Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Muuten vimmannut sydänt' eip' ois multa ja mieltä Atreun poika ja pois väkivalloin neitoa vienyt, riidoin riistänyt multa. Mut Zeuspa se kaiketi tahtoi, että akhaijein kansast' ois moni suistuva surmaan. Eine nyt syökää siis, ett' alkaa taistelon voimme!" Virkkoi noin sekä päätti jo joutuisaan kokouksen. Lähtivät nyt kukin laivalleen kooll' ollehet urhot.
Ja olivat onnelliset kun vaan ei ollehet onnettomat, mut joku jos äkkiä onnen sai, siitä tehtihin sormukset somat. Siitä tehtiin kultaiset kellot vaan ja korvarenkaat ja käädyt, mut niitä ei tietysti kantaneet kuin yhdet ja ylemmät säädyt. Ja niitä ei tietysti kannettu kuin joskus juhlissa näissä, kuin apin ja anopin peijahissa ja langon ja kälyn häissä.
»En muuta ma viivy täällä, vaan sanoa tahdoin ma sen: Tuo kaikki, jot' toivotit juuri, jo käynyt on totehen.» Hän irvisti ikeniänsä ja viittas vielä ja läks. Mut laulajan poski lensi niin kuoleman-kelmeäks. Ja oli kuin ois omat tuskat nyt ollehet varjoja vaan, sana yksi nyt vaan salamoinut: Kaikk' edestä kansan ja maan!
Kas, pian muuttuvi kaikk'. Kun häät on ollehet, käskee miesi, ja nöyrä on vaimo ja sois vaan mieliksi olla; vaan sitä ennen taas se on hän, joka käskyjä antaa. Muistanpa kuinka ma itseki, kun tuli hän, joka sitten mullen miehenä uskollinen oli kuolemahansa kuink' olin käskevä, korska ja kallis pyyteä, kunnes mun kotihinsa hän vei, miss' sitten tottelin riemuin.
Oot samanlaisna sa ottanut vastaan onnen ja murheen, en sinun silmissäs ole nähnyt pelkoa koskaan, kuullut en huuliltas minä milloinkaan valitusta. Oot elonkypsänä Maecenas myös kuolohon kypsä. Et ole joukkojen, et ole Caesarin suosion orja, et ole koskaan vaihtanut viisauttas puhetaitoon, harvat on sanas ollehet aina ja painavat aina.
Talon haltijoina ennen muinen Ollehet on, miesivainajansa, Sekä vaimo, murheen, kaihon lyömä. Silloin elivät he onnekkaana: Rehottivat viljavainijonsa, Joissa lainehteli kaunis olki Kullan kellervine tähkinensä.
Työn tyynen ne aikoja ollehet ei, oli vainon se vuossata sankka, sota soi, veri vuos, viha veljiä vei, rae rautainen lankesi rankka, kun suurtuivat kohtalot Suomellei, sen luotihin vapaus vankka. Eik' olleet ne lahjoja laupeuden, oli saalista sankaririntain nuo kointähdet huomenen hurmeisen, oli kauppaa se kalliiden hintain, päin tulta kun ryntäsi patterien pojat pohjolan kourin ja kintain.
Viimeinpä sanoihin saapi, Aivan nöyrästi anovi, Ett' ei Niilo närkästyisi, Nuori herra harmistuisi, Hänpä huiman hankkeheksi Tuota tuumoa näkevi, Jotta piilijän jälille Rupeaisi noin rutosti. «Näätsen, nuori herraseni, Viikon puolen viivyttyä Taaskin Yrjänä isäntä Pois palannevi Budahan: Silloin ollehet asiat Unehesen uppoavat, Ja kuin pikkuinen kuningas Oot oleva näillä mailla».
"Onpa viikon viinat pantu, Kauan ollehet oluet; Onpa lautaiset laottu, Lusikkaiset lautaisilla; Viel' on pirtti pyyhittynä, Sekä sintsi siistittynä, Pesty pitkät seinäpenkit, Lattiat ve'en valettu, Sillat silkillä katettu, Veran lestolla ve'etty, Tulla Turun poikasien, Saaha Saksan sulhosien." "Hyvä kiitos, hyvä laitos, Hyvän rouan huonehessa!
Päivän Sana
Muut Etsivät