Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Tuliluikku kainalossans, Metsän saalis laukussans, Olallansa tuima kirves, Niin hän kotihinsa käy. Häntä vartoo kotonansa Vaimo nuori toimeljas, Rakennellen ehtoollista Päähän pöydän honkasen. Vartoo häntä aatto-illan Lehditetty laattia, Lepopäivä rauhallinen Naisen armaan huomassa. Onnen myyri on se miesi, Kellä oma tanner on, Ystäväinen vieressänsä, Povel kalliin synnyinmaan.
Mitä siitä jos nuorna ma murrunkin tai taitun ma talvisäihin, moni murtunut onpi jo ennemmin ja jäätynyt elämän jäihin. Kuka vanhana vaappua tahtoiskaan? Ikinuori on nuoruus laulujen vaan ja kerkät lemmen ja keväimen, ilot sammuvi ihmisten. Mitä siitä jos en minä sammukaan kuin rauhainen, riutuva liesi, jos sammun kuin sammuvat tähdet vaan ja vaipuvi merillä miesi.
Asui miesi, kasken lanko, Ilosella aholla; Ilon saattoi viertovanko Ja tytär, kukkanen kaunis. Antoi luonto neitoselle
CONON. Enpä juuri vaihka viehkeileekin mieles Kuni hiljan rakastuneen nuorukaisen. KASPER. Nuori olen uudestaan. Nuo kaksi tähtee, Tähtee kultahista täällä naisten joukos Ovat kirkastaneet vanhuuteni päivät. Onnellinen sinä, joka immen lemmen Saavutat ja elos valkeudeks viet! Mutta ken on miesi? Lieko Kilian? Jumal' avita! sen soisin ennen kaikist.
Sun käsken Ens' yön täällä valvomaan, Ja ken tuon on kuvan tehnyt Huomenn' oitis kertomaan. Vaan jos juokset pois tai nukut, Katso silloin itseäsi Viisitoista raippavitsaa Armotta saat selkähäs! Ja nyt työhön joka miesi!» Päivä meni joutuen; »Varo raippoja, Sebastian!» Muistutettiin orjallen. »Zombi on se», sanoi orja, »Kuinka siitä piestä voi! Hän se Davidinne sääret Pitkiks, kädet lyhviks loi.»
Tuo kansa se vieläkin uhrata tiesi Ja sitkeä olla, kun tarvittiin. Oi, ponteva kansa, oi, Pohjan miesi, Ain' ollos sa vastakin sitkeä niin! On viisikolmatta vierryt vuotta, Kun tänne aukesi ahjo uus. Se aikaa sammui jo, vaan ei suotta: Työ heelmän kantoi ja pontevuus. Työ heelmän kantoi: Tuoll' ahjo toinen On syntynyt, valoa heijastaa.
Kuinka kunnia meneepi, Aleneepi miehen arwo, Kaikki rakkaus katoopi Entisiltä ystäwiltä, Miesi welkahan wedäikse, Joka ryyppeää rysyltä, Wiinan wiljassa elääpi, Monet päiwät pääksytysten, Wikkokaudet wieretysten. Mailman makia seura, Tapa wanha tarttuwainen, Jot' ei arwata alusta. Saapi semmoiset wahingot.
Siinä istuu, nysän toisen lataa, Karkullansa tulta lyö, ja taasen Savun sinisiä kierroksia Ympärillensä hän hellittelee, Katselevi myhäilevin huulin Alas kohden härkähempujansa. Alhossapa kosteassa härjät, Ojan äyrähällä miesi viipyy, Nysä hampahissa, joka vihdoin, Pohjaan poltettuna, savun kieltää.
Näin vastaa mies, hänen silmistään Tul' levoton vastaan entää, Ne etsii jotain ja etsintään Taas järkensäi maailmaan lentää. Tää kulku se totuttu tapa on sen, Hän keinoja etsivi »mobilehen». Vuoskausia hän jo on liehunut näin Ja tutkinut viisauden lähteet, Häll' aineiden voimat, lait tuttuja on Ja muinaisuudenkin tähteet. Vaan miesi, jo vanhennut toimessaan, Ei päähän oo ehtinyt kuitenkaan.
Työhön on Luoja meidät luonut luonnon suurehen salihin, Maailman katoavaan hetkeksi suonut valmistuaksemme taivaisihin. Tänäpänä viettää pohjosen kansa sumeata surun juhlallisuutta, tänäänhän kätketään syntymäseurakunnassansa mies, minkä arvoa, oivallisuutta kertoa ei voi kielin. Lepäös rauhassa vaipunut miesi äitisi helmassa rakkaassa! Synnyinmaasi ja kansasi liesi jo hehkuvi täydessä tulessa.
Päivän Sana
Muut Etsivät