Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. toukokuuta 2025
BALTHASAR. Vain ystävä, ken hyvin teidät tuntee, LORENZO. Jumalan rauha! Mikä soihtu tuolla Luo turhaan valoansa madoille Ja sokeille pääkalloille? On niinkuin Se oisi Capuletin haudassa. BALTHASAR. Niin onkin, pyhä isä. Ystävänne Ja herrani on siellä. LORENZO. Kuka? BALTHASAR. Romeo. LORENZO. Pitkänkö ajan? BALTHASAR. Puolisen jo tunnin. LORENZO. Käy hautaan kanssani. BALTHASAR. En tohdi, isä.
Siinä annettu hänen käteensä soihtu ja käsketty käymään luo velhottaren, joka seuraavana päivänä oli poltettava. Sitä ennen oli kuitenkin hänen sielunsa pelastettava ja papin annettava hänelle edes joku tieto autuuden asiasta. Hän tehnyt työtä käskettyä. Käynyt sisälle muuri-aukosta, kulkenut jälleen aina alemma maan uumeniin ja kuullut vihdoin kahleiden kalskahtavan.
Mielihyvin lähestyi hän soihtu kädessään vankeja, irroitti heidän suukapulansa ja tarkasteli vaieten heidän kasvojaan. Valehtelevatko silmäni? sanoi hän viimein. Vai eikö se ole luutnantti Bertel kuninkaan henkivartioväestä? Bertel kohotti kulmiaan ja tunsi jesuiitta Hieronymuksen. Tervetuloa luokseni, herra luutnantti, ja kiitoksia viimeisestä!
Sillä soihtu tai kynttilä olisi sammunut tuulessa, joka puhalsi avonaisiin käytäviin. Mutta sittenkin se oli tulta. Sillä se katosi ja ilmestyi säännöllisin väliajoin, joten siellä joku nopeasti käveli valoa kantaen pitkin käytäviä kadoten tuon tuostakin pylväiden ja puolimuurien taakse. Nainen katseli tarkasti valon katoamista ja ilmestymistä. Mutta äkkiä oi kauhistus! hän hypähti ylös.
Kun karaveli ei nähnyt enää mitään valoa, se purjehti avomerelle ja sytytti soihdun amiraalia varten, jolle hänen lähestyessään kerrottiin, mitä oli tapahtunut. Tällävälin sytytettiin veneessä uusi soihtu; Niña purjehti sisään satamaan, mutta amiraali luovi kaiken yötä sen ulkopuolella. TORSTAINA JOULUKUUN 6. P
Sua, lehdon soitin, siksi kuuntelen, Kuin sammuu illan rusko viimeinen, Ja öinen soihtu kalpee kuumottaa; Majalla neito nyt mua kohtajaa, Ja sitten, kuinka laulus ymmärsin, Suusanoin virka en, vaan suudelmin. Linnustaja-poika. Nyt lintu hyppii maassa vaan Ja lehvä varjoaa; En ampunut oo kertaakaan, Ja nyt jo illastaa.
Kolmenhan tunnin päästä Julia herää. Mua kovin manaa, kun ei Romeon tiedoks Tää kaikki ole tullut. Kerran vielä Kirjoitan hälle. Julian tänne kätken, Siks kunnes Romeo saapuu. Poloinen! Elävä ruumis mailla kuolleitten! Kolmas kohtaus. Kirkkotarha; ja siinä Capuletin sukuhauta. PARIS. Tuo soihtu tänne, poika; mene syrjään; Ei, sammuta se, näkyä en tahdo.
Mies tuli soihtu kädessä portista ulos, kulki yli pihan ja saapui huoneeseen. Hän oli vanha vanginvartija. "Mitä nyt? Puhu", huudahti Rautgundis nousten istualtaan ja rientäen etuhuoneeseen. "Kärsivällisyyttä kärsivällisyyttä! Salli minun ensin panna soihtu pois käsistäni. Kas niin! Mitäkö? Hän on juonut. Se teki hänelle hyvää." Rautgundis painoi kätensä sykkivälle sydämelleen.
Yksin astui pää alaalla, kädessä palava soihtu. Minä sanoin: »Katso, Väinö!» Toinen sanoi: »Ei oo Väinö!» Kolmas sanoi: »On se Väinö!» Niin tuli tuuli ja puhalsi liekin tervaista tereä, silloin me näimme kaikki, että Väinämö oli se. 1:NEN KALEVALAINEN: Väinö luona muukalaisen käynyt tulta lainaamassa! 2:NEN KALEVALAINEN: En tuota uskoisi todeksi. 3:S KALEVALAINEN: Paimen, loppuhun pakise!
Ihmiset olivat niin kovia. Heillä oli kiviset sydämet. Hän, tuo nuori, lempeä munkki yksin, näytti olevan hyvä. Vartia nukkui, tie oli vapaa! He hiipisivät hiljaa täältä pois. Soihtu sammutettaisiin, he pääsisivät portille kenenkään huomaamatta. Portin takana aukeni vapaiden maailma, ja ennen kuin kukonlaulu olisi kuulunut, olisivat he jo siintävän salon sylissä...
Päivän Sana
Muut Etsivät