Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Kun nyt sellainen huhu oli levinnyt saarella, että näille karuille kallioille oli rikkautta karttunut, nähtiin sinne kiipeilevän kaikenlaisia kauppiaita.
Jos hän olisi sitä tahtonut, olisi hän varmaankin pyytänyt minua seurakseen, sen minä tunsin, ja siksi ei myöskään koskaan johtunut mieleeni tarjoutua hänen mukaansa. Näille matkoilleen hän lähti ilman matkalaukkua; sen huomasin minä kerran, kun sattumalta näin hänet vaeltamassa parin peninkulman päässä kaupungista, missä olin ollut käymässä.
HAKON. Haa, vanhus! Poistukaatte! Suotakoon Raukoille näille rauhaa tointuakseen, Jäähyväishetki hoivaks, lohdukseen! Niin, niin! Sun tääll' on valta käskeä. ERLAND. Hiljaista huolt' ei enää häiritä; Huojennus sydämenne tunteille Nyt antakaa ja ero ottakaatte, Mun rakkaani! Mut lyhyt aika teille Vaan annetaan; se käyttäkäätte. Voimaa Jumala poloisille teille suokoon! AKSEL. Oi, kiitos, vanhus!
Vaka vanha Väinämöinen otti ruskean orihin, pani varsan valjahisin, ruskean re'en etehen; itse reuoikse rekehen, kohennaikse korjahansa. Laski virkkua vitsalla, helähytti helmisvyöllä; virkku juoksi, matka joutui, reki vieri, tie lyheni, jalas koivuinen kolasi, vemmel piukki pihlajainen. Ajavi karettelevi. Ajoi soita, ajoi maita, ajoi aavoja ahoja. Kulki päivän, kulki toisen, niin päivällä kolmannella tuli pitkän sillan päähän, Kalevalan kankahalle, Osmon pellon pientarelle. Siinä tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja pakisi: "Syö, susi, unennäkijä, tapa, tauti, lappalainen! Sanoi ei saavani kotihin enämpi elävin silmin sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana näille Väinölän ahoille, Kalevalan kankahille." Siitä vanha Väinämöinen laulelevi, taitelevi: lauloi kuusen kukkalatvan, kukkalatvan, kultalehvän; latvan työnti taivahalle, puhki pilvien kohotti, lehvät ilmoille levitti, halki taivahan hajotti. Laulelevi, taitelevi: lauloi kuun kumottamahan kultalatva-kuusosehen, lauloi oksillen otavan. Ajavi karettelevi kohti kullaista kotia, alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin, kun oli seppo Ilmarisen, takojan iän-ikuisen, luvannut lunastimeksi, oman päänsä päästimeksi pimeähän Pohjolahan, summahan Sariolahan. Jop' on seisottui oronen Osmon uuen pellon päähän. Siitä vanha Väinämöinen päätä korjasta kohotti: kuuluvi pajasta pauke, hilke hiilihuonehesta. Vaka vanha Väinämöinen itse pistihe pajahan. Siell' on seppo Ilmarinen: takoa taputtelevi. Sanoi seppo Ilmarinen: "Oi sie vanha Väinämöinen! Miss' olet viikon viipynynnä, kaiken aikasi asunut?" Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Tuoll' olen viikon viipynynnä, kaiken aikani elellyt pimeässä Pohjolassa, summassa Sariolassa, liukunut Lapin lauilla, tietomiesten tienohilla." Siitä seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi sie vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen! Mitä lausut matkoiltasi tultua kotituville?" Virkki vanha Väinämöinen: "
Ei Anna Liisa vielä hoksannut, vaan luuli Maija Liisan tarkoittaneen, että kyllä hän Kuuselan rouvan kotimiehenä olisi, vaan ei täällä. Alkoi hänkin juonitella: »Ka onhan niille rikkaille kotimieheksi tarjokkaita, vaan kukapa se näille talonpoikaisille rupeaisi, vaikka pyytäisi.» Suutuksissaan istuivat he aika tovin.
Jäähyväisiä lausuessani näille rakkaiksi käyneille matka-tovereilleni, pisti lumoava miss Sally pienen suljetun kirjeen käteeni ja pyysi, että en millään muotoa avaisi sitä ennenkuin olisin päässyt kauvas merelle.
Hän olisi tahtonut kertoa näille vielä lisää juhlallisuuksista, selittää maisterinvihkiäisten isänmaallista merkitystä, vaikuttaa jotain sen aatteen hyväksi, josta oli niin paljon Helsingissä puhuttu, että kansakin olisi saatettava ymmärtämään sivistyneitten harrastuksia ja niille arvoa antamaan.
Kaada nyt näille hyville ystävilleni ja vierailleni, niin että viini vuotaa pikarien reunan yli. Juokaamme nyt kaupunkimme suojeluspyhän, St. Johanneksen malja, ja terve teille kaikille, minun kunnon ystäväni! Ja nyt käykää istumaan ja haukatkaa palanen, sillä aurinko on jo noussut korkealle, ja siitä jo mahtaa olla pitkä aika, kun te, ahkerat miehet, söitte einepalanne".
Todisteeksi, kuinka äärettömän suurissa parvissa vesilinnut pesivät näillä tämän rannikon yksinäisillä saariryhmillä, tahdon kertoo erään munasaaliin. Muutamana ihanana toukokuun päivänä sousin kerran nuoremman sisareni kanssa juuri näille Vaikkaan saarille.
Siellä kysyttiin, ketä ovat, mihin virkaan aikovat, minne matka? Miksi tulivat pois Helsingistä? He eivät voineet vastata kaikkeen tai vastasivat kiertelemällä. Eivät voineet ajatellakaan ruveta selittämään näille, mitä he rakkaudesta asiaansa olivat tehneet. Mitä tietävät nämä Saiman työstä, ja mitä liikuttaa heitä sen lakkauttaminen?
Päivän Sana
Muut Etsivät