Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Sankkana tunkihe päin vihamies, etumaisena Hektor rientäen tietään, kuin iso kallionlohkare vyöryy, jyrkänteeltä kun sen alas tempaa talvinen tulva, syöksyvän veen tuet syötyä pois kiven ankaran alta; kimpoillen kivi kiitää tuo, puut ryskyen kaatuu, vaan pysähyttämätönnä se pyörii, kunnes on tullut täys tasamaa; jopa seisahtuu meno vinhakin silloin: noin meren ääreen asti nyt tuokion uhkasi Hektor surmaten leiriin syöstä akhaijien, laivojen keskeen; mutta kun päätyi päin rivikuntia rintaman taajan, niin uros seisahtui liki niitä, ja poiat akhaijein keihäin kärkeväpäin sekä miekoin iskien vastaan pois hänet torjuivat, ja hän väistyi häätyen taapäin.
Totuuden mä lassa kyllä omaavani luulin; luulin sitä luojan laiksi, mitä muilta kuulin; elo näytti huokealta, varmalta ja valoisalta loisti vasten vastaisuutta mutta, mutta rintaan syntyi epäilys. Tuet vanhat maahan murtui, kaikki varmuus raukes, pohjatonna aatteen meri allani mun aukes. Kaikki suistui, minä yksin seisoin vielä epäilyksin tuijotellen ulapalle aukealle, kuss' on kaikki häilyvää.
«Ernst, voimani ovat vähäiset», vastasi Elise pusertaen rikki kyyneleen, «eikä kukaan tunne sitä paremmin kuin sinä; mutta tahtoni kyllä on harras; minä koetan parastani, ja sinä tuet minua!» «Niin! koettakaamme molemmat!» huudahti laamanni iloisesti nousten seisoalleen. «Kiitos Elise! Kiitos kultaseni!» hän jatkoi hellästi suudellen häntä kädelle, «menenkö heti noutamaan tänne lapsen?
Mutta, niinkuin tiedätte, ilo muuttui äkisti, surun myrskyt kaatelivat kaikki ympäriltäni ja minä seisoin kuin oksaton ja lehdetön puu palolla, josta kaikki muu oli palanut tuhaksi. Poissa olivat nuoruuteni aikaiset tuet, poissa kaikki, mikä oli ollut rakasta ja kallista.
1 KANSALAINEN. No niin, mitä vatsa siihen vastasi? MENENIUS. Sen heti sanon. 1 KANSALAINEN. Vatsan vastaus? Pää kuninkaamme, vartijamme silmä. Sydän neuvojamme, käsi soturimme, Hepomme sääri, kieli räikkämme. Ja muutkin tämän pajastomme tuet Ja pienet pönkät, nuo jos MENENIUS. Mitä, mitä? No tuolla vasta suu on! Mitä, mitä?
Totuuden mä lassa kyllä Omaavani luulin; Luulin sitä luojan laiksi, Mitä muilta kuulin: Elo näytti huokealta, Varmalta ja valoisalta Loisti vasten vastaisuutta Mutta, mutta Syömmeen syttyi epäilys. Tuet vanhat maahan murtui, Kaikki varmuus raukes, Pohjatonna aatteen meri Allani mun aukes. Kaikki suistui, minä yksin Seisoin vielä epäilyksin Tuijotellen ulapalle Aukealle, Kuss' on kaikki häilyvää.
TIMON. Sillä, Ett' uskoani tuet. ALCIBIADES. Mitä, Timon? TIMON. Niin, lupaa ystävyyttä, vaan äl' anna; Jos sin' et lupaa, jumalat sua pieskööt, Kosk' olet ihminen! Ja jos et anna, Sun ruhjokoot, kosk' olet ihminen! ALCIBIADES. Ma kurjuudestas olen hiukan kuullut. TIMON. Sen silloin näit, kun elin onnessa. ALCIBIADES. Nyt näen sen; silloin riemunaika sulla.
Ja saavuttuani luo koettelin minä, olivatko tuet hyvästi paikoillaan, ja jos oli satanut lunta yöllä, pyyhin sen huolellisesti pois. Jos ei ollut aikaa mennä luoksi saakka, kävin kuitenkin laivarannassa, jonne paistoi purteni valkea laita ja sen punainen pohja.
Päivän Sana
Muut Etsivät