Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. lokakuuta 2025
Mut jos joku maatani uhkailee Ja kansani aarteita ahnailee, Väkivaltaa, sortoa käyttää Niin Luojalta lahjoja pyytelen polvillain, Ett' ukkosen voimalla lauluni kauaksi kaikuis, Ja vuoret järkkyis, järvet läikkyis, Korven kuusetkin jo korvat saisi, Nousis kilvoin noropetäjätkin, Hongat merten laineen lailla huojuis, Saisi soimaan luonnon myrskykannel Soimaan hurjimpata huutoansa, Jottei torkkuen kansani kuoloon suistu, Jottei untelojoukkona hautaan mustaan peity, Maahan martahana sorru ainiaaksi.
Välin sentään, yö kun tyyntyy, kun aurinko mailt' on pois, On niinkuin laulua hellää ja vienoa sieltä sois; Kuningatar siellä laulaa, niin laaksossa kerrotaan, Mut ken hän on sekä mistä, ei tiedä ainoakaan. Sanotaan: on hänkin ollut maan valtia ylhäinen, Ja kauneudestaan kuulu yli merten, mannerten; Mut aamu kun kerran koitti, pois, pois hän on hävinnyt.
Sinne nyt viihtelemään menen riitaisuutt' ikipitkää. Sillä jo kauan armautt' on aviollisen vuoteen kumpikin kartellut, vihan karsaan noustua mieleen. Idan juurell' on puropursuvan varsani tuolla, jotk' yli manterien sekä merten vie minut joutuin. Tänne Olympost' ensin vain sinun tähtesi saavuin, jotta et sitten närkästyis, sanomatta jos oisin lähtenyt linnaan Okeanon syväll' ouruavaisen."
Jos lukija, lukiessaan tätä kuvausta Suruttoman kukkaisvaltakunnasta, sattuu muistamaan toisen komeamman kukkaisvaltakunnan, jota mahtavampi kuningas hallitsee merten takana Uplannin lakeuksilla Ruotsissa, niin hän ehkä arvannee, että Suruton oli ainoastaan kaino, vaikkei suinkaan vähemmän viehättävä jäljennös Hammarbystä kukkaiskuninkaan suuren, yleisvaltakunnan kaukainen alusmaa eikä hän ole väärin arvannut.
Ah, Catharina, yössä tässä tahdon Sinulle seikat kaikki selvittää: lien vaikka kaltainen ma merten vahdon, Sua lemmin niinkuin maata vehreää, tai lien ma kaltaisempi aallon Ahdon, jok' ajaa vellamoista vierivää, min milloin olkapää tai jalka vilkkuu, taas yllä aallon yhdeksännen ilkkuu.
Enkelijoukot eivät olleet rientäneet onnettomien avuksi, vaan Nero hallitsi maailmaa kunniassa, julmana, entistä mahtavampana, merten ja kaikkien maiden herrana. Monesti Jumalan kalamies yksinäisyyden hetkinä oli nostanut kätensä taivasta kohti ja kysynyt: »Herra! mitä minun pitää tehdä? miten minun tulee menetellä?
Vapaudesta, talven toivotusta, Laulaa merten laine lakkapäinen, Vyöryissänsä milloin syvänteissä, Milloin rannan louhiin roiskahdellen; Siintäväisen, Kuultavaisen, Ihalaisen ilman kannen alla, Kimpoo kiurut tuolla korkealla, Kiurut, leivot kaikki kilvoitellen Soittaa kieltään luonnon kanteleessa.
Kun merimies purjehtii määrätyllä matkallansa johonkuhun tiettyyn satamaan, hän huomaa ajo-puita taikka ruohoja, jotka varmaan ovat tulleet tuntemattomista maista merten takaa.
Sanotaan: on hänkin ollut maan valtia ylhäinen, Ja kauneudestaan kuulu yli merten, mannerten; Mut aamu kun kerran koitti, pois, pois hän on hävinnyt... Saalistahan linnan herra yöt, päivät vahtivi nyt.
Odysseiassa "merten vanhuksella" tarkoitetaan eri merenhaltioita: Prōteusta, Forkysta ja Thetiin isää. Vrt. Selit. Od. Vakasilmä: kreik. tekstissä bo'ōpis, sananmukaisesti = lehmänsilmäinen. Runoudessa on tällä epiteetillä kuvattu Hērēn suurten silmäin vakavaa katsetta.
Päivän Sana
Muut Etsivät