United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei sinua silloin nähty, kun on merta kynnettihin, meren kolkot kuokittihin, kalahauat kaivettihin, syänveet syvennettihin, lampiveet on laskettihin, mäet mylleröitettihin, louhet luotihin kokohon.
»Ei kansa luotu sortamaan, jos voimakkaammaks varttui, Se suojaks toisten luotihin ja rauhan tuojaks karttui, On aika meidän karkoittaa jo nyrkkivalta raaka, Ja tehtäväänsä asettaa jo herkkä oikeen vaaka!»
Senvuoks mielellään hän kärsi puutetta ja nälkääkin, Tyytyvä kuin laps, jos joskus katse häneen luotihin; Toivoi vaan, kuin talven alla oras toivoo kevähän, Kevään kauniin joutuvan ja jään ja lumen lähtevän.
Vuostuhannet, vuosmiljoonat On turhaan urkkinut ihminen: Mikä elämän, yksilön tarkoitus on? Mikä meidän on oikea kehto? Mitä varten me luotihin maailmaan? Mihin kuljemme sokkoina kaikki? Niin tuhannet, niin miljoonat, On näitä turhaan tutkinut, Kunnekka musta multamaa On heiltä kurkut tukkinut. Olenko, narri, suuri, hullu lapsi? Vaikk' enhän muita narrimpikaan ois!
En enää lähtenyt ma seuraamaan kuin toiset emää, joka varmaankaan ei uroksestaan luopunut ois pois jos ilman pentuja se ollut ois. Sen tehtävä ne oli pelastaa ja nälkää kärsimähän opettaa ja välttelemään teitä kylien, miss' asuu koirinensa ihminen, jok' ajaa häntä orja-eläimin ken metsäin herraks kerran luotihin. Ah, ajattelin, kuinka häveten sun eessäs lausun nimen Ihminen.
"Ei kansa luotu sortamaan, jos voimakkaammaks varttui, se suojaks toisten luotihin ja rauhan tuojaks karttui, on aika meidän karkoittaa jo nyrkkivalta raaka, ja tehtäväänsä asettaa jo herkkä oikeen vaaka!"
Silloin luonnon hekkumasta Vuoti tunne suloisin, Ylin aate taivahasta Mies ne nautti sydämin. Kaunihinta nähden, vaipuu Sankar' ihme-unelmiin. Näkee unta vihdoin toipuu Kukkansa luo Eedeniin. Tunne suloisin ja ylin Aate, uni kaunihin Miehen sydämen ja sylin Täytti nainen luotihin. Ihminen, jot' onnen hukka Peljätti, nyt nousta voi. Luomiskevään viime kukka Vasta täyden kesän toi.
Työn tyynen ne aikoja ollehet ei, oli vainon se vuossata sankka, sota soi, veri vuos, viha veljiä vei, rae rautainen lankesi rankka, kun suurtuivat kohtalot Suomellei, sen luotihin vapaus vankka. Eik' olleet ne lahjoja laupeuden, oli saalista sankaririntain nuo kointähdet huomenen hurmeisen, oli kauppaa se kalliiden hintain, päin tulta kun ryntäsi patterien pojat pohjolan kourin ja kintain.
Vuostuhannet, vuosmiljoonat on turhaan urkkinut ihminen: mikä elämän, yksilön tarkoitus on? mikä meidän on oikea kehto? mitä varten me luotihin maailman? mihin kuljemme sokkoina kaikki? Niin tuhannet, niin miljoonat, on näitä turhaan tutkinut, kunnekka musta multamaa on heiltä kurkut tukkinut. Olenko, narri, suuri hullu lapsi? Vaikk' enhän muita narrimpikaan ois!