Pergamon linnast' aaluva noin Priamon, Paris aimo, riens asevälkkyinen, laill' auringon ani-kirkkaan, rinnoin riemuavin; jalat kiitäen vei, pian joutui veljen, Hektorin luo jumalaisen, juuri kun aikoi käydä hän eelleen, kons' oli puolisoaan puhutellut.
Se tunnussana se Suomenmaan Vei urohot kuolon teille, Vei nälkää, vaaroja voittamaan, Vei valoa voittamaan meille; Ja rauhan töissä se ollut on Se toivon tähti sammumaton, Joka tien vapautehen viittaa. Niin aina olkohon Suomenmaass'! Ain' uljuutt', uskollisuutta! Kun vaara uhkaa, ne luokohot taas Vapautta ja valoa uutta! Tää maa se ei koskaan sortua saa.
BOLINGBROKE. Kuningas suuri, omani vain tahdon. KUNINGAS RICHARD. Omasi sun on, minä sun, ja kaikki. BOLINGBROKE. Sen verran mun, kuin uskollinen työni Ansaitsee kuninkaani rakkautta. KUNINGAS RICHARD. Ansaitsee hyvin; ansaitsee sen saada, Joll' uljuutt' on ja rohkeutta ottaa, Kätenne, setä! Ei, ei kyyneleitä? Ne säälivät, mut eivät auta meitä.
Niinkuin kaiken karjan on suurin vertahisettaan sonni, se voimalt' uljaamp' on koko laitumen laumaa, Zeus sinä päivänä loi moist' uljuutt' Atreun poikaan, jott' oli vertaa vaill' urohissa ja sankari aimoin.
Törmäsi vastakkain väki urhojen; vaan raju Ares varjosi ottelon yöll', avuks astuen iliolaisten, nopsana tuoll' oli, tääll' oli, noutaen Foibos Apollon välkkyvämiekan mieltä ja pyyntöä, että hän nostais uljuutt' iliolaisten, pois kun huomasi menneen Pallas Athenen, jonk' oli into akhaijeja auttaa. Itse Apollopa Aineiaan rikasaartehisesta toi pyhätöstään, tarmoa loi väenjohtajan rintaan.
Kuin kuvaileekin mielessänsä valon ja värit sokea: jos uuden päivän hän näkee, aisti uus se hälle on. Täynn' uljuutt', aavistusta, ilon huumaa mä tälle tielle astun. Paljon suot sa mulle, niinkuin lahjojansa maa ja taivas yltäkyllin tuhlaa meille, ja vaadit multa, mitä vaatimaan vain lahja sellainen sun oikeuttaa. Mun itseäni kieltäin, hilliten on ansaittava sinun luottamukses.