Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Vaan se onkin Lode toinen, joka hakkaa, maahan lyö, ukon oivan miel' ei moinen, hurjan pojan on se työ.» Poika, reima, puhdastunto, rinnass' äijän riehakoi vanha usko, vanha kunto lämpöiseks sen kodon loi. Totinen ja tyyni pinta, vaan, jos katsoit silmihin, lapsen mieltä kirkkahinta kuulsi niiden kuvastin. Asu halpa, suora mieli, sodass' äijän ohje tää. Tuli rauha.
"Nousi suosta vainioiden alla Turmiota tuoden harmaa halla, Ahmisteli halmeen ilkkumiellä... Mutta rinnass' sentään toivo vielä Kyti: jospa suon vaan kuivaks saisi Ehkä turman tuoja katoaisi. "Petäjäistä, vehkaa kaiken vuotta Syötiin, ojitettiin suo, vaan suotta. Julmempana vielä entistänsä Noro huokui kylmää henkeänsä... Ojat suossa laajennettiin vielä, Sentään hallan henki piili siellä.
»Urhon vapaaks saatan varmaan: eläköön hän eestä armaan, maineen, synnyinmaan!» Lausui, rinnass' into hellä, laittoi ruusulehtisellä puolisolleen kainon viestin vaan: »Saakoon kera ruusun tuokseen Seidin huokauksen luokseen uljas valtijas: mainees hurmaamana, kulta, pyytäisin mä hetken sulta, jotta kiittää saan sua juhlastas.»
Kunnon poika-veitikkapa, sydämessä piilee tuo; vanha usko, vanha tapa siihen kotiin lämmön luo. Tyyni, vakava on pinta, mut jos silmiin katsahdat, ne kuin peilit kirkkahinta lapsenmieltä kuvaavat. Nuttu halpa, käytös rehti, niin käv' ukko sotiaan. Tuli rauha. Täytyi tähti rintaan panna toisinaan. Mutta kohta syksykylmiin vaihtui kevät vanhuksen, poika parka, itkusilmin, rinnass' istui väristen.
Hän tietää: askelt' ei se häpeän käy täynnä johon käsky tuo sen työnti, on jalka raskas joka rientäjän, ja rinnass' asuu haava harmin jäytävän; mi tuimemp' on kuin tuonen miekan lyönti. Ja väki tuo! Ol' ammoin, päivin paremmin, hän kokenut sen kuntoa, sen voimaa, kun riemull' eestä kolmannen se Kustavin tulehen riensi; murtuneihin riveihin uraansa piirsi hurmeen purppuroimaa.
Kuninkaalle tuodaan viinipikari. Seedek, uhripikari kädessä, ja pappikuoro taustalta etenevät, laulaen harppujen ja sympalien soidessa. Sillaikaa asettuvat naiset puoliympyrään Baalakin istuimen luo. PAPPIKUORO. Kuin auringon paiste siunaa maan, Valtasi, Baalak, siunataan: Viiniä tiukkuvat askelees, Vuotakoon riemu sydämmees, Maaemon rinnass' on tuhat nisää, Lypsettäviksi kai luotu ne lie.
Vaan vaikea ois laulun luetella Mit' ihmiskunnan sankar' tehnyt on, Sill' aikakirjain lehdet arvostella Vaan voipi töitä moisen urohon. Maa palkintoa niist' ei jaksa antaa, Sen rinnass' omassansa sankar' kantaa.
Viel' itse myllär'-ukko on, Purosen lailla, kolkkohon Nyt vyötty talvikuorehensa. Vaan, läsnä kuullen, sydän sen On rinnass' armas: keväimen Se toivoo, tahtoo lapsillensa. UKONSY
Hällepä vastasi näin uros askelnopsa Akhilleus: "Foiniks, suosima Zeun, rakas taatto sa, kunnian tarpeess' enp' ole tuon; sitä kyllin Zeus soi mulle, ma luulen; tääll' ei laivojen luona se häipyvä lie, kunis mulla henkeä rinnass' on sekä liikkua jalkani jaksaa.
Vain milloin pajan eteen jäin, Nuor seppä heitti työn; Vain silmissäin kun hänet näin, Mun tyyntyi rinnass' syän. Ja äiti sanoi: "houkka siin, Jos, lapsi, köyhän nait." Mut rovastiin kun läksin niin, Hän hetken hymys vait. Ja kultavanhus harmaahaps Hän puhui sydämeen: Ja näin nyt yksin, tyttölaps, Tän kirkkomatkan teen.
Päivän Sana
Muut Etsivät