Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Molemmin puolin ylpeätä otsaasi riippuvat uhoitellen kiharasi, nyrkkiin pusertunut kätesi pitää vielä suurta säilää ja vielä viipyy vihan leima ohimoillasi, vielä veri rintasi haavasta punaisena pulppuaa. Sinun oli voima, sinun oli kauneus, miksi sallit Tuonen viedä sinut mukanaan? Mutta silloin kuului kantelon kieliltä sävel.
Nyt kuljeskellen kuolemaan ja tullen tääldä tuonelaan juon wirwoitusta wielä; autuaan aamun saan, koska kerran huuto Herran korwin kuullaan tuonen tieldä jälle tullaan. Siis syy on syitä estämään, pyhyyttä aina pyytämään matkalla maailmassa. Hyödyttäin nöyrä näin laihon lailla, waikka wailla, kaswun kandaa, joka arwon jalon andaa.
Tahdon nousta taakan alta ennen kuin on kuolon ilta. Heittää kuormat tietämisen, kiviriipat taitamisen. Tahdon alle taivaankannen, asuntoihin ihmis-onnen. Alle ihalaisen ilman luota kylmän, luota kalman. Tahdon tietää, kuka olen. Sitten tuonen maille tulen. Nousi päivä nostamattaan, noidan mieli täyteen mittaan. Meni puhki taivonkansi, rikki ihmis-onni onsi.
Niinpä nyt iällä tällä, Tämän kymmenen kululla, Tok' ei muita tulle'kana, Ankarampia ajane, Kun ei tulle Tuonen sulhot, Marssine Manan kosijat, Tuonen hattu hartioilla, Tuonen lakki päälaella, Tuonen kintahat käessä, Tuonen kihlat kintahissa.
TUONEN TYTT
Tuonen lehto, öinen lehto! Siell' on hieno hietakehto, Sinnepä lapseni saatan. Siell' on lapsen lysti olla, Tuonen herran vainiolla Kaitsea Tuonelan karjaa. Siell' on lapsen lysti olla, Illan tullen tuuditella Helmassa Tuonelan immen. Onpa kullan lysti olla, Kultakehdoss' kellahdella, Kuullella kehräjälintuu. Tuonen viita, rauhan viita! Kaukana on vaino, riita, Kaukana kavala maailma».
Kuinka monta tuskan yötä hän lienee sinun tähtesi, isä, valvonut, sen tietää ainoastaan kaikkivaltias Jumala tuolla taivaassa, jonka silmä ei konsaan uneen ummistu. Oi, isä, äiti kätkee surun sydämmeensä, mutta se kalvaa hänen elämänsä lankaa, kunnes tuonen viikate sen vihdoin katkaisee. Kenties ei olekaan se hetki enää kaukana, jolloin saamme hänen maanpoveen kätkeä.
Surujen tietäs sumentaa äl' anna; Oot vieras; tääll' ei retkes päätä panna, Kaanaassa vasta vaan. Ylhäällä, tähtein tuolla puolla Saat valkamaan. Ett' täällä täytyi huolla sun ja kuolla Iloitse että ikuisuuden vuolla Unissas näät sen vaan! Sua ei siis Tuonen synkkä kalpa Pelottaa saa; Ei murru henkes, vaan sen kahle halpa; Oi! valon maill' ei usva silmääs salpaa, Vaan autuus kirkastaa. Lohdutus.
Nyt äkkiä hän nousi, kuin herännyt hän ois, ja päältään arkiryysyt kaikk' alkoi heittää pois, pan' ylleen pyhävaatteet, mont' aikaa säästyneet, ja jakoi kahtahalle kähärät valjenneet. Näin sotamies nyt nähdään valmiina matkallen: jalolta näyttää puku tuo sinikeltainen, ja vaskihela-hattu on päässä korkea, muodossa tuonen tyynyys, ja sauva kourassa.
Sinä voit ymmärtää, kuinka surkean vaikutuksen jätti minuun tuo Tuonen kukistama lempi. Oi! miten musta oli mieleni, kun vilkasin merelle: ja olin syöksyä sen syliin. Sen huomasi isäni ja sanoi. Rauhoitu, Herran tähden! etkö voi olla tuskassasi maltillisempi? Lähdetään kotia matkalla tahdon sinulle kertoa Annan elämästä ja kuolemasta.
Päivän Sana
Muut Etsivät