Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. toukokuuta 2025
"Enhän ole milloinkaan sitä kieltänytkään", selitti Lode ojentaen sotatoverilleen kätensä, jota tämä lämpimästi pusersi. "Vaiti", huudahti Cronstedt äkkiä pidättäen hevoistansa ja kuullellen, "minä luulin kuulleeni tykinpauketta pohjoisesta".
Ihaellako hän mahtoi tuonen työtä kauheaa? Lode? Ei, hän auttaa tahtoi, lähimmäistä pelastaa. Missä suoni sykki vielä, hengen rahtu havaittiin, siellä viivyttihin, siellä apu, hoito annettiin. Kaikki saivat huojennusta vihamies kuin omainen, siin' ei tehty eroitusta, veli oli jokainen.
Lode, Kaarle Leonard, oli syntynyt Turussa 1752. Kolmivuotisessa sodassa 1788-90 hän ansaitsi majurin, 1808 everstin arvon. Alavudella hän sai vaarallisen haavan. Tämä yleisesti kunnioitettu ja rakastettu soturi, "lumitukka, tulirinta", jonka lapsellinen hurskaus varsinkin ihastutti hänen tovereitansa, kuoli Kuopion tienoilla 1816.
Vaan se onkin Lode toinen, joka hakkaa, maahan lyö, ukon oivan miel' ei moinen, hurjan pojan on se työ.» Poika, reima, puhdastunto, rinnass' äijän riehakoi vanha usko, vanha kunto lämpöiseks sen kodon loi. Totinen ja tyyni pinta, vaan, jos katsoit silmihin, lapsen mieltä kirkkahinta kuulsi niiden kuvastin. Asu halpa, suora mieli, sodass' äijän ohje tää. Tuli rauha.
Kaks ol' everstluutnanttia, Christiernin ja Lode, siellä, sotavanhust' yhtärinnan, valioita vaaran tiellä. Vierell' uros yhdenverta Aminoff pään harmaan kantoi; näille piiri nuorempia pöydäss' arvopaikan antoi.
"Ehkä tuo ilmoittaa meille tappiota ja käskee meidän peräytymään". Lode, joka seisoi lähinnä everstiä ja selvään oli kuullut hänen sanansa, nosti päätänsä tavallista äkkinäisemmin, ja tarkka katselija olisi huomannut hänen vaalenevan pariksi silmänräpäykseksi; Aminoff puri kiroten huuliansa; Furumark oli äänetön kuin kuolema ja Gregori Tigerstedtin silmissä loisti tuli, jossa helposti saattoi nähdä taistelun toivoa.
"Se kulkee tasaisesti eteenpäin eikä riehu niinkuin Christierninin ja Furumarkin jääkärit", vastasi ukko Lode levollisesti, luoden toverilleen leikkisän katseen, jonka tämä palkitsi vastaten: "Mutta kun tarvitaan, niin kyllä minun mieheni ovat yhtä levollisia ja vakaita kuin sinunkin".
Vanha Lode, jäykkä herra, Oli hiljaan istununna, Nyt nous ukko seisaallensa, Kasvoiltansa punastunna, Lasin täyden joi hän pohjaan, Vihoin pöydälle sen laukas, Lakin pisti kainaloonsa, Harmissahan suunsa aukas: "Menen pois mä seurastanne, Iloitkaatte keskenänne; Klingsporista saapi kuulla Moitett' aina piirissänne.
Väki virkkoi: "Tulimmainen! Nuor' on äijä jällehen; sydämessä veitikkainen vielä asuu entinen. loistaa hänen katseestansa voittoon meitä näyttämään: äidin rukous huulillansa, hän ei pelkää hiittäkään." Verityöt ol' lopetettu, välin voittamallakin, rukoukset suoritettu, väki palas leirihin. Ilolla se lepäs siellä väsyneenä vaivoistaan. Lode? Kentäll' yhä vielä ukko kummitteli vaan.
Useimmin hän kulkuansa kulki hiljaa yksinään; pari miestä vaan pääs kanssa, parhaat hänen väestään. Miss' ol' ollut pahin pinne, päivä kuumin, raskahin, sinne mieli paloi, sinne hänet nyt vei jalkakin. Kylliksikö hän viel' ei saanut? Niinkö oli kiihtypyt, että, vaikk' on kaikki laannut, viel' ei veriin kyltynyt! Ihaellako hän mahtoi tuonen työtä kauheaa? Lode?
Päivän Sana
Muut Etsivät